Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Ilseä ja Heintziä, Spitsiä ja Miekeä sekä vanhaa honkaa tuolla kukkulalla ja sinistä taivasta " Minä vaikenin äkkiä häpeästä. Enhän minä puhunut totta. Semmoista harrasta, puhdasta rakkautta koko maailmaa kohtaan ei minulla enää ollut. Juuri tänään olin minä ollut häijy, hurja olento. Sanoisinko minä hänelle sen?
Hän venyi vuoteellaan ja ajatteli Hammernäs'in honkaa mäellä, vahvoine, ryhmyisine, punertavine oksineen, ja kuinka hän lapsuudesta asti oli sekoittanut sen synkän huminan ja äitinsä raskaat huokaukset toisiinsa.
"Yhden vain vielä, mutta se on riittävä", vastasi Lauri ja lähestyi suurta honkaa, jonka vieressä vankkuri seisoi. Voimalla rupesi hän iskemään sen mahtavaan tyveen, niin että kaarnaa pirskui kaikkialle. Mihin kaarnan pirskat putosivat ei enää syvästä pimeydestä käynyt näkeminen. Vaikea oli nyt synkkäin puiden välistä nähdä kirveen kirkasta terääkään.
Suuressa metsässä kaukana Suomen erämailla seisoo aivan lähellä toisiansa kaksi korkeata honkaa. Ne ovat niin vanhat, niin vanhat ett'ei kukaan enää tiedä, koska ovat olleet pieninä, ja hyvin etäältä jo voipi ne tuntea, sillä niiden pimeät latvat kohoovat korkealle yli muiden puiden.
Hetken iltaa vain ol' istuskellut kylki honkaa vasten kyhjöttäin, tulta piippuun pannut, valitellut sodan käyvän suohon päin; sanoi miettineensä mielessään, millä saisi paon päättymään. Näinpä sanat sattui: »Enää suostu en mä opittua oppimaan. Kerran ennen pohjaan päin on juostu, juoksuss' ollaan uudestaan. Pako vain se kurja toivo jää, lempo tiesi, missä matkan pää.
Hän hieraisi silmiänsä, sillä äkkiä hänestä oli, kuin olisi molemmat rautiot karanneet sisään makuukamariin ja kuroittaneet päitänsä makuusian yli, puhaltaneet kuumaa hönkää sieramista ja katselleet mulkoilleet suurilla silmillään häneen. Leijonan isäntä kuitenkin elpyi horroksistansa ja häntä rauhoitti varsinkin se pöyhkeä ajatus, että hänen täytyy käyttää itsensä kuin mies.
Niin hän rientää riipponensa, Hyppää Hyypiöisten ahoilla, Jossa armaal aamuhetkel Kirjokarjaansa hän paimensi. Aho pyörtää ympärillä, Kanto-aho alakuloinen, Kannon kärjel rastas raukka Ehtovirttänsä jo visertää, Aurinkoinen taivahalla Iltariutuvana loimottaa. Mutta karja, kultakarja, Onpi teillä tietämättömil; »Ehkä surmansa jo saaneet Kaunis Kyytö, Hella, Helmike.» Tyttö seisoo: vimman silmä Ympär ahon aavan leimahtaa, Kyynelkoskeen hyrskähtäävi Sydämmensä murheen aholla, Kyynel virtaa, rinta reutoo, Ijankaikkinen on ikävyys, Päivä synkee Paimelassa, Hyypiöisten kiviahoilla. Eukko vanha vastaan käypi, »Pihkamuori» mustanaamanen, Kaunoisien kaakkusien, Pihkaleipäin kiltti leipoja, Kiltisti hän leivät leipoo, Ympärkiertoileevi kauppien; Noilla kauppakierroksilla Sanaa saarnailee ja laulelee; Sillä muori mustanaama Vallan ankara on lukija. Moinen monna kohtauuvi Kantain pihkatuokkoaan Käsivarrel vasemmalla; Kirveskynä kädes oikeas. Kyseleevi kyynelsilmin Paimen kurja vaimolt vanhalta: »Sano mulle, Pihkamuori, Anna, eukko, armas vastaus; Näitkö karjaa kadonetta, Kultahista karjaa kotoni? Sano, kuulitko sä kellon, Helmikeni kellon kileän?» Tuohon vastaa muori vanha Kohden katsahtaen karmeast: »En ol nähnyt, en ol kuullut, Nähnyt karjaas, kuullut kelloas.» Tuohon tyttö tuskissansa: »Voi mua lasta onnetonta, voi! Kadotinhan kodon karjan, Haen vaivalla nyt hukkunei. Onhan vaiva samoella Taakka tämä käsivarsillain; Väsyi peni Paimelassa Päivää ensimmäistä käydessään.» Tuohon taasen vanha vastaa, Lausuu tuikealla tavalla: »Oikeinpa sua taivas tassii, Syystä lennättäävi liekkiöö, Rankasee hän rikollista, Vihan lasta vallatonta lyö. Mitä vielä? Huomasinpa Aamul teidän tarhapihalla: Vastoin tahtoo vanhimpainsa Lapsi karjaan pentun vietteli; Siis nyt ansiosta aivan Tuossa karvakuormaas kantelet Kaukana sun karjastasi. Mitä vielä? Suuri Jumala! Tässä perkel lapsen pukee Hullun 'Kukko-Leenan' krullahaan; Hepenissä herrasnaisten, Mukamakin tervatentti sä! Mitä sanon, mitä saarnaan? Voi sä ylpeyden enkeli! Oikeinpa sua taivas tassii, Syystä lennättää hän syntistä. Syököön susi karjan kaiken, Lyököön epeliä leimaus! Läsnä on jo mailmanloppu, Läsnä onpi hetki hirmuinen!» Pakisi niin Pihkamuori, Eukko murhan-musta muodoltaan, Mutta pian piika pieni Muorin metelistä pakeni, Riensi kolkol katsannolla; Tuonne katosi hän koivistoon. Kalpeassa koivistossa, Liimus lempeässä lentää hän, Hatun päästään viskaseevi Kolinalla kannon kylkeheen. Siitä hyppää hassatukka Halki hymisevän hongiston, Toki taasen kuultelemaan Karjankelloa hän seisahtaa. Kellon kuulee koillisessa, Kohden koillista hän kiirehtii, Kiirehtii hän kiihoissansa, Mutta kerran vielä kuultelee: Kuulee kellon lounaisessa, Kääntyy kohden lounasta hän taas. Kaikuu tuolla, kaikuu täällä, Kaikkialla kellot tuhannet; Tuonne juoksee, tänne juoksee Tuskissansa paimentyttönen Katri kurja, miksi juokset, Miksi tuiki turhaan kiitelet? Kellot kaikki valhekellot Korvis murehtivan paimenen. Tuonpa hän tok' viimein huomaa, Vaipuu alas hongan juurehen; Valittaa hän, vaikertelee, Vuotaa kyynelhelmet virtana. Päänsä vasten polveansa Alaskallistaa hän kiljunal; Mutta Jalli, pöllö-penttu, Lepää huokuvassa helmassa. Niinpä itkee iltanummel Likka pieni hongan juurella, Vasten polvee päänsä painaa, Polven peittää tukka tumpura. Mut jo paimen vaikeneevi, Hetkes itkemästä herkenee, Korkeuteen katsahtaen, Päänsä vasten honkaa nojaten, Taivasta hän rukoileevi, Ristis kädet pienet polvilla: »Elon herra, Jumalamme, Katso puoleen kurjan paimenen, Hälle armostasi anna, Että löytyy karja kadonut! Synnin tein mä, koska toivoin Velhosanat onnen saattavan, Synnin tein mä, kummitellen Herrashepenis ja kukkasis; Kadunpa tok' katkerasti, Anteeks syntejäni anelen, Lupaan lujal sydämmellä Olla täällä kuuliainen laps, Valmis käskyyn vanhimpaen, Ylpeyden kauvas karkottaa. Kotja taasen käytyäni Kotokarjan kellon kilinäl, Anon anteheeksi emoltani, Hänen kaulahaansa lankien. Mutta saata, että löydän Kulta-omenani ihanat, Elon herra taivahaassa, Katso puoleen kurjan paimenen!» Niin hän lausui, kunnes sammui
Meidän pojat arvelivat niitä tarkastellessaan: "eiköhän nuo vaan liene keski Suomen honkaa". Vaikka ei siitä sentään pitkälle aprikoittu ennenkuin jo leimusi iloiset liekit meidän poikain nuotio-tulista, jotka olivat tehdyt mainituista lankuista ja laudoista kauppahuoneen permannolle.
Päivän Sana
Muut Etsivät