United States or British Virgin Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä juuri oli, kuten Ula mulle kertoi, milt'ei joka kohdallaan syviin onkaloihin lävistetty, jotka ahtaiden solien kautta yhtyivät notkelmiin ja niin muodostivat jonkinmoisen maanalaisen sokkelorakennuksen, mihin vaikka koko Tsululaisarmeija olisi pakoon mahtunut. Keskellä tätä mehiläispesän tapaista alaa seisoi Sirayo'n kraali, vahvan ampumareikäisen muurin ympäröimänä.
Koko 1890-luku on odotusta puolihämärässä. Jos mikään, oli tämä aika omiaan tekemään lopun vanhan romantiikan idyllisestä, pilvettömästä päivän-uskosta. Jos mikään, oli tämä aika omiaan tekemään vastenmieliseksi myös inhoittavan, ulkopuolisen todellisuuden tarkastelun ja ajamaan ihmiset oman sydämiensä onkaloihin, ajattelemaan, uneksimaan ja unohtamaan.
Sä olet mies, et halpa mato maan!» j.n.e. Mihinkään mietteen taikka traagillisten tunteiden onkaloihin ei Suonion runous koskaan tunkeudu, se pysyy aina pinnalla, aina yleisenä, helppotajuisena ja hiukan kiusallisessa määrässä myös helppohintaisenä. Väkisinkin tahtoo nykyaikaisen lukijan mieleen kohota toivomus jostakin rohkeammasta, itsenäisemmästä ja omaperäisemmästä sävelestä.
Mut sielu kirkkainkaan ei taivahissa, serafi ei, jok' enin näkee Luojan, voi selitystä kysymyksees antaa. Näät Ikisäätämyksen onkaloihin syvälle niin sen tutkain tunkee, että ei sinne silmä kuolevainen kanna. Ja päälle maan kun jälleen saavut, kerro tää siellä, ettei julkeneisi kukaan päämäärää tuota kohti käydä enää.
Menen sieluni sisälle, oman rinnan onkaloihin, löydän luottehen lujimman, jolla torjun turmat kaikki. »Lähemmä, Jumala, sua!» »Lähemmä, Jumala, sua!» Uppoo linnamme uiva. Maailma hukkuu, katoo kaikki jo kuiva. »Lähemmä, Jumala, sua!» Aukee allamme syvyys, laulumme lakkaa, päättyvi pahuus ja hyvyys.
Ihmiset ovat jälleen toistaiseksi saaneet kyllänsä yksityisseikkojen tieteellisestä selittelystä: he pyrkivät takaisin synteesiin, kokonaiskuvaan, kokonaiskäsitykseen itsestään ja ympäristöstään. Taiteilijain silmä on ollut liian kauan tähdätty ulospäin: heidän tekee jälleen mieli katsoa sisäänpäin, oman yksilöllisen sielun-elämänsä salaperäisiin onkaloihin.
Sillä eihän hän olisi ilman Liisaa tiennyt ollenkaan, että oli niin hyvää ihmistä maailmassa. Liisa oli haihduttanut hänen ihmisvihansa ja ihmis-ylenkatseensa. Ja siitä tunnusti Johannes olevansa hänelle ijät kaiket kiitollinen. Ensi kerran Johanneksen elämässä oli päivä paistanut hänen sydämeensä. Paistanut pimeihin, routaisiin onkaloihin.
Eikä kulunut kauan, ennen kuin Johanneksen täytyi itselleen tunnustaa, että hän ajatteli rouva Rabbingia jo melkein enemmän kuin Liisaa ja että edellisen vaalea, vakava, intohimoton kuva alituisesti pyöri hänen aivoissaan. Minkälainen mahtoi tuo nainen olla rakkaudessa? Johannes säikähti itsekin aluksi tuota ajatusta ja painoi sen tavallista nopeammin takaisin sydämen onkaloihin.
Mut sielu kirkkainkaan ei taivahissa, serafi ei, jok' enin näkee Luojan, voi selitystä kysymyksees antaa. Näät Ikisäätämyksen onkaloihin syvälle niin sen tutkain tunkee, että ei sinne silmä kuolevainen kanna. Ja päälle maan kun jälleen saavut, kerro tää siellä, ettei julkeneisi kukaan päämäärää tuota kohti käydä enää.
Hän tuntee sen itsekin ja lausuu eräässä näistä epäonnistuneista epigrammeistaan: »rumemmin äännä ei korppikaan». Aivan niin hullusti ei asianlaita tietysti ole, mutta totisesti ei Kramsu ole luotu tunteen eikä ajatuksen kevätleivona livertämään, kuten esim. J.H. Erkko. Hän on katsonut liian syvälle kumpaisenkin onkaloihin.