United States or Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos Luckard olisi tietänyt mikä kova-luontoinen kappale tuo on! Tuskin Wappu oli yksinänsä ennenkun hän salpasi oven ja laskeusi polvilleen tyhjän vuoteen eteen. Hän otti kortit taskustaan ja pani kädet ristiin niiden päälle, niinkuin pyhälle jäännökselle ainakin. Nyt tulivat surunsa ja tuskansa näkyviin ja hän lausui äkkiä: Oi, sinun täytyi kuolla ja minä en ollut luonasi!
Sinä olet oikeassa, sanoi Wappu alakuloisesti, vaan minä en voi erota Hans'ista, tottakai minulla sentään tulee olemaan jotain siellä erämaassa. Enhän myöskään voi jättää lintua yksinään kotia, kuka sitä hoitaisi, kun minä olen poissa? Oh, ole sinä huoleti siitä, sanoi Luckard, kyllä minä pidän kotkasta huolta. Niin, mutta se ei seuraa sinua, arveli Wappu, sinä et tule toimeen sen kanssa.
Wappu nousi vuorta ylös ja katseli alas tielle, jota vanhus astui itkien esiliinansa suojassa, ja hän melkein heltyi itse. Luckard oli kuitenkin aina ollut hänelle ystävällinen; vaikka hän oli kivulloinen vanha raukka, oli hän kuitenkin aina Wappua rakastanut. Vanhus kääntyi vielä kerran tiellä, osoittaen ylös ilmaan.
Tuuli puhalsi niin aaveentapaisesti häntä vastaan noista kolkoista rotkoista ja loukoista, hän tunsi vielä saman väristyksen ruumiissansa, jota hän muisti lapsuuden aikana tunteneensa, niinkuin siellä todellakin olisi asunut tuo tuima vuorenhaltija, millä Luckard, kun Wappu oli pahankurinen, oli peloittanut häntä vuoteelle.
Nyt sen voimat nähtävästi loppuivat, sillä se vaan repytteli nyt turhaan siivillään. Hans oma Hanseni oi kuinka minä taisin unohtaa sinua! huudahti Wappu ja juoksi niinkuin vuori-vuohi kiveltä kivelle suorinta tietä takaisin uskollista eläintä noutamaan. Luckard seisoi liikahtamatta paikallaan siksi kun Wappu taas tuli oikealle polulle takaisin ja tervehti häntä niinkuin pitkän poissaolon jälkeen.
Tule, Hans, sanoi hän hellästi, sinä seuraat minua ylös vuoriloille. Me emme ikinä erkane toinen toisestamme me kaksi! Mutta lapsi, sanoi Luckard, ethän sinä voi ottaa kotkaa mukaasi sinne ylös, se kuolisi nälkään, siellä ei sinulla ole mitään lihaa, ja mitä muuta tuommoinen eläin syö?!
Ei ollut ajattelemistakaan ottaa sitä mukaan. Näetkös! riemuitsi Wappu, se ei luovu minusta, minun täytyy pitää sitä, käyköön kuinka käy. Onhan minua sanottu Kotka-Wapuksi, ja siksi tahdon jäädäkin. Oi, mun Hanseni, niin kauan kun me olemme yhdessä, ei ole hätää! Tiedätkö Luckard, nyt minä annan sen siivet kasvaa, ei se enää lennä luotani pois, ja sitten se voi itse hakea elatustansa.
Se oli varmaankin Luckard, ja sykkivällä sydämellä Wappu astui sisään. Serkku seisoi takan ääressä ja leikkasi leipää lihaliemeen. Ei näkynyt ketään toista. Oi Jumalani, Stromminger'in Wappu! huudahti hän ja pudotti hämmästyksissään puukon vatiin. Oi, Jumalani, mikä vahinko! Missä on Luckard? kysyi Wappu. Kuollut on hän!
Ja kuumat kyynelet nousivat hänen silmiinsä, kun yhä näki vanhuksen edessänsä hiljaa itkevän. Hän astui niin hitaasti, Luckard parka, ja Wappu niin nopeasti, ja yhtä kaukana he olivat toisistansa, eikä Wappu voinut häntä saavuttaa. Hetkeksi Wapun täytyi hengähtää ja levätä. Hän pyyhkäsi hien otsaltansa ja kyyneleet silmistä; sitten hän taas riensi eteenpäin.
Mutta silloin Luckard suuttui: Hän ei koko elämässään ollut varastanut, sanoi hän, eikä aikonut siihen ruveta vanhoilla päivillään hän ei muuta tahtonut kuin mitä rehellisesti oli ansainnut, ja sitä miestä, joka semmoista esitteli, hän ei suinkaan voinut Wapulle tarjota, sanoi hän. Mitä se konna silloin tekee? Hän menee Stromminger'in luo ja kantaa Luckard'in päälle.