Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Jalallaan liikutti hän kätkyttäni hiljoilleen. Vähän ajan perästä hän nousi, meni katsomaan pihalasista ja istui sinne pöydän päähän. Minulle tuli äitiä syvä ikävä. Aloin hiljaa itkeä; potkin rievut jaloiltani; kun eivät ne tahtoneet poistua, parkasin kovaan itkuun. Vieras tuli luokseni ja alkoi kädellään kiivaasti heiluttaa kätkyttä. »Tuu, tuu, tuu, tuu! Ole hiljaa!
Se ei ole milloinkaan hermostunut, ei milloinkaan häjy, ei se milloinkaan murise, ei milloinkaan pure ja mitä suurimman loukkauksen perästä se jo heti häntäänsä heiluttaa anteeksiannon merkiksi ja sen se voi, koska hellä luonto on sen koiranruumiin varustanut aina sopusointuisasti toimimaan.
Mut kuoleva kättähän heiluttaa, Viimeistä kertaa hän käskee vielä: »Kun valmis on mies, hän kaatua saa, Ja sankari kuolkoon sankarimiellä! Tuo miesi te päälliköks ottakaa, Sen ansaitsee hän!» Jo ääni herkes, Ja silmä sammui, kun luo he kerkes, Hälle Odin jo soi sijan pöydässään, Ja hän toiseen viittasi lähteissään.
Se heiluttaa ohjasperiään ja hosaisee hevostaan ja huutaa minulle mennessään: hei! johon minäkin huudan: hei! niinkuin pitää ja räiskäytän melalla vettä korkealle ilmaan. Meitä on kaksi Mänttälän poikaa, toinen sillalla, toinen sillan alla, toinen hevosella, toinen veneellä. Veneen vauhti kiihtyy, virta vyöryy yhä suurenevina häränsilminä.
Päälliköt olivat kumpikin järjestäneet joukkonsa kolmeen riviin, kymmenen miestä jokaisessa. Miesten välillä oli aina niin leveät lomat, että heillä oli hyvä tila heiluttaa miekkojansa, jotka olivat viis jalka pitkät, kädensijaa lukematta. Toisen ja kolmannen rivin piti varaväkenä tulla avuksi, jos ensimmäiselle pahoin kävi.
Mutta nyt minä vihdoinkin tunnen teidät, te perkeleen palvelijat, Herra Jumala on antanut teidät minun käsiini, minä hajoitan teidät kuin akanat tuuleen, minä kuritan teitä, te temppelin häväisijät, minä vainoan teitä maailman ääriin, niin kauan kuin tämä käsi vielä voi heiluttaa Herran Jumalan ja Gideonin miekkaa.
Mut ulkona syksyn yössä liki uhkean kartanon Siell' seisovi yksin nainen kiven reunalla kallion. Hän seisovi hurjin silmin, valovirtahan tuijottaa, Ja syksyen kolkko tuuli hänen kutria heiluttaa. Povellansa hän käärön kantaa, rinnoillahan lämmittää, Ja kun kääröstä kuuluvi ääntä, hän äkkiä hätkähtää.
Mut Aineias kiven koppoi, kourin maast', ylen suuren, kaks sitä ei nykykansan miest' ois kantanut, vaan kevyt heiluttaa se ol' urhon.
Kaikki tämmöinen huomaaminen saattoi Maslennikofin semmoiseen riemuun, johon joutuu sävyisä koiranen, kun isäntä sitä silittää ja ruoputtaa ja raapii korvien takaa. Se heiluttaa häntäänsä, lyyhistyy kokoon, kiemurtelee, painaa alas korvansa ja piirtelee hurjia ympyröitä. Samaan oli valmis Maslennikofkin.
Ja minä häntä rakastan, virkkoi Meri tuskin kuultavasti. Niin, jatkoi Regina, minä häntä vihaan kuin kuolemaa, kuin syntiä, kuin kadotusta. Jos minä olisin mies ja minulla olisi voimakas käsivarsi ja jos minä voisin heiluttaa miekkaa, olisi minun elämäni tarkoituksena hävittää hänen sotaväkensä ja hänen työnsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät