Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Ja siitä oli ollut seurauksena, että hän aluksi oli oppinut vain pahoja. Hänen verensä oli ollut kuuma, mutta hänen sydämensä oli pysynyt kylmänä ja koskemattomana. Hänen hyvä opettajansa oli ollut vasta Johannes. Taikka oikeammin: hänen rakkautensa Johannekseen, joka hänelle vasta oli oikean ilon ja nautinnon opettanut. Liisa voi tulla hyväksi vain nauttimalla.
Ja nämä Henrikin ilosanat tahtoivat sentähden viedä hänet vähän takaisin siitä keskinäisen ymmärryksen korkeudesta, mihin hän tunsi Johannekseen nähden päässeensä, ja hän olisi mielellään sanonut taas jotain totisempaa, häivyttääkseen edellisen vaikutuksen, mutta ei keksinyt.
Ja kaikki hänen ajatuksissaan kääntyi ihan nurinpäin: Sehän olikin Alina, joka oli kadottanut vanhan kotinsa, tutut uksen ulvahdukset, kotivaahterat, aitat ja yliset, ei tosin minkään huutokaupan tähden, vaan rakkaudesta Johannekseen, Henrikin tuttuun veljeen, jättänyt omin ehdoin, jättänyt vanhan pappansa ja nuoret ystävänsä, joiden kanssa seurusteleminen oli ollut hänen elämänsä.
Klaus loi vakavasti silmänsä Johannekseen. Nuhtelevaisella äänellä sanoi hän: «Tekisittekö te Annana niin?« «Nyt on totuuden hetki, sen olette itse sanonut«, vastasi Johannes. «Tämä ilta ei siis saa kulua suorittamatta kaikkia, mitä meidän välillämme on. Kummalliseen tilaan on kohtalo saanut meidät. Me kaksi, minä ja Maria, olemme onnelliset. Te taasen tunnette paremmin kuin minä sydämenne tilan.
Iloisempana ja onnellisempana hän arvattavasti ei olisi ollenkaan yhtä täysi-ikäiseltä Johannekseen vaikuttanut. Nyt he kulkivat ja juttelivat kuin kaksi vanhaa ihmistä, milloin Carmela nimittäin jouti olemaan hänen kanssaan. Se ei tapahtunut usein, sillä Carmelalla oli paljon työtä.
Ja teillä oli kaikki syy mieluimmin nähdä kuin tulla nähdyksi sillä kertaa? ilvehti Muttila. Voi olla, myönsi Liisa, heittäen pitkän, hyväilevän silmäyksen Johannekseen. Tunnusta pois! virkahti Muttila leikillisesti myöskin Johanneksen puoleen kääntyneenä. Meitä taisi olla siellä useampiakin morsiuspareja yht'aikaa. Parisin muistot tarjosivat heille sopivan puheenaineen.
Ja se kiinnitti häntä Johannekseen. Hänen teki mieli tarttua Johannekseen yhtaikaa niinkuin veljeen ja opettajaan. Tiedätkö mitä, Henrik? sanoi Johannes hetken kuluttua, ihan rauhallisesti: elämässäni on yksi merkillinen asia: minulle ei onnistu mikään. Niin kauas kuin muistan lapsuuteen, muistan myöskin tämän asian.
Tunsihan ja tiesihän Liisa, ettei se mitään oikeata vihaa ollut. Eroottista vihaa se oli, rakkauden leimuavaa vaatimusta vallita kokonaan olento, johon se oli kohdistunut. Mutta hänelläkin oli oma ylpeytensä, oma itsenäisyytensä. Siitä hän ei ollut valmis ilman taistelua hetkeksikään luopumaan ja se juuri vaikutti niin ärsyttävästi Johannekseen.
He laskettelivat vielä tuokion samantapaisia mitättömyyksiä. Ja koko ajan katsoi Liisa Johannekseen samalla aurinkoisella, poiskutsuvalla ilmeellä ikäänkuin hän olisi tahtonut kysyä, eikö hän aikonut jo lopettaa. Miksi viivytellä, kun oli niin kiire? Miksi hukata aikaa tyhjänpäiväisyyksiin, kun oli niin paljon tärkeämpää puhumista, tekemistä ja toimittamista? Vihdoin syntyi pakostakin vaitiolo.
Johannes kertoi nyt hänelle, että jäisivätkin nyt tänne toistaiseksi, että Johannes oli tuonut tänne heidän tavaransa ja ettei Liisan enää ollut ikinä tarvis tavata Ireneä. Liisa kuunteli tuota kaikkea hajamielisesti kuin jotakin tois-arvoista. Hyvä, hyvä, sanoi hän vain ja katsoi hymyillen Johannekseen. Johannes kertoi, että hän aikoi laillisestikin erota vaimostaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät