Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Tuolla naimattomalla, kalpealla ylimystyttärellä, joka oli liian ylpeä miehelle antautuakseen? Se oli tuntunut hänestä hyvin luonnolliselta. Siksi ei hänen siveellinen suuttumuksensa ollutkaan niin paljon Signeen kuin Ireneen kohdistunut. Signe ei kuulunut häneen, Irene kuului. Signe sai tehdä mitä tahansa! Mutta Irene! Olihan Irenellä hän, Johannes, hänen miehensä! Eikö se riittänyt hänelle?
Viimeiset sanat hän lausui erikoisella äänenpainolla Johannekseen ja Ireneen päin ikäänkuin hän olisi tahtonut vartavasten muistuttaa heitä tuosta illasta, jolloin Irene oli saman syyn takia jättänyt heidät kahden kesken. Tämä oli Johannekselle jo liikaa. Anteeksi, sanoi hän, nousten nopeasti pöydästä ja Signen jälkeen kiirehtien. Neiti, te unohditte jotakin. Mitä?
Seuraus oli, että Davis oli pian kotona, näytti jotenkin tervehtyneeltä, oli vaan vielä alakuloinen ja Lucyn mielestä entistä sulkeutuneempi. Ireneen, esikoiseensa oli hän suuresti mieltynyt ja viipyikin nyt muutamia kuukausia kotona. Sitte lähti hän taas matkoille, ja on niin jatkanut uutteruudella, pysähtyen ainoastaan silloin tällöin lyhyen aikaa kotonaan.
Vai oliko hänkin jo kuin Niniven lapsi, joka ei osannut enää oikeata kättä vasemmasta erottaa? Hän koetti tyyntyä. Joi kahvikuppinsa, sytytti sikarin, nojasi päänsä käden varaan ja katsoi vakavasti Ireneen. Ettekö tahtoisi olla hyvä, sanoi hän sitten aivan kiltisti, ja kertoa sanasta sanaan, mitä serkkunne on puhunut teille? En, vastasi Irene, jälleen sama veitikkamainen ilo silmissään.
Silloin tällöin pyrki ajatus Seidiin, Ireneen ja Signen hotelliin päin kääntymään. Mitä siellä mahtoi tapahtua? Mutta hän haihdutti nämä ajatukset aina yhtä pian kuin ne olivat tulleetkin. Ehtipä hän siitä vielä selvän ottaa. Ja lisäsihän jokainen hetki, jonka hän pysyi poissa perheestään, vain sitä juopaa hänen ja Irenen välillä, jonka hän oli luonut ja jonka hän tahtoi peruuttamattomaksi.
Sydämellisesti onnitellen seurasivat nuo entiset toverit Ludvigia oopperakellariin, jossa he odottaessaan aamiaista istuutuivat muutamain soodavesipullojen ja konjakin ääreen. No, näin oli asian laita. Ludvig, joka kesällä oli Naantalin kylpylaitoksessa pikiintynyt kauniiseen Ireneen, oli nyt hänen onnellinen sulhasensa.
Tämän sähkö-auringon säteillessä hän tunsi oman vähänkin seuratottumuksensa kokonaan himmenevän. Signeen hän tuskin tohti katsahtaakaan. Hän kohdisti sensijaan koko huomionsa Ireneen, joka ei ollenkaan näyttänyt tuosta pahastuvan. Johannes ei ollut ollenkaan tavannut heitä tuon päivän jälkeen, jolloin hän oli saanut Signen kirjeen. Jotakin outoa oli tullut heihin.
Oliko hän Ireneen rakastunut? Kuka sitä sanoi? Signekö, jolle hän vasta muutamia päiviä sitten juuri oli tehnyt oman epäonnistuneen rakkaudentunnustuksensa! Sanotko sinä niin? kuuli hän Signen jälleen virkahtavan isälleen. Sanotko sinä niin? Sinä soisit sen siis mielelläsi? Kyllä, muhoili partaansa vapaaherra. Mielestäni he sopisivat erinomaisesti toisilleen. Johannes luuli tulevansa hulluksi.
Sillä eihän hän ollut todenteolla itse koskaan rakastanut. Eikä myöskään tiennyt itseään todenteolla rakastetuksi. Hän ei ollut yksinkertaisesti uskonut rakkauteen. Niin se oli ollut. Hän oli aina pitänyt sitä ikäänkuin jonakin tois-arvoisena, jonakin alhaisempana kuin hänen omat aatteelliset maailmansa. Rakkaudestaan Ireneen hän ei itsensä edessä voinut puhua ollenkaan.
Hän oli ollut Oopperassa vaimonsa kanssa, joka uudessa puvussaan oli ollut todellakin säteilevä. Myöskin Johannes oli tuossa häikäisevässä ympäristössä tuntenut yhteiskunnan huipuilla kulkevansa. Hän oli jälleen ihastunut Ireneen ja toivonut vain hetkeä, jolloin he olisivat kaksin hotellissaan. Mutta kun ooppera oli päättynyt, olikin Signe lähtenyt heidän sairasta lastaan katsomaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät