United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Viel' laine leikkii Ahden lumme-lasten kanssa Iloisna telmien. Ja saarten siimeksestä kaiku riemuissansa Vastaavi etäällen. Kaikk' ompi ennellään. Mä toinen oon kuin ennen, Oi laakso armahin! Haluni sammui, posken leimun kanssa mennen, Jo jähtyy suonetkin. Mit' ihanaa sull' on, mit' ihanuutta tarjot, En taida arvottaa, Mit' aaltos huokailee ja kuiskaa lehtos varjot, En enää oivaltaa.
Järveni heiastavat taivaan korkeutta paremmin kuin maan ihanuutta. Niittyni ja laaksoni todistavat joka kevät elämän voittoa kuoleman yli. Sellainen on totinen jalous. Olkaa minun kaltaisiani!" "Oikein, maani: minä tahdon olla sellainen kuin sinä olet." Muistan pienen tarinan, mutta sen kertojaa en tiedä.
Tien päässä näkyi pieni laituri, ja valkonen uimahuone; vastapäätä salmen takana jyrkkä kalliovuori, niin että tyynen sattuessa kaikki vesi oli pelkkää kallion kuvastusta. Kiehuvan teekyökin ääressä he kaikki ihailivat tätä keväisen yön ihanuutta. Ja täällä oli Lyydikin ensi kerran myöntänyt, että olihan se jotenkin kaunista.
Saara ei ollut paljoa nähnyt, mutta ei Fennefoskaan, joka oli kulkenut ympäri maata, käsittänyt luonnon ihanuutta muulla tavoin kuin että se seutu oli kaunis, jossa kaikki hyvästi kasvoi, ja että se oli ruma, missä oli ainoastaan vuoria, vettä ja pensastoa, vaan vahänlaisesti ruokamultaa. Yhtäkaikki hiljainen, lämmin kesä-ilta vaikutti heihin, heidän tietämättään.
Niiden välisen matkan hän aina osasi, sillä tien oli tähdillä valaissut joku, joka siellä häntä odotti ja tuli puolitiehen vastaan ja puolitiehen saattoi. Voi ihanuutta! Unta se ei ollut tuo eikä myöskään aivan valveillaan olevan ajatusta. Se oli auki silmin haaveksimista, oli oman mielen runoa, joka tietämättä tulee, on aikansa ja katoo, vaikka sitä kuinka pidättelisi.
Niissä tanssiaisissa tapahtui Saaralle suuri, ikimuistettava kunnia: nuori suuriruhtinas kiinnitti huomionsa häneen ja tanssi hänen kanssaan! Yhden tanssin hän ainoastaan tanssi ja sen hänen kanssaan; ei kenenkään muun kanssa askeltakaan. Sen illan ihanuutta ei sanoin voinut kertoa. Vielä nytkin, kun Saara tätä kuvaansa katseli, hän tunsi heijastuksen silloisesta onnestaan.
Sun silmäis ihanuutta Nyt uljas joukko soi Ikilaulujen ihmeellisten, Mitä vielä sä mielit, oi! Sun silmäs ihanaiset Ne turmion mulle toi, Ja onneni juurin ne raasti, Mitä vielä sä mielit, oi! Kellä ensi lempi, hän on Toiveittakin kuningas; Ken se lempii toisen kerran Toivotonna, narri on.
"Minä en ole tosin nähnyt paljon maailman ihanuutta, sillä minä en ole koskaan käynyt etempänä kuin Upsalassa, jossa oleskelin yhden kuukauden nuoruudessani tutkintoani suorittamassa; mutta ei siellä ollut mitään, jota voisi verrata siihen, mitä meillä on täällä Norrlannissa.
Sinä taasen, Olle, olet niin oppinut, et sinä löydä ihanuutta myrskyisessä metsässä, et hauskuutta köyhässä olemisessa ja sen vuoksi olet sinä minusta, niinkuin korkeampi, parempi olento; sinä et ole vertaiseni. Enkä siis voi tulla sinulle mieheksi. Ei, Elsa kurotti hänelle kätensä, lisäten: mutta niin kauvan kun et sinä pidä kenestäkään toisesta, ei Elsa mene naimiseen. Ei niin, Elsa.
"Niin, mutta..." sanoi Bertha ja rupesi ajattelemaan. Kiellon hän muisti hyvin, mutta hänen teki mieli näyttää ystävällensäkin tuota ihanuutta, mikä kotelon sisässä oli. Ei aikaakaan, niin avasi hän kotelon. Ja nytkös ihailtiin kaunista sormusta! "Ai, katsos, onhan siinä risti ja ankkuri!" sano Anni. "On siinä sydänkin", selitti Bertha. "Missä niin?"