United States or Bahamas ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sä sävelvuo, mua raasta, riuhdo vaan, Ma mailmaan lähden veljein kiroukseen! Vaikk' koskaan lauluissain ei itke kaipuu, Ja kirkkain otsin seison tyynnä ain, Mun usein mieli mustaan suruun vaipuu, Ja tuskain mailman tunnen rinnassain; Kun päivä pakenee, ja valo haipuu, Ja yöhön hiipivän mä elon nään, Mun usein mieli mustaan suruun vaipuu, Ja tuskin pystyssä voin pitää pään!
Niin luonnon laulun sävelvuo se rikkahana kaikuu rinnassamme, sen lähtehistä hengen juuret juo jo syntymässä, sen vienon hellät sävellainehet ne meissä tuudittaapi tuntehet jo kehdossamme; ja elämässä ne aina, aina sitten kaikuu, raikuu; paisuu milloin kosken kuohunnaksi, myrskyn mylvinnäksi raivostuupi, milloin helkkyy hellin kaihonkielin, kaihonkielin sekä toivonmielin, kunnes sointuu yhteen luonnon soiton kanssa, kunnes tuntee varmaan angen asemansa, kunnes hiljaa, hiljaa luonnon kannelkaiku rinnassamme sammuu, sammuu, sammuu.
Oi, miks en rauhaan, rauhaan jäädä voi, Min ammoin saavutin jo, vähää vailla? Kas, kaiken mitätyys ei liikuttanut mua, Ei elon turhuus, kaihot ihmishaamujen, Maan yläpuolla seisoin, rauhan mailla, Nirvaanaan pyrjin, sopuun yksinäisyyden. Sä, sävelvuo, mun rauhaan jäädä suo, Nirvaanaan päästä, miss' ei kaihon syitä! Oi, taikaa, mikä viuluss' soi! Se riuhtoo, tempoo, vie mun mukanaan
Niin, luonnon laulun sävelvuo Se rikkahana kaikuu rinnassamme, Sen lähtehistä hengen juuret juo Jo syntymässä, Sen vienon hellät sävellainehet Ne meissä tuudittaapi tuntehet Jo kehdossamme; Ja elämässä Ne aina, aina sitten kaikuu, raikuu;