United States or Kuwait ? Vote for the TOP Country of the Week !
Maltahan mielesi, kultaseni, eläkä tuskittele. Istu tuohon noin ja juttele tyynesti! Minä en voi, mieheni, tiedäthän, ett'en voi! Se kyökki, ne piiat ja ja koko soppa. Niin kyllä ja sitten. Mutta rakas mieheni, osta minulle piano, pianiino taikka flyygeli ja käske minun soittamaan, vaikka päivittäin teepä tosiaankin se! Sukkela keksintö, vaimoseni.
Samoin on hänen vaimonsakin laita, pulleaa ja pyöreää Rasmussenin rouvaa hän on nimittäin uudenmuotisen arvo-asetuksen mukaan kohonnut rouvaksi on vaikea tuntea entiseksi hienotunteiseksi ja kalpeaksi matamiksi. Pikku Olinasta oli tullut kukoistava neito. Ainoa melkein muuttumaton on vanha Rasmussenin matami ja vanha piano.
Mennä hänen täytyi sisään yhtäkaikki, kävi sitten kuinka hyvänsä. Kaksi ovea oli porstuaan. Onnen toukoa hän lähestyi toista, tarttui lukkoon ja aukaisi, hiljaa hyvin ja arastellen. Tuli kamariin, jossa oli piano, pöytä ikkunan alla ja tuolia. Molemmin puolin ovea riippui päällysvaatteita seinällä. Ei näkynyt eikä kuulunut ketään.
Kaikki se, mitä kotoisista virheistä olen puhunut, on tarkoittanut niiden poistamista elämän onnen toteuttamiseksi, mutta vaativaisuus käsittää väärin ja sairaloisesti sekä nämä pyrkimykset että itse elämän. Jos piano viritetään niin korkealle kuin sen oikeastaan olla pitäisi, jaksavat harvat äänet sinne kohota. Sen tähden antavat useimmat virittää pianonsa hiukan alemma.
Vaikka seinät olivat tummat ja raskaat, ruskeat tamasti-akuttimet riippuivat ikkunain edessä, oli se kuitenkin iloisin huone koko rakennuksessa. Kallis piano oli mustapäisellä seinällä; Charlotte istui sen edessä ja hänen kätensä lepäsivät koskettimien päällä juurikuin par'aikaa soittamassa.
Katosta lankesi joku himmeästi säteilevä valo, pehmeät matot lattialla tuntuivat tuiki oudoksuttavilta hänen käpäliinsä. Piano, vanhanaikaiset sohvat ja nojatuolit, pitkät palmut ja oleanderit, kaikki näytti Mustista tuiki ihmeelliseltä. Ei, eihän täällä voinut hänen isäntänsä olla. Kyllä hänen sittenkin oli täytynyt erehtyä.
Minkä vaikutuksen mahtoi muuten heidän salinsa vieraasen tehdä? Hän meni kynnykselle tutkimaan. Olihan se sievä. Kasvit tuolla perällä, uutimet ikkunoissa, taulut seinillä ja huonekalut, pöytä lamppuineen ja korukirjoineen, kaikki oli somaa ja kaunista, siitä kynnykseltä katsoen varsinkin. Kun tuo onneton piano vaan ei olisi sattunut olemaan pölyinen. Hanna meni hakemaan riepua kyökistä.
Voisi luulla, että olemme aikeessa lähteä Englantiin ja että koko talo on lukossa matkaa varten ei näy kirjaa, ei paperia, eikä hansikasta, ei mitään jälkeä ihmisolennosta. Piano on suljettu, kirjakaappi lukossa, piirrokset piilossa kaikki, kaikki sileätä, kiintonaista, lukittua.
Ikäänkuin emme kaikessa tapauksessa voisi istua pianon takana, jos tahdomme, väittää Hero. Mutta miten paljoa väljemmältä ja iloisemmalta huone näyttääkään, kun ovi avataan ja ikkunakomerosta saa katsella laaksoon, jossa maiseman taustana on kylän kirkko! Vaan minä en ikinäni voisi tottua siihen, että piano kyyköttäisi tuossa nurkassa, selittää Hero pontevasti.
Nytkös vasta ilo alkoi, piano ja rumpu pantiin soimaan ja ruvettiin tanssimaan. Pöytä oli myöskin koreana koko tämän hupaisen vierastelemisen ajan, vaikka ainoasti meidän kustannuksella. He näyttivät meille kuinka Turkkilaiset tanssaavat ja me taas heille kuinka suomalaiset ja venäläiset.