United States or Nepal ? Vote for the TOP Country of the Week !
BELARIUS. Ja syytä Ei muuta sen jo kuulitte kuin että Kaks konnaa, joiden väärät valat tahri Mun puhtaan kunniani, Cymbelinen Sai uskoon, että roomalaisten kanssa Liitossa olin. Näin maanpakoon jouduin, Ja vuotta kaksikymment' on tää tanner Ja tämä vuori maailmani ollut; Tääll' elin kunnon vapaana, ja maksoin Taivaalle useamman hurskaan velan, Kuin ennen eläissäni. Ylös vuoriin!
Näin lausuin Brask nyt tähtäsi pyssyllään; ja pensaan taakse huomasi äkkiään von Konow miehen kaatuvan parrakkaan, noin kaksikymment' askelta heistä vaan. "Vai tuonko luoti vinkasi korvissain, kun äsken sulta, ystävä, tuustin sain? Kas sepä miehen työt' oli kerrassaan, sen tuskin unhotan minä milloinkaan."
Jos kultaa kaipaat, mierolt' ota koira Ja Timonille vie; se poikii kultaa. Jos tahdot ratsustasi kaksikymment' Upeempaa saada, vie se Timonille, Niin oiti oiva ratsuja se varsoo. Ei vartijata portilla, ei muuta Kuin muuan hymysuu, mi sisään kutsuu Kaikk' ohikulkijat. Ei, tää ei kestä; Ei tässä järki varmaa pohjaa keksi. Hoi, Caphis! Caphis! CAPHIS. Mitä käskette?
Mut sentään joku syntymätön suru, Helmoissa onnettaren kypsynyt, Mua lähestyvän näyttää; sydämmeni Vavahtaa tyhjää; jokin muu sit' ahtaa Kuin ero miehestäni. BUSHY. Joka tuskall' On kaksikymment' eri kuvajaista, Jotk' ovat niinkuin tuska, vaan ei tuskaa. Kyynelten kiillottama surun silmä Moneksi muuttaa yhden esineen.
Taas Israel pois luopui Herrastansa Ja synneillänsä kirouksen saatti Itselleen: joutui sortovallan alle Jabinin, julman kuninkaan, mi heitä Rautaisilla sotavaunuillansa Aika ajalt' ahdistellen nylki. Jo kaksikymment' ajast'-aikaa kärsi Israel', eik' ollut auttajata. Mutt' ahdistettu kansa tuskissansa Rukoillen kääntyi Jumalansa luokse, Joit' yksin apu ain' on saatavana.
MACBETH. Taas kuume minuun karkaa; terve muuten Olisin ollut: niinkuin marmor' ehjä, Kuin vuori vahva; rajaton ja vapaa Kuin ilman henki; vaan nyt salvass' olen, Siteissä, raudoiss', epäilyyn ja kauhuun Kahlittu kiinni. Säilyss' on siis Banquo? MURHAMIES. On, herra, säilyss' allikossa tuolla, Ja päässä kaksikymment' aimo haavaa, Joist' yksikin jo surmaks olis. MACBETH. Kiitos!
Grottesi jos käypi ain' Edelleen kuin näihin asti, Vuosia kaksikymmentä, Niin on templi pystyssä. Kaksikymment' ainoasti, Kun, näet, alkaa rivakasti. Kaksikymment'? Eikös viis? Kuningas, sä vaadit siis Ainoastaan viis? Armon jumala Mammon, oisi Keino uus siis tarpehen, Ihmekeino, mi Grottellen Vauhdin toisi Nelinkertaisen! Suuri Mammonjumala, Jonk' on viisaus rajaton, Keino mieleen johdata!
Tenho toi mun tänne: Tuon kiittämättömän, tuon pojan tuossa Vihaisen meren vaahtoisesta suusta Ma autoin; toivoton hän oli romu; Elämän annoin hälle, sitä paitse Rakkauden rajattoman, ehdottoman Hän multa sai; ja tästä rakkaudesta Ma hänen tähtens' alttiiks antauduin Viholjaan kaupunkinne vaaroille; Ma hyökkäyksistä häntä puolustin; Kun minut vangittiin, hän viekasteli Osakkaaks ei hän vaaraan halunnutkaan Ja kielsi julki minut tuntevansa, Näin tuokiossa vuotta kaksikymment' Erotti meidät; kukkaronkin kielsi, Jonk' olin hetki sitten käyttääksensä Hänelle suonut.
Hänen päänsä irti leikattuna, Joukon päämies peitsen päähän pisti, Huohotellen joukkoineen sielt' ajoi; Kaksikymment' oli tullut niistä Kuusi läksi, yksi haavan kanssa. Mutta synkän metsän polkutietä Saapui surmatuiden vanha isä. Eipä poikain mentyä viihtynyt hän Tuvassaan; hän läksi aseetonna Neuvomaan heit' oikein ottelussa. Nyt hän näki ratsumiesten retken Kun ne loitoll' ajoi nelistellen.
Näin virkkain Brask nyt tähtäsi pyssyllään; ja pensaan taakse, huomasi äkkiään von Konow miehen kaatuvan parrakkaan noin kaksikymment' askelta heistä vaan. »Vai tuonko luoti vingahti korvissain, kun kuuperruin, taas ystävät ollaan vain! Sep' oli miehen konraus, totta vie, ei unhoittuva multa, se koskaan lie.»