Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Vaan nyt Deipyron ohimoon Helenos, liki syöksyin, Thrakian-miekallaan isoll' iski, ja pääst' etähälle viskautui kypär' irti, ja maasta sen korjasi kohta muuan Akhaian mies, vilinässä kun vieri se jalkain; mutta jo silmiä kaatunehen yö kaamea kattoi. Tuon näki tuskakseen sotaärjyinen Menelaos, uhkaten tuimaa peistä hän nosti ja päin kävi; joustaan jouduttaa Helenos koki vastaan, valtiassynty.
Kummastuksin kaatunehen näin kalmukin eessäin, tuon, jota hoivata koin, hädän aikaan auttaen yöllä. »Helppohan iskeä ois hänen ollut, kiihkoa täynnä hurjana tullessaan; mikä esti, ja miks käsi herpos? Ihmistunne se hälläkin näät oli pohjana luonteen, kiitollisuus, joka muistaa voi; vihan äkkiä voitti rakkaus, tyyssijanaan myös tuonkin sykkivä rinta.
Isä määräs sulhon toisen: Impi häitä pakeneepi. Metsä öinen huokaileepi, Siinä liitää haamukansa. Impi häitä pakeneepi: Ritar' noutaa armastansa. Siinä liitää haamukansa, Täyttäin korven kulmakkehen. Ritar' noutaa armastansa, Haamu urhon kaatunehen. Täyttäin korven kulmakkehen Veisaa joukko tuonelainen. «Haamu urhon kaatunehen,» «Sua seuraan, armahainen!»
Niin hän lausui ilman kyyneleitä, Meni hiljaan ääreen kaatunehen, Lankes polvillensa, otti huivin, Peitti hiljaan ammutun hän otsan. Suruissansa, vaiti urhot seisoi, Niinkun metsä, joss' ei tuuli kuiska. Seudun naiset seisoivat myös hiljaa, Suremaan ja katsomahan tulleet.
»Lohduta orpoa, rouva kulta!» »Lohtumatonko se lohduttais? Lesk' olen urhon kaatunehen,
Jo näki toet totiset, valehettomat, vakaiset: näki naisen nukkunehen, kaunoisensa kaatunehen, kaatunehen kartanolle, kellistynehen keolle. Siihen seppo seisottihe syämellä synkeällä. Puuttui yöksi itkemähän, viikoksi vetistämähän. Mieli ei tervoa parempi, syän ei syttä valkeampi. Itse Kullervo käveli, astui eelle jonnekunne, päivän korpia kovia, hiien hirsikankahia.
Näin hän virkkoi vaikeroitsematta, astui hiljaa kaatunehen luokse, laski polvillensa, huivins' otti, luodin lävistämän otsan peitti.
Ruumiit maass' oli vierekkäin; väsymättä mä etsin, vaan ne jo tyhjiks ryöstelleet oli kulkurit tienoon. Harmissain jätin etsimiset ja ma metsähän astuin, oikaistakseni leiriin päin, kun pensahikossa taas näin kaatunehen, sekä jälleen toivoni elpyi. Kuljin päin; kasakanko ma nään? Ei, hirviön inhan, lyödyn kalmukin näin.
Valitus ei kuulunut miehuuton, syvä kaipaus vaan, kehuks nuorena kaatunehen urohon ei sanaakaan; elon aamua Vegesack vaan ylistää, ja paaria Adlercreutz silittää, ja Drufvasta harvoin nähty helo kyynel herkähtää. Ihanainen päiv' oli päättynyt Lapualla, ja riemuiten von Döbeln voittaja ratsasti nyt, sotarintaans' silmäillen.
Päivän Sana
Muut Etsivät