Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Sä muista, miten Isäs on Sua kohtaan ainiaan: Hän hätäs tähden huolehtii, Mi suur' ei olekkaan. Ei halveksi Hän sitä, mi Sinusta suuri on; Ei ole turha asia Herrasta arvoton. Juopumuksen viheliäisyys. Kussa on Kipu, vaiva onneton? Kussa kurjuuden on maja? Kussa hätä ilman raja? Kussa tuska katkera? Juopumuksen seurassa. Kussa on Suru, murhe suunnaton. Joka elon riemun ryöstää?
Kirkon seinät olivat peitetyt välkkyvällä marmorilla ja sisäpuolelta kalleilla maalauksilla. Alttariin käytettiin 40,000 naulaa hopeaa ja pyhät astiat olivat puhtaasta kullasta ja jalokivillä koristetut. Tämä rakennus on pysynyt ainiaan sen taidetavan etevimpänä tuotteena, jota sanotaan bysantinilaiseksi.
Ei, Erik ei tiennyt mitään sellaista. Helena ei ollut tosiaankaan kertonut sitä hänelle. Naisellisesta kainoudesta ja myös ylpeydestä ei hän tahtonut miehelleen ilmaista sitä salaisuutta, jonka ainiaan hellästi rakastava Darja Mihailovna oli tahtonut viedä kanssansa hautaan. Mutta se juuri vaivasi Helenaa aika-ajoin hyvinkin ankarasti, että hän kätki salaisuutta mieheltänsä.
Pohjanmaalla kaukaisella Asui vanha eukkonen Tilallansa rauhaisella Kanssa pienen tyttösen. Stiina oli tytön nimi, Viisi kesää nähnyt vaan, Vielä peukaloaan imi Eikä surrut tapojaan. Töistä mailman ikävintä Oli Stiinall' aapinen; Lukuhetket ankarinta Nuhdetta toi mummosen. Lelut, kanat, kukot, muuta Oli mieless' ainiaan, Mutta kirjan oppii uutta Stiina yhä kammoi vaan.
En siis ole köyhä; kyllä minulla tavaraa on, vaan 'ei lisä luotaan lykkää', ja sen vuoksi olen esiintynyt köyhänä. Mutta sieluni on tuohon rahanhimoon väsynyt; se on ainiaan janonnut onnea, jonkun ihmisen rakkautta tai kunnioitustakaan. Vaan noitaa ei rakasteta, ei kunnioiteta: häntä peljätään.
Se valkeus sun sanas on; Sen taivaallisen auringon Suo meille täällä ainiaan Säteillä kirkkaudessaan. Maamme kirja 1886; parann. 1905. PYH
Hänen sielunsa on liikutettu ja hehkuva, ja juuri silloin tulee Erik sisään, silmät loistavina ilosta. Minä jään Suomeen, minä en koskaan enää lähde maastani, sanoi hän melkein läähättäen, niin liikutettu hän oli. Ja minä, minä seuraan sinua ainiaan, sanoi hän, laski kätensä hänelle kaulaan ja katsoi häneen hymyilevästi, hellästi ja pehmoisesti.
"Ajattelen Luciota", vastasi Helena syvästi huokaillen, sitten alkoi hän puoleksi lausua ja puoleksi laulaa itseksensä muutamia surullisia säkeitä eräästä kreikkalaisesta kööristä: "Jota varroten ainiaan Käyn silmissä kyynelkaste; Mun mieltäni murheen taakka I'äti painavi vaan."
Sota viehätti hänt', ilot, huolet sen, mitä sattui vaihtuvin säin, ja ol' ystävä poikain hän harmaitten, rakas siks oli meille hän näin. Ja jos veikkoja Svärdin ol' ollut ken, sepä jäänyt ei unhoksiin, oli aina täydempi sarkka sen, siks eukkoa kiitettiin. Näin reimana, kunne jos retki toi, hän seurasi ainiaan, ja kun pyssyt paukkui ja luodit soi, ei kaukana Lottakaan.
Sitten lauloi hän lyhyen alkusoitannon jälkeen seuraavat säkeet, sillä välin kuin Cineas häntä säesti: "Valon vainioilla autuailla, Jossa Phoibos ainiaan Kultasätehin kirkastaapi Yön hiljaisuutta, päivää pilvetöntä, Siellä riemua rauhallista Hurskaat nauttivat, huoletonta.
Päivän Sana
Muut Etsivät