Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Sitte se taaskin näkyi ja seisoi pystyssä aaltojen keskellä; mies oli vielä silloin siinä. Taaskin kiiti se alaspäin ja pyörähti ympäri, sekä katosi samassa; muutamien silmänräpäysten kuluttua näkyi se taasen, mies samoin. Kolmannen kerran syöksi se syvyyteen, ja kun se sitte taas näkyi, oli salvumies jo kadonnut.
Olen höyhen tuulosessa, Rae raju-ilmasessa, Vene vieno vaahtopäissä, Lastu aaltojen ajolla. Kuhun kulkenen katala, Kuhun oksahan osannen, Kuhun jäähän jäätynenki, Missä löytänen leponi, Rannan tyynen, rauhallisen? Kuin himmeä on helmi hohtavaisin, Timanttihin verraten. Kuin tumma vaan on tähti tuikkavaisin, Aurinkohon verraten.
Leikkivä lapsi uittelee kaarnavenettään rannalla: katsahda ympärillesi, pienokainen, ja pane merkille se paikka, missä aaltojen kuohu rantaa uurtaa: kun kasvat mieheksi, etsit turhaan tuttua rantaasi ... kaukana viheriän kentän takana kuulet sen kuohun; ja kun kerran seisot vanhuksena samalla paikalla, niin kohoaa lapsuutesi aikaisen järven sijalla kukoistava kylä.
FAUST. Siis ensin hirmua manaa Nämä "Neljän sanaa": Salamanderi hiilly, Undiina liukee, Sylfiidi riukee, Kyöpeli piilly! Ken niit' ei tunne, Elementtejä, kunne Ne vaikuttaa, Min ne toimeen saa, Hän turhaan koittaa Henkiä voittaa. Valu valkian sauhuun, Salamander! Huku aaltojen pauhuun, Undiina! Pala noidan-nuolena aina, Sylfe!
Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Sit' olen meressä miesi, uros aaltojen varassa: läksin neittä Pohjolasta, impeä Pimentolasta. "Ajoa karautime suloa meryttä myöten. Niin päivänä muutamana, huomenna moniahana tulin Luotolan lahelle, Joukolan jokivesille: hepo alta ammuttihin, itseäni mielittihin.
Läksi siitä laskemahan, Laski päivän maavesiä, Päivän toisen suovesiä, Kolmannen merivesiä. Niin päivällä kolmannella, Loi silmänsä luotehelle, Näki suuren Suomen linnan, Keksi Wiipurin vihannan. Veäksen vesiä myöten, Halki aaltojen ajaksen, Lankes' alle Suomen linnan, Alle Wiipurin vihannan.
Kurja mieleltä kuningas Läpi aaltojen ajaapi Jalon joukkoa Jumalan, Meneepi meren sisälle. Vesi kaatui kahden puolen Aivan yhtehen äkistä, Kutta seinät korkeimmat, Muljahtavat linnan muurit, Peittääpi pahojen parven.
Uledi koetti nyt heittää peräköyden Zaidille, mutta hurjasti pyörteilevä virta käänsi kanootin kohta sivuun, niin että köysi jäi ikäänkuin riippumaan vasemman haaran ruskeiden aaltojen jyrkän laskun yli, ja niistä pyörteistä täytyi sen aina vetää takaisin kanoottiin.
Lähemmäksi ja lähemmäksi tuli musta, kimalteleva ... piikkinen! kuolema irvisteli heille. Jokainen valo, joka pilkotti aaltojen takaa, täytti mielen kauhulla. "Jos meidän on saapuminen Herramme eteen tänä yönä, niin on hyvä, että minulla oli niin vähän itseäni varten merellä!" lausui Rejer "Vatavanhukselle." Kun he nyt alkoivat nähdä eteensä, vaikeni jokainen.
Yhtäkkiä virkkoi Fabiani minulle: Tuo vanavesi on tosiaankin loistoisa; luulisipa aaltojen huvikseen siihen kirjaimia piirrustelevan. Tuossa näen l:n ja e:n! Vai petynkö? En! Kirjaimia ne ovat, ja aina samat! Fabianin ylen kiihoittunut mielikuvatus näki aallonkuohussa mitä hän tahtoi siinä nähdä. Mutta mitähän nuo kirjaimet merkitsivät? Minkähän muiston ne paluuttivat Fabianin sydämeen?
Päivän Sana
Muut Etsivät