Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Katsos kuinka mastot huojuu, Touvit sinkuu, voivottaa, Omaisuuttas irtahinta Kuinka vyöryt vallottaa, Kuinka kuohut raivokkaina Ryntää laivan kylkehen, Jotta haaksi saumoistansa
Niin ehkä ajattelivat pappilan Hanna ja kievarin Hely, kun kartanon haassa taittelivat nuoria vihdaksia. Haka kuului osaksi myöskin Seppälän kestikievariin, vaikka sitä nimitettiin kartanon haaksi, koska se ulottui sinne asti. »Pääseekö Marttikin Pälkäneelle huomenna?» kysyi Hanna. »Pääsee», vastasi Hely, »ja Kallu myöskin.
Mutta siinä paikassa oli laituri ja haaksi täynnänsä viinaa ja viljaa, ja miehet irrottelivat köysiä rantalepistä haahden lähteä. Suuri oli sillä hetkellä työ hänen aivoissansa ja hyvä oli myös että oli aivoilla tilaa liikkua, sillä ties kuinka muutoin olisi käynyt.
Se maa se on talvisten lunten maa ja mustien merten ranta, sen luonto se kuolleena uinahtaa ja luita sen kasvavi santa; sen taivaalla paistavi musta päivä, ja musta on päivän kieli ja kerran jos hetkeksi häipyvi häivä, niin sentään on autio mieli. Tähän talvisen saaren rantaan, tähän jäisehen, luisehen santaan meni pirstaksi haaksi hältä, tuolta hennolta etsijältä.
Kohta tietäjä lyylin laittoi, saneli pyhäksi salmen suun, kummun kuusesta oksat taittoi, julisti vuorella Jumalan puun, lepikön aitasi Hiiden haaksi, asuma-ahoksi vainajain, nimitti niemyen Suomenmaaksi Ukolle uhreja teurastain.
Toiset inttää älyllänsä johtovallan ansainneen, Toiset väittää, ett' on heillä vanhin oikeus alukseen. Mielet kiihtyy, sanat sinkoo, matkan määrä unhottuu, Lailla lasten kiisteltäissä haaksi tieltään harhautuu, Tuuli tuima taltuit, tyyntyy, meri hiljaa huo'ahtaa: Kaikki vanhat luonnon merkit ukkos-ilmaa ennustaa.
Pahaan pulaan joutui muuan näistä hyvänsuopaisista runoilijoista, kun sattui sanoissaan erehtymään seuraavalla tavalla: Naso hän Kreikan sankarien on tekoja laulanut julki. Sinun jos näki hän elänehen, niin toisinpa virtensä kulki! Sankarit nuo ne vain tuhoja toi, mut Sulla on rauhan haaksi. Ihmekö siis, jos kiitokses' soi, teet kaikki kuin autuaaksi.
Ja kiitospa vihdoin viimeinen, kun laulun lahjan sa annoit, kun riemut ja murheet lapsosen näin sävelten siivillä kannoit, sen sulta, sulta ma yksin sain ja sulle siitä mä vastaan vain ja leiviskästäni tilin teen, miten käytin mä kanteleen. Soi, helise kulkijan kannel vain! Halo aaltoja laulajan haaksi! Käy purjehin täysin ja pullistuvain, jätä välkkyvä jälki taaksi!
Sinun isäsi oli, niinkuin tiedät laivuri; hänellä oli vähäinen huone Bremen'issä ja sen lisäksi haaksi, jolla hän rehellisesti elätti itseänsä. Jospa vaan hän ei olisi antanut houkutella itseänsä parantamaan tätä yksinkertaista tilaa, jossa me elelimme aivan onnellisesti ja tyytyväisesti! Mutta kuinka kävikään. Sinä olit juuri seitsemän ja Vilho viiden vuoden vanha, kun kiusaaja lähestyi isääsi.
Aallot varmaan vievät kaikki, Ellei joudu pelastus; 'Yhteisvoimin yhteistyöhön! Keskinäiset riidat pois Siinä yksin laivan turva Vielä ehkä olla vois!» Näin mä huusin myrskyn halki, vaan ei kenkään kuunnellut, Meri heikon äänen voitti, vahvemmin en jaksanut; Riita jatkuu, haaksi huojuu, aallot lyö jo kannellen Silloin herään Enkä tiedä, kuinka käynee kansallen. Syyskuulla v. 1893.
Päivän Sana
Muut Etsivät