Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Tämän äkkinäisen hämmästyksen aiheutti puolittain tuhoutunut kirje, jonka osoitteena oli »Neiti Anna Jolanta Bränner»; sen katkonainen ja vaikeasti luettava sisältö oli seuraava: »... ilmoitan sinulle, että Kronin vaimo, vaatteiden kaupitsija-muija, on nyt saanut tarpeekseen ... lepää nenä taivasta kohti ... kivalteri on kiinni ... löydettiin hänen taskustaan vangittaessa ... kävi kuin tanssi ... sytytin tuleen ... kaivoin lattian alta, kun ... 2,000 vanhassa lompakossa ... illalla tulee kreivi, laita kellari kuntoon ... kylläpä hölmistyy ... hauska näytelmä ... piru perii kohta kaikki sinun vihollisesi ... saavun iltapäivällä luoksesi kertomaan loput.
Ma kaivoin ruumiit haudoista ja panin Ne pystyyn ystävien oven eteen, Kun unohtua juuri oli suru, Ja niiden nahkaan, niinkuin puuhun, uursin Ma roomalaiseen tyyliin nämä sanat: "Ei suru kuole, vaikka minä kuolin." Hoo, tuhatt' olen kauhun työtä tehnyt Niin sukkelaan kuin tapan kärpäsen; Ja mikään ei mua karmi niin kuin se, Ett' en voi tehdä tuhansia lisää. LUCIUS. Alas se perkele!
"Kallion halkeama oli kuitenkin kovin ahdas, sillä siihen oli keräytynyt multaa ja soraa. Kaivoin sen käsilläni pois ja suurella vaivalla tunkeuduin ulos. Huomasin joutuneeni meren rannalle, jonka korkea kallio erotti kaupungista. Mutta tietä ei ollut minkäänlaista ja kallion jyrkkiä seiniä oli mahdoton kavuta. "Kiitin kuitenkin Jumalaa ihmeellisestä pelastuksestani.
Minä nousin kukkulalle ja kaivoin sirkaleen maahan hongan alle. Hyvä vanha puu levitti suojelevaisesti oksansa sen ylitse. Kentiesi oli se tänään saanut kuolettavan iskun. Minä kiersin käsivarteni sen tyven ympäri ja katselin sitä paikkaa missä pieni joki teki polvekkeen metsää kohti... Miten kummallista oli nähdä ihmisiä siellä liikkuvan!
Kun vesi rannalla oli matala, löysin minä sen pian, mutta sen elämä oli jo loppunut aaltohin tukehtumalla." "Melkein hulluna juoksin minä tiheään metsään kuollut lapsi käsivarsillani ja kaivoin sille haudan käsilläni. Metsä kaikui murhaajan epätoivon huudoista, kun lapsi hautaan laskettiin. Viheliäisyyteni oli rajaton."
Vuotta kolme kun oli kulunut, kallonsa maasta kaivoin ja tuonne saunaansa vein. Niin päivänä muutamana käärme kynnyksen alla loikoi, kaulaa koukisti, niskaa nosti, sähisten päätänsä kohotti. Minä pihdin niskaansa, omaan kalloonsa ajoin, sen taikamajaani vein ja sinne salpasin siellä on. Hyvin menestyin, kaupat kävi, veteli viljan saanti.
Siitä akka kantoi monta maljallista sitä lihakeittoa toiseen huoneeseen miehelleen ja kuudelle lapselleen ja toi minullekin ja käski syömään, siksi kuin hän kävi kylässä. Pitkän tuokion kuluttua se palasi ja toi tarvittavan paperin ja minä sukastani kaivoin sille sen tuhannen markkaa. Akka sitoi rintaani punaisen raasun, ja silloin me lähdimme...
"Surullisena kaivoin illalla päivätyön päätyttyä rungon maasta ja heitin tuleen, ettei se tyttäreni nimikkopuu viruisi tiellä halveksittuna. "Tapaus koski kovasti sydämeeni ja minä mietin ja mietin. Surulla ajattelin miestäsi ja epäluuloni häntä kohtaan kasvoi kasvamistaan. "Ja minä katselin tuleen, jossa puunrunko parhaillaan hiiltyi.
Kaivoin taskustani esille kärpäsen myrkyn, otin hyllyltä kahvikupin, kaappasin siihen padasta lämmintä vettä ja sipultelin paperin pieninä palasina kuppiin. Tikulla sekoittelin hiljaa paperimöyhyä ja panin lusikalla sokerijauhoja sekaan. »Muuta neuvoa ei ole; minä en jaksa enää elää», puhelin itsekseni. »Ei kukaan välitä minusta vaikka kuolenkin; siis kuolen mielelläni.
Menneet oli, tuskaa tuoden, viime hetket vanhan vuoden, hiillos vielä lekkui, luoden virvakuvat lattiaan. Istuin kiusaantunein aivoin, turhaan kirjojani kaivoin, murhein muistin, sielun vaivoin, mennyttä Lenooraa vaan, säihkyvää, mi taivahissa Lenoorana tunnetaan, mut on täällä nimi vaan. Hiljaa heilui silkkikaihdin, kahinat ja kuiskeet aihdin, mieli salaa tunsi kammon, jot' ei ennen konsanaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät