United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaleva, kuuluisa kuningas, itse istui ikkunassa, näki saartavat salamat, lausui päästä pöytälaudan: »Vainovalkeat palavi etäisellä Pohjan puolla!» Liikkuvat liki jo linnan nuo peikot pimeän Pohjan, katselevat, kuuntelevat, sydän on sisälle syöstä: »Kaikki on unessa kansa, surma Auringon suvulle!» Routa, ruhtinas nevojen, nuoremmille noin nimesi: »Saattavat salata meiltä miehiänsä, miekkojansa!»
Taivaan nimessä, mylord! huudahti rouva Bonacieux, heittäytyen taistelevien väliin ja tavoittaen heidän miekkojansa avoimin sylin. Mylord! huudahti d'Artagnan, jolle äkkiä valkeni koko asia, mylord, anteeksi, herra; olisitteko te... Mylord herttua Buckingham, sanoi rouva Bonacieux matalalla äänellä; ja nyt voitte syöstä meidät kaikki turmioon.
Mutta sittemmin ulos päästyä oli wihastuneitten herrain ensi työnä käydä mittelemässä miekkojansa, ja Myhrberg sai silloin maksaa puolen osansa kissanpaistista haawalla käsiwarressaan, jonka arpea hän wanhanakin wielä näytteli, tästä kertoellessaan.
Asetettuaan näin itsensä vastakkain, molemmat clan'it ilmoittivat vanhan perintövihansa sekä halunsa kahakkaan hurjalla kiljahduksella, jolla Duhele-clan'i ensin pani alkuun ja johon Chattan-clan'i kohta vastasi. Molemmat samassa heiluttivat miekkojansa, uhaten toinen toistansa, ikään kuin näin olisivat tahtoneet masentaa vihollistensa sydämiä, ennen kuin tositaisteluun ryhdyttiin.
Virkkoi Lemminkäinen: "korea kutsuttu vieras, koreampi kutsumaton; anna minun ostaa olutta itselleni!" Tästä Pohjolan isäntä suuttui. "Ei tässä pidot parane, jos ei vieraat vähene, talo työlle, vieras tielle", lausui hän, sivalti miekan seinältä ja vaati Lemminkäistä kaksintaisteluun. Tämä oli siihen heti valmis. Miehet mittelivät miekkojansa. Pohjolan isännän miekka oli vähän pitempi.
JORMA Ei ennen näin vihamiestä vastaan käyty, eivät totta tosiaan Kalevan urhot nukkuvaa miestä saunaan salvanneet ja elävältä polttaneet. Ilmiotteluun vaativat, miekkojansa mittelivät ja vuorotellen iskivät. Häpeän sukuani! PANU Aika aikaa kutakin! JORMA Etkä häntä sittenkään surmatuksi saanut. Pois pääsivät. PANU Pois...? JORMA Ei ollut pitänyt oven pönkkä.
Mittelivät miekkojansa, koittelivat korttiansa: olipa pikkuista pitempi miekka vanhan Väinämöisen, yhtä ohrasen jyveä, olen kortta korkeampi. Mentihin ulos pihalle, tasarinnan tanterelle. Siitä vanha Väinämöinen löip' on kerran leimahutti, löipä kerran, löipä toisen: listi kuin naurihin napoja, lippasi kuin liinan päitä päitä Pohjan poikasien.
Päälliköt olivat kumpikin järjestäneet joukkonsa kolmeen riviin, kymmenen miestä jokaisessa. Miesten välillä oli aina niin leveät lomat, että heillä oli hyvä tila heiluttaa miekkojansa, jotka olivat viis jalka pitkät, kädensijaa lukematta. Toisen ja kolmannen rivin piti varaväkenä tulla avuksi, jos ensimmäiselle pahoin kävi.
Nuori aatelismies kalpeni vihasta, veti miekkansa ja hyökkäsi everstiluutnantin kimppuun. Tästä syntyneen melun johdosta, hyökkäsivät kaikki sisähuoneessa olevat saliin, jossa nuot kaksi taistelijaa parhaillaan mittelivät miekkojansa. Niinkuin isäntä oli sanonut, kuului seuraan ainoastaan nuoria aatelismiehiä. Yhteensä oli heitä kahdeksan, ja neljällä heistä oli upseerinpuku.
HANNA. Kuolema on ainoa aatoksensa, liioin nyt, kun hän on saanut tiedon verisestä taistelosta, johon käyvät tänä-yönä isänsä ja Viitalan herra. Me heitä taivaan nimessä olemme rukoilleet pidättämään miekkojansa, mutta suljettu on nyt Maunon sydän. Kylmänä kuin marmorikuva odottaa hän määrättyä hetkeä. Ja nyt, juuri nyt tulen rukoilijana Viitalasta, mutta ilman voittoa.