United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lähestyessään Maslennikofin taloa, näki Nehljudof portaitten edessä useampia vaunuja: roskia, trilloja ja suljettuja vaunuja, ja hän muisti että juuri nyt oli Maslennikofin vaimon vastaanottopäivä, joksi häntäkin oli sinne pyydetty.
Siitä saakka kuin hän ensi kerran oli käynyt Maslennikofin luona, ja erittäinkin tultuaan matkaltaan maaseudulta Nehljudof koko olennollaan tunsi inhoa niihin piireihin, missä hän oli tähän asti elänyt, niihin piireihin, missä peitettiin mitä tarkimmin kaikki kärsimykset, joita miljoonat ihmiset kantoivat muutamien harvojen mukavuuden ja huvituksien turvaamiseksi, ja peitettiin niin huolellisesti, että näiden piirien ihmiset eivät nähneet eivätkä voineet nähdä noita kärsimyksiä eikä siis myöskään oman elämänsä julmuutta ja rikoksellisuutta.
Nehljudof tunsi Maslennikofin jo sotapalveluksestaan saakka, Maslennikof oli ollut silloin rykmentin rahastonhoitajana. Hän oli ollut mitä hyväluontoisin, mitä virka-intoisin upseeri, joka ei tiennyt eikä tahtonut tietää mistään muusta koko maailmassa kuin rykmentistä ja keisarillisesta perheestä.
Puheltuansa niin paljon kuin oli tarpeellista ja niin joutavia asioita kuin sopivaisuuden sääntöjen mukaan myöskin oli tarpeellista, nousi Nehljudof ja tuli Maslennikofin luo. No, teeppä hyvin, voisitko nyt kuulla minun asiani. Vai niin! Mitä se olikaan? Mennään tänne? He menivät pieneen japanilaiseen kabinettiin ja istuivat ikkunan ääreen.
Asianajaja oli hetkisen vaiti, nähtävästi haluten vastata täsmällisesti. Kukako on syyllinen? Ei kukaan, sanoi hän päättävästi. Jos valitatte yleiselle syyttäjälle, syyttää tämä kuvernööriä, jos valitatte kuvernöörille syyttää hän yleistä syyttäjää. Ei ole kukaan syyllinen. Minä aijon heti lähteä Maslennikofin luo ja sanon hänelle. No se nyt on kerrassaan hyödytöntä, sanoi asianajaja hymyillen.
Hän muisti Maslennikofin välinpitämättömyyden, silloin kun oli puhe vankilassa tapahtuvista julmuuksista, muisti tirehtörin ankaruuden, vartioupseerin sydämmettömyyden, joka ei laskenut vankkuriin eikä välittänyt siitä että junassa oli synnytystuskia kärsivä vaimo.
Kaikki tämmöinen huomaaminen saattoi Maslennikofin semmoiseen riemuun, johon joutuu sävyisä koiranen, kun isäntä sitä silittää ja ruoputtaa ja raapii korvien takaa. Se heiluttaa häntäänsä, lyyhistyy kokoon, kiemurtelee, painaa alas korvansa ja piirtelee hurjia ympyröitä. Samaan oli valmis Maslennikofkin.
Hän on täydellinen, ei suinkaan hän ole sukulainen eikä ystävä? luvalla sanoen, hän on täydellinen pölkky, ja samassa viekas kettu, sika. Nehljudof muisti mitä Maslennikof oli puhunut asianajajasta, eikä vastannut mitään, vaan ajoi Maslennikofin luo.
Nehljudof oli viime talvena kerran käynyt heidän luonansa, mutta tämä parikunta oli tuntunut hänestä niin vähän huvittavalta, ettei hän ollut sittemmin kertaakaan siellä käynyt. Maslennikofin meni suu aivan mehelle, kun hän näki Nehljudofin. Sama oli hänellä kasvojen rasvaisuus ja punaisuus, sama suuri ruumiinkoko, ja sama erinomainen puku kuin sotapalveluksessakin.
Hän oli tosin päättänyt olla jättämättä Katjushaa, olla luopumatta avioliiton aikeista, jos Katjusha vaan itse tahtoi, mutta se oli hänelle vaikeata ja tuskallista. Seuraavana päivänä hänen käyntinsä jälkeen Maslennikofin luona hän läksi jälleen vankilaan tavatakseen Katjushaa. Tirehtööri antoi luvan tavata, vaan ei konttorissa eikä neuvotteluhuoneessa, vaan naisten vierashuoneessa.