Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Ikävä, ett'emme ole kotimaassa, hän virkahti. Siellä minäkin voisin ansaita jotakin. Liisa oli jo joskus ennen lausunut julki tuon ajatuksen, joka vaikutti mitä vastenmielisimmin Johannekseen.
Yksin oman itsensä herra, niinkuin siihen aikaan, jolloin hän, mieli täynnä suuria suunnitelmia, oli kerran ensimmäisinä ylioppilasvuosinaan lähtenyt Amerikaan. Johannes uneksi. Eikä Liisan enää ollut helppo seurata häntä. Liisa tunsi vaistomaisesti, että Johannes ikäänkuin liukui pois häneltä. Hän katsoi Johannekseen ja säikähti tämän kasvojen-ilmettä.
Jospa hän edes olisi sitä! oli Irene huokaisevinaan. Kuinka tarkoitatte? Onhan hänellä syytä siihen. Ettekö näe, että hän par'aikaa harjoittaa silmäkurtiisia lapsenpiikani kanssa. Ai, huudahti ranskalainen. Siinä tapauksessa minä ymmärrän hänet. Tuo kaikki tapahtui tietysti aivan keveän leikin muodossa, mutta se koski kuitenkin kipeästi Johannekseen.
Sillä Johannes ei suinkaan yksin kärsinyt. Hän uskoi aivan varmasti, että Liisa kärsi yhtä paljon kuin hänkin, vaikka tämä osoitti sen vain itkullaan, katseillaan ja koko käytöksellään eikä sanoilla, joihin Johanneksen useimmin täytyi turvautua. Mutta juuri tuo Liisan äänetön tapa kärsiä vaikutti mitä tuskallisemmin Johannekseen. Hän tuli siitä aivan hulluksi.
"Ja olen iloinen, että olen tullut tuntemaan länsimaiden mahtavimman miehen, Hadrianuksen haudan kunniakkaan puolustajan." Mutta Cethegus heitti vielä kerran terävän katseen Johannekseen ja kääntyi sitten lyhyesti tervehdittyään läsnäolevia, menemään.
Johannes kuuli äänestä, että Aura oli kovin kiusaantunut. Ja hänen teki mielensä antaa merkkejä Jaakolle, että tämä lopettaisi. Hän koettikin sitä silmäkulmillaan. Jaakko vain ei huomannut mitään. Niiden ei taida kelvata kaupaksikaan, nauroi hän, iskien tuttavallisesti silmää Johannekselle. Aura heitti ylenkatseellisen silmäyksen häneen ja vilkaisi sitten apua pyytävästi Johannekseen.
Sinä et ole vielä merellä ollutkaan, sanoi Johannes hiljaa, ja oli vähän aikaa vaiti, mutta sitten hän taas suuttuneesti sanoi: Sehän nyt on merkillistä, etten saa ymmärtämään! Sinäkin Henrik! Henrik, joka oli suu auki kuunnellut tätä keskustelua ja ihmeissään tuijottanut Johannekseen, ihan säpsähti, kun tämä kääntyi hänen puoleensa ja hänen piti jotain sanoa.
Marian naisellinen ylpeys oli pahasti loukattu, ja syytä tietämättä palasivat hänen ajatuksensa aina Johannekseen, miten hän voisi tämän huulilta kuulla samat kiitoksen sanat, kuin muiltakin.
Jyrkkä sensijaan kuin levinnyt ja rehevöitynyt hänen rinnallaan. Ainoa, mikä muistutti vielä entisestä Aurasta, oli silmät. Niistä näytti sisällinen ilo sekä liikuttava, entisen luottamuksen ja keskinäisen ymmärryksen etsintä heijastuvan, kun hän ne joskus kohotti suunnaten katseensa suoraan Johannekseen.
Johanneksen täytyi hänen uteliaisuuttaan tyydyttääkseen irroittaa neula kravatistaan ja näyttää se hänelle. Muttila tarkasteli joka puolelta jalokiveä. Vilkaisi sitten Johannekseen ja kysyi sitten ikäänkuin sivumennen, mitä tämä oli maksanut siitä. Kaksituhatta, vastasi Johannes. Frangia? Niin, enpähän puntaakaan, hymyili Johannes. Muuten on se lahja vaimoltani.
Päivän Sana
Muut Etsivät