Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Mutta samalla valtasi minut ääretön rauha ja sydämeni täyttyi suurella riemulla, sillä minä tunsin että minun yksinäisyyteni oli osa siitä ylimmästä yksinäisyydestä, joka henkii koko luonnosta ja joka on ihmissielun sisimpänä sydämenä. Nyt oli oloni onnellista. Ja rinnassani kasvoi hellyys sinua kohtaan ja kaikkia ihmisiä kohtaan, sillä minä tunsin, että olin yksin enkä pyytänyt muuta.
Pitäs hiukan uinahtaa, Ett'ei kirkoss' uni saa Silmiäni kiini painaa; Siispä riennän tupaseen, Tuohon hauskaan, hupaseen, Unetar, oi lepo lainaa! Sanaisia jäähyväisiksi. Kevät armas, leuto, lämmin Meitä taaskin tervehtää, Tuuli henkii hempeämmin, Järven aalto kimmeltää. Milloin kuvaupi saari Lahden pintaan tyynehen, Milloin taasen taivaankaari Jännittyypi pilvehen.
Se tuntuu hänen pienten kättensä jokaisessa liikkeessä, päännytkähdyksessä ja silmien viisaassa katseessa koko hänen pieni olentonsa henkii kodin tuoksua, joka on suloisempi koko maailman ruusutuoksua.
Mutta hänen puhtaasti personallisista runoistaan nekin yhtä niukat kuin on koko hänen kirjallinen tuotantonsa henkii tunne niin harras, herkkä ja syvä, että hän siinä suhteessa meillä on vain Aleksis Kiveen verrattava.
"Ilman ääret", Voihkui vuori, "Täytät noin!" Yllä tähtein Tanssiseuran Paistoi päivä. "Suurin, korkein!" Huokas kuu, "kun Nouset noin!" Asui maassa, Voitti taivaan Ihmishenki. "Yli luotuin", Haastoi Koitar, "Nouset noin!" Maan ja taivaan Kautta huokuu, Henkii Luoja. "Suurin, korkein!" Kaikki luodut Tunnustaa. On kirkas, liukas luistinjää. On nuorten raitis riemu tää! Jää kannattaa. Siis luikukaa!
Kukkanen pieni ja kaino Maast' ylös silmänsä luo: Lempeä, kiitosta nöyrää Täynn' oli katsaus tuo. Henkii puhtaus, Onni ja armaus: Kasvia kauneus kirkastaa. Mistä on kaunehes, kukka? Mist' elononni on tuo, Maahan mi sidotun kasvin Auvosta loistaa suo? Loistetta kullan Ruostetta mullan Et etsi. Ken sinut kaunistaa?
Tällaisilta sivuilta henkii joskus korkea runollisuus. On tuskin olemassa toista romaania, jossa olisi niin vähän vuoropuheluja kuin tässä kirjassa. Ne eivät yhteensä täytä enemmän kuin pari sivua. Sittenkin niistä kannattaa erikseen puhua. Esimerkiksi: Ollaan keskellä »ensimäisen kesäyön» hämyistä salaperäisyyttä, »vaaleakatseinen yö» valvoo, rastaan laulu tulvii.
Vain niskaan hattu, ja tuulen Suo päätäsi tuivertaa: Rypyt otsan jo häipyy, luulen, Ja jo ruusuja poski saa! Suo kostean ilman täyttää Sun keuhkojas suolallaan, Ja murhe, mi raskaalta näyttää, Jätä myrskyjen pauhinaan! Kaikk' kalvavat, sairaat vaivat Vie myrsky jo horteillaan, Ja huoliis, jotk' kertyä saivat, Se ylväsnä henkii vaan.
Pietari Isaskar innostui: »Ja se on tää siun Manasse-poika siis niinkuin muallisen Beltsebuubin poika?» Manasse tuijotti häneen synkkänä. Isä myönnytteli: »Ka kyllähään tässä taitaa olla sitä isävainoon pakanallista henkii, kun tällä ei sitä lukuhaluu oo senkään vertoo, jotta sais sen piähän iin.» Mutta nyt oli mestari Pietari aineessansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät