Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Tuli tyyni, ja moni, jot' ei murtanut myrsky, nyt sortui tyynessä, veltossa veessä, mut ainapa Erkko ol' joukkonsa eessä, oli aurinko mailla tai hyökäsi hyrsky. Näin seisoi hän kohta jo kymmenen vuotta. Nyt kaatunut on hän. Ken hänet kaasi? Sa ääneti seisot. On vastaus suotta. Sun puolestas vastaa kansas ja maasi. Keväällä 1900. HELSINKI HELMIL
Vaan jos henki kukkimaan puhkee Pinciolla, sen ei kukkain kuolla tarvis pohjan puolla. Kesken talvipakkasta voipi kansa kukkia, kesken hankien ja jään kantaa henki tähkäpään, kantaa kukat helmikuun, niinkuin Pinciolla. J. H. Erkko. Kun voisin. Ylhäinen metsästäjä näin lauloi kulkeissaan: "Oi teitä laakson lehdot, kanervat kangasmaan, puut pienet, puolan varret ja korven mökkinen!
Hän ei tahdo enää pitää pyhänä mitään, jonka totuutta hän ei itse ympärillään ja omassa povessaan ole saanut tarkistaa. Jo hänen Uudet runoelmansa kohoavat omituisen tummalta pohjalta, vaikka ne useimmat niin aurinkoisiksi ja sopusointuisiksi laulelmiksi laikahtavat. Sitä seuranneissa yllä-mainituissa teoksissa Erkko taistelee uuden ja voimakkaamman selvyyden sielulleen.
Perinjuurisimmaksi tuli nuorsuomalaisuuden vaikutus uskontoon, siveyskäsitteisiin ja yhteiskunnalliseen elämään nähden olemaan, joihin kaikkiin sen kirjalliset edustajat koettavat sovelluttaa uutta, luonnontieteellistä maailmankatsomustaan. J. H. Erkko.
Muun riemun jos ken ryöstäis multa, maan' armahan kun muistot jäis: ne rinnassani voiman tulta ja innon liekin virittäis. Oi urhoin kehto, isänmaani! Suojelkoon Herra armastani, siunatkoon hautaa urhojen! J. H. Erkko. Kansalaislaulu. Olet maamme, armahin Suomenmaa, ihanuuksien ihmemaa. Joka niemeen, notkohon saarelmaan kodin tahtoisin nostattaa.
Kokonaan uuden ajan miehenä esiintyy J. H. Erkko myöhäisemmissä runovihoissaan Kuplia, Ajan varrelta, Runoelmia ja ajatelmia y.m. Palava isänmaan rakkaus sulaa hänessä aina laajenevaan ja syvenevään ihmisyyden-rakkauteen, kansanvaltainen katsantotapa aina kriitillisempään kansan huonojen ominaisuuksien havaitsemiseen.
Omalta kansalliselta pohjaltaan kasvaa hänen runoutensa kuin hän itsekin, ruotsalaisen kultuurin ohitse, vaikka ei suinkaan sille vihamielisenä, viitaten kauas nykyaikaiseen, europalaiseen maailmankansalaisuuteen. J.H. Erkko laulaa yhteen, missä muut erottavat.
Hän paiskaa sen niin kovasti, että nukkuja herää ja huomaa istuvansa paitasillaan ja peite korvissa kylmällä lattialla. Eivät anna minulle unessakaan rauhaa, mutisee hän ja vetäytyy takaisin sänkyynsä, toivoen vihdoinkin saavansa nukkua. Tuskin on hän sielunsa siunannut ja syvään huoannut, kun joku raottaa ovea, ja jotakin heitetään huoneeseen. Kuka siellä? Erkko! Mitä sinä siellä?
Hän tuntee sen itsekin ja lausuu eräässä näistä epäonnistuneista epigrammeistaan: »rumemmin äännä ei korppikaan». Aivan niin hullusti ei asianlaita tietysti ole, mutta totisesti ei Kramsu ole luotu tunteen eikä ajatuksen kevätleivona livertämään, kuten esim. J.H. Erkko. Hän on katsonut liian syvälle kumpaisenkin onkaloihin.
Suomen herääminen on yhteinen, aina uusi ja aina yhtä innostava aihe tälle runoudelle. Sieltä ottaa sen Suonio, sieltä ottaa sen J.H. Erkko, päästyään maan sivistys-elämän tasalle, ja antaa saman sävelen vieriä edelleen kautta kaikkien laulujuhlien, nuorisoseurojen ja kansan-opistojen.
Päivän Sana
Muut Etsivät