United States or Uganda ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mitä se oli?" "Kultasormus", vastasi neiti Schwalbe tutkivasti katsellen häntä. "Sileä kultasormus, jotensakin arvoton", rouva Linde oli äreissään. "Minulle oli se suuriarvoinen se on ollut äitini oma." "Minusta on jo kyllin puhuttu tästä asiasta, Maria." Huolimatta tästä muistutuksesta, kysäisi Juho: "Missä luulette kadottaneenne sen?"
Marian posket olivat hekkautuneet kiireestä; valo heijastui kauniisti runsaille ruskeille palmikoille ja puhtaalle vilpittömälle otsalle; mustansiniset silmät loistivat lempeinä. "Hänen vertaistaan ei ole", arveli Juho. Kala vastaan-otettiin ilonhuudahduksilla, kapteeni sai kuulla kiitosta, vieläpä vaimoltansakin. "Olettepa reipas nuori nainen", neiti Schwalbe pani kätensä Marian ympärille.
"Terveydeksenne!" neiti Schwalbe niiasi hänelle leikillisesti. "En sitä syönytkään, Marialla oli muka niin monta joutavaa estettä, että aivan kadotin haluni siihen." "Sepä olikin oikein," Juho lähestyi häntä, "minun täytyy kiitellä neitiä tohtorille." Maria hymyili, mutta hänen katseessansa oli vielä jotakin surumielistä. "Saanko tarjota sikarin?" Kapteeni Lindestä oli jo aika nousta istualta.
Käykää istumaan tänne minun viereeni neiti Schwalbe kulta! nukuittehan vielä meidän juodessa aamukahviamme ja tarvitsette hyvin vähän aamiaista. Mutta mitä, näyttääpä todellakin siltä, kuin kahvi ei olisi valmista, Maria!" "Oikein minua hävettää, jo tulen." "En sinua ymmärrä, tästä puuttuu myöskin suolaa. Sanoinhan sinulle jo ensimmäisenä päivänä, että sinun osaksesi tulisi huolenpito pöydästä.
Oliko se ääni, jonka hän aamulla oli kuullut ja joka vielä kaikui hänen korvissaan, jonkun näistä kolmesta? "Näitkö sen pienen sinisen?" kysyi tohtori. Kyllä, hän oli nähnyt sen, kiireestä kantapäähän saakka itsetietoisen pienen sinisen. "Mitäpä hänestä sitten?" kysyi Juho melkein äreästi. "Hän on rikas ystävä, neiti Schwalbe, jonka he toivovat miniäksi.
Sinun oli sitä silmäileminen, ennenkuin meitä ruualle pyydettiin. Enkeliltäkin vihdoin malttinsa loppuisi." Neiti Schwalbe myhähti. "Kukapa, rouva Linde, on sitten enkeli, tekö vai hän? Katselkaapas häntä!" "Minä katselen teitä, pikku veitikka," hän hillitsi suuttumustaan koettaen hymyillä. "Kaada maitoa neiti Schwalbelle, Aatto! mutta missähän Linde viipynee?"
"Hänen luonaan on joku", neiti Schwalbe puhui sulkeutuneella äänellä, "mennessäni hänen ovensa ohitse kuulin ääniä. Joll'en erehdy puhuvat Rantamäen herra ja kapteeni kahden kesken." "Todellako," rouva oli olevinaan väliäpitämätöin, "varmaankin puhuvat aalumista, tahi ehkäpä hän on sanomassa jäähyväisiä. Siirrä Henrietan ja Natalian tuolit toisistaan ja valmista paikka yhdelle lisään.
Jätä radake, Natalia; Henrietta sä et saa!" Kun palasivat, olivat vaunut jo esillä. Nuorilla tytöillä oli kädet täynnä keltaisia suokukkia, radakkeita ja muistokukkia. "Varomattomat lapsukaiset", nuhteli äiti. "Maria ne meille toi", puolusteli Natalia. "Hän on niin kepeä", selitti neiti Schwalbe, mutta lisäsi osanottavaisesti: "Ethän vaan tullut kovin märjäksi, Maria?" "Hyvin vähän."
"Todellakin hyvin huvittava koe", neiti Schwalbe naurahti, "mutta luulenpa todenmukaisuuden, ett'ei se muka onnistuisi, käyvänkin varmuudeksi." Tämä lausuttiin aivan iloisesti. Juhon ääni kuului harmistuneelta, kun hän vastasi: "On luultava, ett'ei koe onnistuisi, mutta jos ryhtyisi asiaan toden teolla niinkuin velvollisuuteen ainakin, niin yritys mahdollisesti voisi luonnistua."
"Oikein on huojennus sydämmelle vihdoinkin tavata ihmisiä täällä! en tiedä mitään markkinoita pahempaa, nämät hirveät positiivit, entäs kapakat sitten, hyi miten raa'alta tuo nauru kuuluu! Mitä sitten sanotte suutarin myymälästä? Haju tunkee aina tänne saakka. Tulimme oikeastaan vaan vesileivoksien tähden, sattumalta neiti Schwalbe huomasi meri-äyriäiset.