United States or Svalbard and Jan Mayen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hyvä! Saan taas puolestani ilmoittaa että minä kyllä pidän huolta siitä ettei opetusta minun oppilaitoksessani laiminlyödä. Onko mitään muuta? Vuorela. Ei. Neiti Kortman. Hyvästi sitten! Vuorela Hyvästi! Ja nyt kun kaikki oli melkein valmiina. Seitsemäs kohtaus. Neiti Kortman. Liisi. Neiti Kortman. Ei, kyllä se nyt jo menee liian pitkälle!
Ja olihan niitä toisia, vanhoja ja vakavia miehiä, jotka sitä lujemmin liittyivät Vuorelaan mitä laajemmalle Uusniemelä pyrki valtaansa levittämään. Vuorela ei voinut tunnustaa, että Uusniemelän asia olisi ollut oikea. Joka oli kuin varkain tänne tullut, kuin varkain ottanut talon haltuunsa, metsät ostanut ja jälleen myynyt!
Jassoo, suokaa anteeksi, enhän ole esittänytkään: herra maisteri Vuorela herra kansakoulunopettaja Kiiski meidän uusi kansakoulunopettajamme. Herra maisteri matkustaa asioissa? kysyi opettaja. Niin, on muutamia tilejä vastaanotettava, sanoi Heikki, ja häntä inhotti hänen oma äänensä. Te olette vasta muuttanut tänne? Aivan vast'ikään, tällä lukuvuodella.
Mutta Vuorela katsoi poikaansa kolkosti silmiin eikä sanonut sanaakaan. Ja niin Heikki sitten lähti. Ja se lähtöpäivä oli taas tyyni ja pilvetön kesken näitä syysmyrskyjä. Hiljaa ja sanaa sanomatta toimitettiin sen päivän ilta-askareet. Liisa niinkuin ennenkin tarkasteli piikain toimia navetassa.
Mutta Vuorela oli itsekin vetäytynyt kunnan asioista syrjään, ja kumminkin tunsi Niemelä nyt enemmän kuin koskaan, että Vuorela oli hänestä vienyt voiton. Heikki oli Niemelään tultuansa hämmästynyt tämän talon ulkonaista asua. Kaikki oli järjestetty aivan herrasväen malliin. Salissa oli piano ja kukkia ylt'ympärinsä, sohvat, pöydät, valokuva-albumit ja matot.
Mutta Vuorela oli haastanut hänet käräjiin, joilla Niemelän oli saatava viimeinen kuulutus omistukseensa. Niemeläiset olivat luulleet hänen jo jäävän käräjiltä pois, kun oli kauan viipynyt. Mutta hän oli tullut viime hetkellä; oli täyttä vauhtia ajanut käräjämäkeä alas kulkusten helistessä ja karhuntaljaisten vällyjen lunta viistäessä.
Mitäpä pojalla vastaankaan olisi, sanoi vain Vuorela. Hän ei sittenkään käsittänyt rovastin puhetta kutsumuksesta ja halusta. Kellä ei olisi halua siunausta tuottavaan toimeen, semmoiseen, jossa rovasti oli harmaantunut! Kuka ei ylpeillen tuntisi kutsumusta tämmöiseen virkaan!
Heikki rypisti tyytymättömänä silmäkulmiansa, sammutti lampun ja lähti ulos. Mutta hän oli kai erehtynyt tuon risahduksen suhteen. Jonkin matkaa kuljettuaan hän tapasi saman turkiksiin kääriytyneen naisolennon, josta hän ei voinut epäillä mitään sellaista. Sillä neiti Fannyn tuttu ääni tervehti häntä turkin sisästä: Ah, herra Vuorela, oli hyvä että teidät tapasin.
Eikös niin, hyvät herrat, eikös tämä ole loukkaavata? Ja siellä se nyt luultavasti on riippunut koko tunnin vaikk'en ole siitä mitään tiennyt. Mutta hassunkuriselta se kuitenkin näyttää, hyvin hassunkuriselta, hahaha! Niin niin, kaikkea ne keksivätkin, kaikkea ne keksivätkin nuo veitikat! Viides kohtaus. Entiset. Pölkkynen. Pölkkynen Vuorela Kyll' olet sinäkin etevä, sinä fariseus. Neiti Kauppila
Niin, mutta tiedäpäs, Vuorela, että tämä kaikki on rahoja maksanut niin, niin: suuri on ollut Suomen miesten uhraavaisuus. Ja Suomen naisten sitten! Niistä on moni luopunut kultaisista koristeistaan, päästänyt renkaat korvistansa voidakseen osaltaan edistää asiaa. Ja Herra on siunannut tätä kansansa suurta rakkauden työtä!