United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suuriksi kävivät testamentin saajainkin silmät, sillä mitään semmoista eivät he voineet aavistaakaan, sitä vähemmin toivoa. Heille ei ollut sanaa suuhun tulevaa, niin tyhmistyivät he tuon uutisen kuultuansa. Kauvan siunasivat he vainajan muistoa ja kapteenin haudalta ei puuttunut kesäisinä aikoina tuoreita kukkasia eikä seppeleitä, sillä Helmi piti niistä erinomaista huolta. Kirjoitti N. Niemelä.
Mutta äänestyksessä oli koulun vastustajia enemmän kuin puoltajia. Ja koulupuuha meni sillä erää Vuorelan tahdon mukaan myttyyn. Niemelä vietiin sen sijaan rovastin kääseissä pappilaan vierailemaan. Jonkin viikon kuluttua Vuorela huomasi Suomettaressa maaseutukirjeen kotikunnastansa.
Kun muut jo alkoivat hävetä Vuorelan puolesta, katsoi tämä vain tiukasti Niemelää silmiin, oljenkortta hyppysissään reviskellen. Niemelä lopetti vihdoin puheensa. Hän rykäisi, joi lasillisen vettä ja pyyhki suunsa nenäliinalla. Ennenkuin hän rupesi rovastin viereen istumaan, hän kysyi tältä kaikkien kuullen, eikö rovasti tuntenut vetoa, kun ikkuna oli auki.
Mutta Vuorela oli itsekin vetäytynyt kunnan asioista syrjään, ja kumminkin tunsi Niemelä nyt enemmän kuin koskaan, että Vuorela oli hänestä vienyt voiton. Heikki oli Niemelään tultuansa hämmästynyt tämän talon ulkonaista asua. Kaikki oli järjestetty aivan herrasväen malliin. Salissa oli piano ja kukkia ylt'ympärinsä, sohvat, pöydät, valokuva-albumit ja matot.
Hän oli jo aikaisin ruvennut hieromaan tuttavuutta rovastin kanssa, oli osoittanut harrastusta rovastin toimiin, oli aina aulis häntä palvelemaan, oli niinkuin rovastikin ruvennut puuhaamaan "kansan sivistyttämistä", kansakouluja ja lainakirjastoja. Rovasti oli sanonut häntä "edistyksen mieheksi". Saarnastuolista. Ja nyt oli Niemelä ensi kerran noussut julkisesti Vuorelaa vastaan.
Rovasti ei tuntenut vetoa, mutta nousi kumminkin panemaan ikkunaa kiinni, jos näet joku muu tuntisi ehkä Niemelä itse... Niemelä ei voinut sallia, että rovasti ennen häntä saisi ikkunan säpit sijoilleen, ja kiirehti sentähden hänkin niihin käsiksi. Lähimpänä istujat nousivat seisaalleen, jokin tuoli kaatui, ja tätä tyhjää hälinää kesti kauan.
Niemelä ei olisi toki uskaltanut, eikä sanomalehti olisi koskaan semmoisen miehen kirjoitusta painattanut. Ja sen jälkeen olivat rovastin ja Vuorelan entiset hyvät välit rikkoontuneet. Ei siis kumma, että vanha rovasti hämmästyi nähdessään edessään Manun tuon vanhan, kiivaan vuorelaisystävän. Rovastin pitkäripsiset, hyväntahtoiset harmaat kulmakarvat nousivat korkealle ylös pitkin ryppyistä otsaa.
Voipi niin olla, virkkoi Kaarlo, ja painoi aran jäähyväis-suutelon armaansa huulille. Sitten pujahti Kaarlo purteensa, kevennetyllä sydämellä vielä heittäen hellän silmäyksen lemmittyynsä, joka jo läheni kotinsa porttia. Ken oli tuo Ojalan Kaarlo, jota Maria niin rakasti? Niinkuin tiedetään, on Niemelä lahden rannalla; sen lahden toisella puolen on Ojala, Kaarlon koti.
Kaikki katsoivat sinnepäin ja hiljenivät. Heikki nousi ylös kilistämään ja punehtui. Ja näki sivumennen isänsä, jonka silmät kiinteästi tähystivät häntä ja seurasivat hänen käytöstään, ikäänkuin tahtoen sanoa: "Nyt, Heikki, nyt anna tulla!" Mutta Heikki vain hämmentyi yhä enemmän. No miltä maanviljelys tuntuu, ha-ha-ha-ha, nauroi Niemelä kädet puuskassa hänen edessään.
Siellä tuntui niin lämpimältä. Siellä lähestyi aurinko jo Honkavaaraa; siellä par'aikaa Liisa kulki pihan yli käsivarret vastakkain rinnalla ja lampaat tarhassa määkivät yhteen suuhun häneltä ruokaa, nousten toinen toistaan ylemmäksi aitaa vasten. Niemelä kulki samassa Heikin ohitse ja pysähtyi hänen eteensä täysi viinilasi kädessä. No, eikö meidän maisterille viini maistukaan, ha-ha-haa?