Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Reita astui esiin ja aloitti virren, jonka jo kerran oli Panulan tuvassa veisannut ja joka oli tuttu monelle. Tyyni oli ilta, juhannusilta. Kirkkaana ja rauhallisena kimmelteli järven pinta, lempeänä muhoili metsä, sovinnolliselta näytti synkkä kuusinen korpikin. Niin oli, kuin olisi se virttä kuunnellut, ihastellen sitä kuunnellut.
Sitten vasta minussa pääsi suurempi elämisen-halu ja työinto valtaan. Lapseni hyväksi halusin tehdä kaikkea ja kärsiä kaikkea. Työn välillä sitä usein hypittelin ja hyväilin. Se muhoili aina niin armaasti minulle. Toisinaan sentään itkikin sitä paremmin iloitakseen. Nyt rupesin jo miettimään lapseni tulevaisuutta ja kokoamaan varoja, että voisin vähin erin oman asunnon rakentaa.
Kun lapsi terveenä minulle muhoili, niin sydämmeni muhoili sille vastaan ja mielihyvän kyyneleet herahtivat silmiini. Pienestä alkaen oli se lapsi silmäteräni eikä lakannut lämpimäni sille säteilemästä. Teki mieleni nimittää se Karuliinaksi, mutta ajattelin, ettei sillä nimellä ole menestystä, kun ensi lapsenikin senniminen oli kuollut. Tälle pantiin nimeksi Miina.
Ville vain kuunteli ja muhoili: "Osanneeko siihen semmoiseen minunlainen mitään, mutta en minä siihen aituukseen sentään kaikkea maailmaa tahtoisi." "Eikä ole pelkoakaan, että koko maailma siihen pyrkisikään." Verkalleen pihaan astuessamme virkkoi setä vielä: "Olihan se ihana neito ajattelin sinua ... olisi siinä ollut taloosi emäntä, sillä oli niin tekevän näköiset kädetkin."
Suopea, utelias ilme kasvoillaan he kuuntelivat nuorten miesten innostunutta puhetta. Silmä muhoili, se oli kylläkin hupaista kuunnella oluthaarikan ääressä, joskaan se oikeastaan ei kuulunut heihin. Herrasväet puhuvat niin paljon ... jaa ... jaa ... vaan antaapa heidän puhua, antaa heidän vain pitää hauskaa, maksavat hyvin, tuovat rahaa...
Ei, ei, älähän toki pelkää, ystäväiseni, eihän tässä ole kysymyksessä mikään Montechi ja Capuletti, vaan ainoastaan Montellit ja Hellsbergit, pieni jokapäiväistarina Kolmikulmalta muhoili ukko leikkisään tapaansa.
Ja hänen Herransa on tietysti suuri liikemies. Kyllä, muhoili Soisalo, mutta ei hänen Kristuksensa. Olihan kerran eräs köyhä leski tullut hänen luokseen rukoilemaan poikansa puolesta, joka oli velkaa hänelle eikä voinut maksaa ajoissa korkojaan... Sht! Hän kuuntelee? Mitä vielä! Hän vain aivastaa. Prosit!
"Teidän unenne", virkkoi Totila leikkiä laskien nuorelle Adalgotille, joka oli istuutunut hänen viereensä, ja Vakikselle, joka täytti juuri kuninkaan pikaria, "teidän unenne, te vastanaineet, eivät liene synkkiä." "Ei minulla ole valittamiseen syytä", muhoili Vakis. "Sentään toivoisin " "Mitä muita toiveita sinulla on paitsi Liutaa", tuumi Totila. "Minä toivoisin, että pitkä olisi täällä."
Tuleeko niistä mitään? Saa nähdä, virkkoi Antti nyreästi. Oletpa sinä utelias. Minulla on omat syyni siihen, kuiskasi Soisalo salaperäisesti. Laitakin, että tulemme langoiksi! Häh? kysyi Antti silmät ymmyrkäisinä. Saatpahan kuulla vielä tänä iltana, muhoili Soisalo. Kihlauksemme julkaistaan illallispöydässä. Kihlauksesi? Kenen?... Bettyn kanssa?
Neuvoksetar muhoili: Se oli hyvin tehty, lapsueni, kun saamme purkaa sydämmemme; tunnemme todellakin huojennusta. Mutta kerroppa minulle nyt miten isoäitisi voi!
Päivän Sana
Muut Etsivät