United States or Costa Rica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta Johannekseen, sen oli Liisa jo aikoja sitten tarkalla silmällään oivaltanut, näytti tulleen jotakin uutta. Ja hän oli eräitä viikkoja tuntenut vaistomaisesti, että Johannes jollakin tapaa pyrki poispäin hänestä ja vierautui hänestä kävelyretkillään. Hän oli todellakin luullut niitä yksinäisiksi.
Joutessaan hän rupesi Liisaa tarkastelemaan. Liisa huomasi hänen katseensa, vastasi siihen ja hymyili epämääräisesti. Katsoi toisen kerran ja näki, ettei Johanneksen silmä ollenkaan siirtynyt hänestä. Käänsi vihdoin päänsä pois, mutta ei voinut kuitenkaan olla silloin tällöin Johannekseen syrjäkarein vilkaisematta.
Viimeiset sanat hän lausui erikoisella äänenpainolla Johannekseen ja Ireneen päin ikäänkuin hän olisi tahtonut vartavasten muistuttaa heitä tuosta illasta, jolloin Irene oli saman syyn takia jättänyt heidät kahden kesken. Tämä oli Johannekselle jo liikaa. Anteeksi, sanoi hän, nousten nopeasti pöydästä ja Signen jälkeen kiirehtien. Neiti, te unohditte jotakin. Mitä?
Liisan silmät saivat lempeän ja osaa-ottavan ilmeen, joka vaikutti varsin miellyttävästi Johannekseen. Sinun asemastasi perheessäni, sanoi hän, nyt jo marttyyrin hahmolla, kun oli kysymys hänen omasta kärsimyksestään. Mutta se on muuttuva, ole varma siitä! Se on jo aikoja sitten käynyt minulle sietämättömäksi.
Vähitellen, Annan tietämättä, oli Johanneksen kuva astunut hänen sydämeensä. Annan tietämättä oli rakkaus Johannekseen juurtunut, ja vasta silloin, kun Anna tunsi Johanneksen koskevan näihin juuriin, vasta silloin, kun Johannes tunnusti rakastavansa majurin tytärtä, vasta silloin heräsi Anna.
Jumala ties kenen sylissä tuo nainen ennen oli samoin nauraa hekotellut! Jumala ties minkä mieskonnan karkea himo oli ensi kerran tuon irstaan silmänluonnin ilmi houkutellut! Tuli liian paljon esille entinen kapakka-nainen, yökukka siinä. Siksi se tavallisesti vaikutti niin vastenmielisesti Johannekseen.
Ei keimailu, ei veikeily, ei naljailu, ei alastomin ja kevytjalkaisin lemmenleikkikään, kunhan se kaikki vain kohdistui häneen, Johannekseen. Häneen, jolle rakkaus todella oli jotakin pyhää ja joka samoin oli kaikkensa Liisaan keskittänyt. Liisa oli ainoa nainen, joka ihmisten tytärten seasta oli hänen edessään hypännyt ja kelvannut hänelle. Siinä oli ero.
Ja kun te tarkemmin mietitte asiaa, tekin pidätte sitä aivan luonnollisena. Rabbing kuvaili nyt kaunopuheisesti sen hänelle. Hän oli jo vanha mies, hänellä ei ollut ketään perillistä. Hänen oli jo aika ruveta jälkeläistä itselleen ajattelemaan. Silloin olivat hänen silmänsä itsestään kääntyneet Johannekseen. Johannes oli ainoa sivistynyt mies hänen liikkeessään.
Tällä reippaalla päätöksellä hän avasi heidän huoneensa oven ja virkahti jo kynnykseltä iloisesti: Kuules, Liisa! Sinun täytyy saada uusi jakku. Miksi et ole minulle siitä jo ennen huomauttanut? Liisa istui ja luki. Hän laski kirjansa pois ja katsoi suurin, kummastunein silmin Johannekseen. Virkahti sitten hiljaisesti: Onhan se vielä hyvä. Miksi minun olisi pitänyt siitä sinulle huomauttaa?
Niin, se ei ole ollut todellakaan helppoa, myönsi rouva Rabbing. Te arvaatte, että tämä on ollut mitä suurin julkinen häväistys meidän piireissämme. Nuo sanat »meidän piireissämme» vaikuttivat hiukan kiusallisesti Johannekseen. Hän koetti katsoa syrjästä rouva Rabbingiin.