United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä ymmärrän hänet varsinkin, kun muistan omaa renessanssiaatettani ja kuinka sen kävi. Mikä juureton teoria, mikä ilmassa häilyvä haave tämän todellisuuden rinnalla! Miksi et kestänyt koetustasi, aateparkani? Siksi, että tulit ulkoa, et sisältä, olit opittua, et elettyä. Olenko minä saava mitään aikaan tämän uudenkaan asian hyväksi? Apostoli, profeetta! minä? Elä kuvittelekaan, mies parka. Seis!
Nämä kaikki eivät ole minulle ainoastaan yleisesti tutut ja selvät, vaan minulla on vielä sen lisäksi epälukuinen joukko selviä erikoismielteitä erityisistä muodoista, luvuista, liikkeistä j. n. e., joiden todellisuus on siksi ilmeinen ja luontooni menevä etten niitä ensi kerran hoksatessani oikeastaan huomaakaan oppivani mitään uutta, vaan pikemmin luulen muistuvan mieleeni jotakin ennen opittua taikka että silloin vasta havaitsen mielteitä, jotka jo kauvan ovat olleet minussa, vaikken ole ennen tullut kääntäneeksi niihin huomiotani.
Oikeastaan he lausuivat vain tuon kuvan edessä runoja ja rukouksia, kaikki tietysti kotona opittua ja opetettua. Kun esiintymislupa oli kaikkein pienimmilläkin piimäparroilla, muodostui tilaisuus täydelliseksi komediaksi. Toiset itkivät, toiset tappelivat. Joku puhalsi leikkitorveensa. Oli vaikea tuota pyhyyttä vartioivan munkinkaan säilyttää vakavuuttaan.
Niinpä niin, ne kerrokset, joista hän on alkuisin, vetävät häntä sinne jossa hänen kotonsa oikeastaan onkin. Hän osasi olla hyvinkin hieno ja komea nuorempana, siisti kuin kissa, kaunis kuin paratiisilintu, se oli kaikki opittua, vaan nyt, kuin hän jo on vanha, niin... Mutta Hornia ei miellyttänyt Dimitri Semenovitshin kertomuksen loppuun kuuleminen.
Tuskin jaksoi Martin Petrovitsh puhua loppuun asti tätä ilmeisestikin ulkoa opittua ja useilla huokauksilla keskeytettyä puhettansa. Näytti kuin ei hänellä olisi tarpeeksi ilmaa keuhkoissa; hänen kalveaksi käyneet kasvonsa punehtuivat jälleen, ja usean kerran pyyhkäsi ukko hikeä otsaltaan. "Oletko sinä kirjoittanut jo jakokirjankin?", kysyi äitini. "Milloinkas sinä sen kerkisit tehdä?"
Koko päivään ei sanonut tässä suuressa Rauhalahdessa ainoatakaan taiteellista esitystä kuulleensa, vaikka kyllä kymmenet olivat eri koneilla soitelleet. Nauroi ihmisten opittua tunteellisuutta, jota he esittivät nuottien mukaan. Pani kaikki ala-arvoiseksi, matkivaksi, tyhmän porvarilliseksi.
Nuori neitikin hymyili. Ehkäpä. Mutta totuudessa pysyäkseni täytyy minun tunnustaa, etten juttele mitään papeilta enemmän kuin muiltakaan vierailta opittua. Olen oikeastaan saanut hyvin vähän vaikutuksia muilta kuin äidiltäni.
Kelpasihan hulluna olla, kun pulskasti passattiin, ja näyttää suurta, meriretkellä opittua taitoansa korttipelissä, jos joskus kumppanin siihen sai. Hätäkös hänellä! Vierimän ukko elelee vielä entistä elämäänsä, tehden työtä Loviisan kanssa torppansa vainioilla, eikä heillä minun tietääkseni ole mitään puutosta.
Kikka ehdottaa: »No, no... Ruvetaanko me sokkosille? Tai ei ... ei, minäpä näytän naisille jotakin uutta... Me ruvetaan hypnotisoimaan! Helsingissä opittua... Te ... te olette opjektiivi, neiti Kaipainen. Minä voin hypnotiseerata, sen tietävät monet, minulla on sellainen... No, neiti ... neiti Enne-Leena, katsokaa nyt vain silmiini... Oh, oh, ei voi katsoa... Se naisen sydän! No, ei vaivata.
Hänellä oli tuota tyyntä, tahtomattansa tunkeilevaa suloutta, joka on hyvien ja rakastettavien itsekästen omituisuutena, sitä suloutta, jossa vilkkaus on lämmön sijassa, lukuoppi ja kokemus elämän runouden ja tunteen sijassa, kaupunkilainen käytös hyväntahtoisuuden ja hyvyyden sijassa, jossa kaikki, jonka pitäisi tulla sisältä päin, lämmittää sielua ja valaista koko olemusta, tulee ulkoa päin, on opittua, muualta saatua, taitomaista.