Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
Syytökset heitä vastaan todistivat vain, kuinka syvällä epäkohdan juuret vielä olivat. Sitä ei tahdottu nähdä, ei tahdottu tulla herätetyksi huolettomuuden unesta, ja senpätähden karattiin raivossa niiden niskaan, jotka siihen pakoittivat. Semmoisia esimerkkiä on kosolta ihmiskunnan historiassa, sekä vanhemmilta että nykyiseltä ajalta.
Isännän piti olla olevinaan hänen isänsä, räätäli, mutta mistä saisi hän hyvän räätälin täällä metsän keskellä? Syyne meni etsimään korkeiden puiden välistä. Silloin näki hän lumikinoksen alla niin sopivan esineen, ettei hän koskaan voinut parempaa räätäliä saada. Se oli kapea, vanha, taittunut ja kaatunut männynkanto, jonka juuret ja haarat törröttivät ilmassa.
Ja ehkäpä hän tulisi hyvinkin onnelliseksi vuorineuvos Rabbingin palveluksessa. Johannesta kadutti jo, että hän oli ollenkaan sanonut mitään. Eihän hän voinut vaatia, että Topi ymmärtäisi häntä ja hänen ääretöntä vastenmielisyyttään pelkkää vuorineuvos Rabbingin nimeä ja käsitettä kohtaan. Olihan tuolla tunteella niin syvät ja erikoiset juuret hänessä.
Niinpä syämmel surusella Salos synkeäs hän samoilee, Huuhelee hän, huohottaa hän, Murheen metsäs itkee hyryttää; Taakkana viel sylissänsä Karjasankarinsa katala; Kiikkuu kölli jörötellen Lapsen helmassa vaan, huoleton. Kuuluu korves kirveenpauke, Metsä mäikyy, tanner tömisee; Hakkaa siellä »Hanko-Heikki» Juuret visakoivun kaarevan.
Kööri: Oi, Herran Sanaa kuunnelkaamme pyhää, Se voiman uuden sydämmeemme luo, Kuin lounastuulten viima yhä Keväisin vuokot urvusta tuo. Kööri: Onko onnea, tuskaa meille ilmoitettu? Kelle kohtalon arvoitus himmi selviää? Kuink' yhtyä konsa voi vaivaan ja kuoloon iki=elämä? Kaksois=kööri: Ah ihmiskunta, toivo ijäisyyden jätä, Jo hiekkaan kuivui juuret sen! Ei, sinut suojaa Herras, luota Hänehen!
Ei, ei, isäni, minä tunnen sen maailman liian hyvin tahtoakseni pakotta taas lähteä sinne. En, en! 'Isääsi turvaa armaasen ja muista: siinä vahvuuden ja voiman juuret on'". Hän heittäysi isänsä rintaa vasten, kiersi kätensä hänen kaulaansa ja suuteli häntä useammat kerrat. Hänen melkein vallaton iloisuutensa, jolla hän, kuten näytti, oli viimeksi puhunut, katosi.
Eteläsuomalaiselle Osakunnalle omistettu. Uusmaan urhot, jäämit jäykät, lapset raisun rannikon! Maassa meill' on juuret vankat, tahto taivahalta. Oisko meissä orjan leima, ollaan kansa Kullervon! Riemukseen ei meitä riistä, sorra sortovalta. Seiskaa paadet, paikallanne! Toisianne turvatkaa! Vaaran tullen vainolainen valkamiinsa survatkaa!
Vaikka ne eivät olleet päässeetkään purkaumaan, vaikka ne ilmenivät vain sanoissa, kasvonpiirteissä ja katseissa, niin ne kuitenkin ja ehkä juuri sentähden, että niiden juuret olivat niin syvällä, häntä melkein peloittivat. Hänen omat tunteensa, se kiintymys, mikä hänessä oli syntynyt, olivat niihin verraten niin heikot.
Vaan mieti kuitenkin ja voimastas äl' ylvästele! Luonto mahtava, mi laski juuret tämän kallion, myös aallon liikkuvaiseksi se loi. Se myrskyn tuo, ja aalto pakenee ja häilyy, paisuu, murtuu vaahtoharjoin. Niin ihanasti päivä kuvastui tään aallon helmaan, tähdet uinuivat sen povella, mi hiljaa nousi, laski. On poissa välke, rauha paennut.
Oli kuin tämä hyvin tavallinen tapaus olisi herättänyt nukkuvaisen ajatuksen Laurin sydämessä. Hän katseli ympärilleen. Hän näki, kuinka ylempänä hänestä tuon syvän hiekkakuopan reunoja ympäröitsi honkien riippuvat juuret, joidenka alle mustat varjot kuvautuivat. Siellä kellerteli moni noista metsän ikivanhoista sankareista, jotka talven myrskyt olivat kaataneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät