Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. toukokuuta 2025
Kuin tuulet vapaat vaeltaa Halk' ilman merten aukeain, Niin elon tuskat unhottain Sun sielus siivittyä saa. Ah, Styksin tumman jättäen Sä kiitää saathan riemuiten Jo lehtoon heljään autuaitten, Miss' osan sulomman te saitten. Et orja tuonen oo, et maan. Sä sielu, vapaa oot. Ja me? Taakkamme koska taukookaan? Sun luokses konsa saavumme? Ja nyt kohosi ylös pilviin ratiseva liekki.
Oi! en elon saarel tääl; Kuni aamun valo koillisessa Hänen poskillans oil kelmeys; Hänen purpuraisil huulillansa, Mikä autuaitten hekuma! Häntä katsahdellen matkan päästä Uneksuen seison mä, Autuaaksi tuntuu tämä hetki, Tuskalliseks tuntuu se; Povi polttaa, aatos harhaileevi, Hämäryys ja valo vaihtelee.
Silloin hän muisti nähneensä tuon ihmisen autuaitten kokouksessa, ja tyrmistyi. Kauhuissaan hän kävi molemmin käsin päähänsä. Mutta toinen sanoi vielä: Minäkin ja minun mieheni tulemme lauantaina kokoukseen. Ja näin sanottuaan kääntyi taas rauhoittuneena häneen päin ja jäi häntä uteliaasti katsomaan, kun hän, kuivia koivunoksia tieltänsä työntäen läksi kiireesti pois metsästä.
Mutta kohta korotti hän taas äänensä ja julisti, palavin silmin ja ilosta hehkuvin kasvoin näkevänsä avonaisen taivaan ja autuaitten asunnot ja nimitteli nimeltään niitä, joita siellä näki ja jotka olivat niitä, mitkä seisoivat hänen vuoteensa ääressä.
Näet nekin, jotka tyytyväiset ovat tulessa, koska heill' on toivo päästä ees kerran asuntoihin autuaitten. Mut noihin jos sa nousta tahdot sitten, mua arvokkaampi sinut sielu kohtaa, min huomaan jätän sun, kun itse eroon. Näät Keisari, tuon korkeuden Herra, ei salli, koska kapinalla koetin, lakinsa väistää, mun sua sinne johtaa.
»Tiedän, että hän oli kyllin lempeä ja hyvä ansaitakseen kyyneleenne», sanoi hän, »mutta muistakaa, että hän on jo kauan sitte lakannut suremasta. Hän on jo puolen vuosisataa ollut autuaitten majoissa». Niinhän todella olikin. Kuinka polttavaa surua hän lienee tuntenutkin, oli hän jo aikoja sitte lakannut itkemästä, ja minunkin liikutukseni katosi, kyyneleeni kuivuivat.
Hänestä tuntui kuin painaisi Jumalan majesteettisuus hänet tomuun ja samalla kohottaisi kaiken yläpuolelle, urkujen sävelet kuohahtivat esiin ijäisyyden syvyyksistä, joista kuului autuaitten kiitosvirsiä, äidin kirkastuneet kasvot säteilivät hänelle hymyten, ja hän värisi kaipauksesta ja onnesta... Vähitellen, ilman että Bengt ja Ester sitä aluksi huomasivat, tapahtui heidän suhteessaan muutos.
»Mitä haastelet, mun pienoiseni, Kaukamaasta taivahan? Missä näit sä autuaitten mailman? Sano, kultaomenani!» »Kotopellon kunnahalla seisoin, Koillisehen katselin; Näinpä siellä sinertävän nummen, Ihanaisen hongiston. Nousi kumpu ylös hongistosta, Paistoi päivä kummulla, Ylös kummun kiirehelle juoksi Kultasantahinen tie.
Kevät mielessä ja kevät luonnossa, silloin on kaikki suloista. Aliina liikkui kuin siivillä, eikä työt tuntuneet vaikeilta. Rinta uhkui riemua, joka laulun sävelinä virtaili ulos. Hän eli kuin autuaitten maailmassa, jossa ei kaivata ympäristön ihmisiä, vaan ihanne on sama ja ylinnä muita. Nuoremmat sisaret hupenivat aivan mitättömiksi, niistä oli vain kiusaa.
Käsieni ja polvieni varassa kompuroin tikapuita myöten ylös kellarista. Pahimmin olin pelännyt sitä, että Mari olisi putoamisestani herännyt, jolloin hänen naisellinen kainoutensa olisi tullut kärsimään minun ajattelemattomasta ja kaikin puolin sopimattomasta esiintymisestäni. Mutta nyt rauhotuin kokonaan, sillä hän näytti edelleen nukkuvan autuaitten unta.
Päivän Sana
Muut Etsivät