Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Sinun ei tarvitse miestäsi hävetä, Margreta; hän voi sen kuorman kantaa, mikä hänelle on määrätty. Sinä et myöskään häntä häpeä, päin vastoin minä luen pienen lumoavan vaimoni välkkyvästä silmästä ja hänen loistavasta hymyilystään, että hän miehestään ylpeilee." Oli vanhan vuoden viimeinen ilta, ilta, joka on merkillisen juhlallinen kaikille niille, jotka aatoksiinsa johdattavat menneet päivät.
"Surullisena kaivoin illalla päivätyön päätyttyä rungon maasta ja heitin tuleen, ettei se tyttäreni nimikkopuu viruisi tiellä halveksittuna. "Tapaus koski kovasti sydämeeni ja minä mietin ja mietin. Surulla ajattelin miestäsi ja epäluuloni häntä kohtaan kasvoi kasvamistaan. "Ja minä katselin tuleen, jossa puunrunko parhaillaan hiiltyi.
Hän tarttui Jeannea kädestä hellästi kuten ennen vanhaan, kun hän viihdytti hänet tarinoillaan uneen, ja sanoi: Kuule, rakas lapsi, nyt täytyy olla varovainen. Ei saa toimia liian kiireesti. Koeta sietää miestäsi siksi, kunnes ehdimme jotakin päättää...! Lupaatko sen minulle? Jeanne kuiskasi: Kyllä. Mutta tänne en enää jää, sitten kun olen tullut terveeksi.
Minä sanoisin heille joka päivä päin silmiä, että he ovat pintapuolisia, petollisia ja huonoja ihmisiä." "Olet siis ennemmin kuukausimääriä ilman miestäsi." "Mieluummin olen hänestä erossa kuin hänen vuoksensa kierossa, ikävässä asemassa. "Oi, Vitigekseni", sanoi hän kietoen kätensä miehensä kaulaan. "Muistele vain, kuinka sinä minut löysit ja kuka olen.
Ja sitten hän vielä joskus saa päähänsä tulla minun eteeni ja näytellä vakavaa, käskevää miestä! Mutta Jenny ei sittenkään ottanut todeksi. Sinä liioittelet ja annat aivan liian epäedullisen kuvan itsestäsi. Sinä et ollenkaan inhoo miestäsi, vaan sinua ainoastaan harmittaa. Luuletko ettei minua koskaan harmita. Oho. Välistä harmittaa niin, että tekisi mieli silmät repiä päästä.
Hällepä vastasi näin jalo Hektor heiluvaharja: "Ei, Helene, mua istumahan saa ystäväkutsus. 360 Tuonne jo intoni taas on turvaks iliolaisten, joill' iso kaipaus on, kun poiss' olen kamppaelusta. Miestäsi jouduta vain, ja hän itsekin joutua tietköön, että, kun kaupungiss' olen vielä, hän kanssani ehtii.
Kynttilähaaruihin sai tulta jo tyttö, ja loistain huone jo hohti, ja jälleen hän hymysuisena lausui: »Näin valo vallitkoon, niin seestyy mielesi, murhe hiipivi pois, sun poskesi taas on kukkia saava. Hyi, vai kohdata noin, kuin kuihtunut eukko, sa aiot miestäsi, tullessaan pää Turkin naisia täynnä! Naurahdat? Hui hai, ota itsees vain!
Sano minulle, onko todellakin totta, ettet sinä rakastanut miestäsi? Miksikä hänen sitten otit! Rouva Linde.
Eivätkö ne ole velvollisuudet miestäsi ja lapsiasi kohtaan? Nora. Minulla on toisia yhtä pyhiä velvollisuuksia. Helmer. Niitä sinulla ei ole. Mitä velvollisuuksia ne olisi. Nora. Velvollisuudet itseäni kohtaan. Helmer. Sinä olet ennen kaikkea vaimo ja äiti. Nora. Sitä en enää usko.
Ketä sinä nyt rakastat?... Sinä olet tahtonut tulla naiduksi ravintolan pojan kanssa ja taiteilian kanssa, sinä olisit mielelläsi tahtonut olla uljas rouva, mutta sinä et ole rakastanut, oikein sydämmesi pobjasta rakastanut vielä ketään. Entäs sinun miestäsi?
Päivän Sana
Muut Etsivät