United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä hän rupesi puuhailemaan jotakin tarhan särkyneen veräjän ääressä, sitten meni pihan yli maitohuoneeseen, toi sieltä vanhan kiulun ja kulki taas pihan yli, niinkuin talon toimissa ainakin. Tyttö katsoi aina vaan. Heikki jätti kiulun talliin, mutta otti sieltä Manun kirveen ja meni taas maitohuoneeseen, jonka ikkunasta hän vilkaisi tuvan ikkunaan, vieläkö se tyttö katsoi.
Mutta vaikka rovastin oli näin yhä enemmän taivuttava niemeläisten puoleen, oli hänen vanha sydämensä kumminkin vuorelaisten. Rovasti käski Manua istumaan. Ja he puhuivat pitkään keskenänsä, isännästä ja pojasta. Lopuksi rovasti sanoi tulevansa Manun mukana Vuorelaan. Ehkä hänen käynnistään jotakin apua lähtisi. Vuorelan isäntä oli hyvillään rovastin tulosta.
Mitä ne sinusta sanovat, oma Heikki-tupukkani, hän sanoi puristaen lasta rintaansa vasten. Onko lapsen ikävä yksiksensä? Niin niin, onhan lapsen ikävä yksiksensä! Käykö äiti Heikillensä toverin hakemassa? Käyhän äiti. Emäntä oli sitten käynyt ruukilla Iskan puheilla ja oli ottanut Manun varoituksista välittämättä Heikki-poikansa mukaansa. Oli sanonut, että katselkoon sitä siellä kylliksensä.
Ruukkilaisilla pitää aina olla joku pilkan esineenä. "Niillä sitä lystiä piisaa", oli sentähden Manun tapana sanoa. Vanhempana hän kiintyi yhä lujemmin Vuorelaan ja pääsi siellä niin suosioon, että hänelle uskottiin isäntärengin tehtävät. Sen tiesivät jo muutkin Vuorelan rengit, että siellä suosittiin eniten niitä, jotka ruukkia vihasivat. Sentähden kaikki Vuorelassa vihasivat ruukkia.
Ruukilla on valot ikkunoissa Eikä Heikkiä lehmäin paimeneksi siitä pitäen pantu, sen kiven vuoksi. Se oli vanhan Manun totinen varoitus. Manu oli talon vanha isäntärenki. Hän oli nuorempana hänkin oleskellut saharuukilla. Hän ei puhunut mielellään siitä, mikä hänet saattoi sieltä lähtemään. Siitä kerrottiin jos jotakin. Olivat hänelle nauraneet ja irvistelleet.
Niemelä ei olisi toki uskaltanut, eikä sanomalehti olisi koskaan semmoisen miehen kirjoitusta painattanut. Ja sen jälkeen olivat rovastin ja Vuorelan entiset hyvät välit rikkoontuneet. Ei siis kumma, että vanha rovasti hämmästyi nähdessään edessään Manun tuon vanhan, kiivaan vuorelaisystävän. Rovastin pitkäripsiset, hyväntahtoiset harmaat kulmakarvat nousivat korkealle ylös pitkin ryppyistä otsaa.
Eikä rauhaton pelko niitten häviämisestä kalvanut sydäntä. Ja koko seutu puhui talon nuoresta isännästä, hänen opistaan ja vanhan Vuorelan kunniasta. Ihmiset tulivat Heikkiä katsomaan kuin mitäkin taloon tuotua ihmettä. Vuorelan iäkkään Manun koko olemus loisti. Ensiksikin oli niemeläisten herrasmaine saanut kovan kolauksen.