Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Rouva Wagnerin heti sen jälkeen lähdettyä löi kanslianeuvos, jäätyään yksin huoneesen, nyrkillään otsaansa ja sanat: minä hullu, kurja, mieletön! kuuluivat ehdottomasti hänen huuliltansa. Mitä hän niillä tarkoitti, ei kukaan tietysti voinut tietää. Kaikissa tapauksissa oli selvä, että keskustelu rouva Wagnerin kanssa oli elävästi liikuttanut häntä ja saattanut hänet erinomaisen levottomaksi.
Hän kohotti innostuneena molemmat kätensä taivasta kohti, ja hänen huuliltansa herui muutamia sanoja, mutta niin hiljaa, niin salaperäisesti, että ainoastaan Jumala ja tuolla ylhäällä oleva kuu ne ymmärsivät. Ja sitten, sitten tunki hänen rinnastansa huuto, ilo- ja riemuhuuto. Päivä oli koittanut hänen sydämmessänsä, ja valon ensimmäiset säteet värähtelivät siellä!
Tunnustanko, ennenkuin eroamme ehkä ainiaaksi, Elsalle ne tunteet, jotka minulla on häntä kohtaan? Mutta se ei saata koskaan tulla kysymykseen, sillä eiväthän nämät tunteet olekkaan muita kuin myötätuntoisuuden ja mieltymyksen tunteita! Enkö mainitse mitään tästä? Mutta pitääköhän minun olla vaiti? Kieltävä vastaus oli taas pääsemäisillään hänen huuliltansa, kun hän samassa pääsi perille.
Niin hän yönsä vuorella viettää, eikä kuulu hänen huuliltansa valitusta milloinkaan; ei nouse, ei vaivu huokauksista rukoilevan povi. Niin kuluu synkeä yö, mutta aamun koittaessa tempaisee hänen taasen luoliinsa armoton peikko. Tuskinpa oli sata aurinkoa ehtinyt valkaista maata, ennen kuin nuorukainen, neidon lemmitty, palasi iloisena kotiinsa matkaltaan.
Ja mitä oppia virtasi ennen, ennen hänen huuliltansa pienen Canzion korviin? Korkeata, ihmeellistä oppia; nyt huomaan sen. »Rakasta sun vihamiestäs.» Se on oppi! Ken aatteli tämän aatoksen? Ihmisenko aivo? Mahdotonta! Se syntyisin on lemmen maasta. »Rakasta sun vihamiestäs.» Eriskummallinen aate ja kuitenkin ihana, mittaamattoman suuri.
"Jos viivyttelette semmoisilla esteillä," sanoi hän, "niin täytynee minun uskoa, että olen loukannut teitä." Hän vävähti ja katsoi ylös. "O! ei! ei!" sanoi hän viattomuudessaan; mutta samana hetkenä, kun nämät sanat olivat päässeet huuliltansa, älysi hän minkä merkityksen Vendale oli niille antava. Hänen tunnustuksensa oli vasten tahtoansa tullut ilmi, ja ihana punastus kaunisti nyt poskiansa.
Variksia ja harakoita lenteli toki vielä varsinkin viljakekojen ympärillä. Mutta povessani oli silloinkin kesä. Onneni kirkastui kirkastumistansa, sillä joka päivä vei minut yhä lähemmäksi sitä onnen hetkeä jolloin taas saan nähdä Petterin ja juoda sieluni täyteen autuutta hänen huuliltansa ja hänen leveästä, koruttomasta hymystänsä.
Kauniit ovat Kainuun naiset, tarvaat talvi-öissä, vaaralliset sodassa ja sorjat rauhan töissä. Hallaisissa hameissa ne hiihtelee ja laulaa, kullat huljuu kulmilla ja hopeat pitkin kaulaa.» Haastavi Kolfrosta-äiti. Painuu kesäpäivä. Haihdu immen otsalta ei osattoman häivä. Tunne rippi-isäänsä ei Perman ristikansa. Vieri enää virtana ei sanat huuliltansa.
Kaikki merimiehet, jotka olivat hänen venheessänsä, kirkaisivat isolla äänellä; ainoastaan yksi istui äänetönnä ja vaaleana, eikä mitään huutoa päässyt hänen huuliltansa, vaikka hänen kasvoissansa kyllä ilmaantui säikähys ja kauhu. "Mitä on tapahtunut?" huusi Martti semmoisella äänellä, että se voitti aaltojen hirmuisen pauhinan.
Siellä vietin monet, monet hupaiset illat isäni kanssa loimottelevan lieden ympärillä, hänen huuliltansa kummallisia tarinoita kuunnellen. Vieläkin muistan sadun lumotusta vuoren neidosta. Minä kurja sain samankaltaisen kohtalon. Jo lapsena täytyi minun jättää kotimetsänhumina ja isäni rauhaisa maja, ja niin jouduin suuren maailman loistaviin oloihin.
Päivän Sana
Muut Etsivät