Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
"Ethän sinä vaan ole kuunnellut mitä minä puhuin äidillesi?" "Kaikkia vielä!" vastasi Bergit, veti huivin kasvojensa eteen ja riensi ovesta ulos. "Etkö tule pian puuroa keittämään?" huusi äiti hänen jälkeensä.
Emmehän me nyt voi mihinkään lähteä ... ja tuskin koskaan.» »Kyllä me voimme, ja ihan paikalla!» Hän meni astiakaappinurkkaan ja tempasi sinne jännitetyltä huivinuoralta pienen villahuivin, jonka kietoi leikiten tytön päähän: »Nyt lähdettiin!» Tyttö veti kisaten huivin päästään, eikä tiennyt mitä ajatella.
Akkunat hän koristelee kauneiks Tuomenkukkaisilla tuoksuvil, Oksil pihlajan ja engelmillä, Alat kiirehtien ankarast. Huonees vallitsee nyt rauhallinen Pyhä-aaton ehtohämäryys, Aurinkoinen lempeest katsahtaavi Lännen lehtimetsiin vaipues. Allamielin impi lauleleevi, Pukee päällens niinkuin matkahaan, Miehustallens esiliinan solmee, Huivin päähäns, kiirehtien ain.
Salissa on siellä täällä hajallaan Ailin kapineita. Verannan ovi suljettu. I:n KOHTAUS. Hartin, Aili. Huokaa. Mikä hänelle nyt on tullut? Ei puhu mitään, ei syö mitään. Istuu vaan huoneessaan. Kun se lääkäri tulisi! Korjaa hatun pianolta, huivin kiikkutuolin taukselta y. m., vie ne vasemmalle eteiseen. Tulee oikealta. Sanokoon mitä tahansa, en aio häneltä salata.
Kaulahan, sanoi Shemeikka, nousi, otti Marjalta huivin, sen hänen hartioilleen heitti, suori selältä, rinnalta silitti, käski pitämään pielistä, että pysyisi, ja pyöräytti ympäri ja työnsi menemään Juhan eteen. Nyt se on omasi niinkuin ollakin pitää! Onpa se, onpa... Ja Juha hyrähti ja naurahti, pyörähteli, tepasteli, pidättelihe, mutta kohta taas uudelleen hyrähti.
Vanha Luckard! Wappu oli vieläkin näkevinänsä kuinka hän astui siinä ja itki esiliinaansa, näki kuinka hänen luiset ruskeat käsivartensa vielä kerran viittasivat Wapulle viimeiset jäähyväiset, näki hänen hopea-kiehkuransa, jotka aina pistivät esiin huivin alta, tuulessa liehuvan.
Kornetti katseli asiaa toiselta kannalta hän ei tyytynyt Emiliaan, joka varsin liiallisesti oli antanut miehensä palvella vaimoaan. Hän, mies parka, oli saanut juosta tuomaan Emilian ompelukoppaa, vetää päällys-kengät hänen jalkaansa ja pukea huivin sekä päällys-takin hänen yllensä eikä siitä hänelle edes kiitosta antanut.
Johannalta pääsi ilon huudahdus, hän hypähti ylös, löi kämmenensä yhteen ja kumartui juoksemaan tulijoita vastaan, mutta seisahtui kumminkin kovasti punastuen. Sitten hän asetti huivin päähänsä, ja sitoessaan sitä kaulansa alle hän lähti vieraita vastaan. Isäntäkin näyttäytyi samassa tuvan ovella silmälasit otsalle siirrettyinä. Minä tarkastelin tulleita uteliaasti.
Jo kiinnitteli Shemeikka solkeansa Marjan rintaan, työnsi vasemman käden huivin alle ja sitä kohotti, pisti toisella kädellä neulan päältä läpi ja alta uudestaan esiin, napsahutti hakaan hitaasti kävi, mutta hyvä tuli, pyörähytti hartioista, suori takaa, oikaisi taas, kun oli mennyt vähän vinoon.
Aatami nousi, kun mieleen muistui miten Sanna monesti, kun kotipolttoista vähän oli huivin alla, oli puheilleen vienyt, kaulassa kiikkunut ja sanonut... »Ovi pois paikalla, taikka!» »Turvassa olet ystävä kulta mun kainalo...» Nyt aukesi ovi ja Sanna pistäysi ulos; sulkien oven peräänsä. »Esa.» »Häh? Sinäkö se olet?» Nainen tirkisteli pimeässä Jassua. »Kuka tuo on?» »Mitä sinä siitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät