United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eivät voineet kumpikaan rohkaista omaa mieltään, eikä lohduttaa toista. Heitä käskettiin ruualle. Ei minulla ole nälkä, kuiskasi Hilma. Ei minulla liioin, toisti Aina. Hiljaa, mitään puhumatta he alkoivat riisua päältään ja kiiruhtivat kumpikin vuoteesensa. Sinne kääriytyivät huppuun peitteen alle. Ja heti alkoi molemmilla pidätetyt kyyneleet vieriä silmistä, Ei niistä tahtonut loppua tulla.
Kaisa siitä kehumisesta heltyi Makkosta kohtaan ja alkoi kiitellä: »Ei se turhaa virnistellyt ruualle, kun sen eteen pääsi, eikä se nenäänsä nyrpistellyt, jos olisi sattunut huttukattila pohjaan palamaan... Herra häntä siunatkoon Makkosta siellä tulevassa elämässä!... Ota nyt siitä, Vatanen, ja Ihalainen, toinen kuppi sitä kahvia!... Ei tullut ostetuksi vehnäsiä, mutta kuka sitä nyt osasi ajatella, että Liperistä asti tulee vieraita.»
Ruuan laittajat kantoivat jo keittoja pöytään. Laara ilmoitti ruualle rupeamisen, mutta pöydät eivät tahtoneet tulla täyteen, kun enin osa odotteli toisiaan. Moni ei tahtonut ottaa käskemättä sitä arvoa itselleen, että menisi ensi pöytiin, kun eivät kumminkaan kaikki mahtuneet yhdellä kertaa.
Semmoisesta lahjasta meidän on kiittäminen ja teiltä, kenraali Hammar, vaadin sen kunnian-osoituksen, että annatte vanhempanne ja vanhan uskollisen ystävänne istua ruualle vieressäni." Nuoren kenraalin ihastusta näistä kuninkaan sanoista ei taideta sanoilla sanoa. Myöskin vanhat vanhemmat olivat ihastuksissaan ja Konrad Wallan melkein tukahtui ilokyyneleihin.
Klairon oli itsellensä ottanut kaikista kauneimman näistä vieras-huoneista; olipa vielä kuvernöörin keittäjältä tilannut erinomaisen ehtoollisen kolmelle hengelle ja kutsunut molemmat ystävänsä, jotka asuivat yhdessä Klairon'in huoneen vieressä kanssansa ruualle.
Niin, minua niin kauheasti peloittaa. Harjoitetaanpas heti kohta; onhan vielä aikaa, ennen kuin menemme ruualle. Käy nyt istumaan tähän ja soita minulle, Torvald-kulta; neuvo minua, ojenna minua, niinkuin sinulla on tapana. Helmer. Mielelläni, aivan mielelläni, koska niin tahdot. Nyt tahdon tanssia! Nora. En voi toisin. Helmer. Ei noin hurjasti, Nora! Nora. Juuri niin pitää olla. Rank.
Rouva puuhaili jo illallista: väliin järjesteli hän ruokapöytää, väliin kävellä löllötteli muissa puuhissansa ja hyräili lempilauluansa: "Mä hento kukka keväimen kukoistan armaalleni." Niin päästiin illalliseen asti. Mutta illallista syödessä huomasivat aviopuolisot Vesan olevan poissa. Heti lähetettiin palvelija häntä huutamaan ruualle.
Tuletteko ruualle? Siellä on aamiainen pöydässä. Minä en jouda. Täytyy lähteä kirjapainoon. Kumma, etteivät ole vielä tuoneet korrehtuuria sieltä. Niin, Jussi, mieti nyt asiaa, niin huomaat itsekin, että se on hyvä kaikin puolin. Noin tunnin päästä tulen takaisin, silloin toivoakseni olet jo selvillä. JUSSI. Minä en rupea siihen lehteen, en millään ehdolla!
»Missä hinnassa tuntuvat olevan?» »Kohtuhinnoissa.» »Ei lähde isoja rahoja, vaan hyvähän tuo on, mistä penninkään saa näin huonona aikana.» »Sen verran hyötyy, että suoloiksi ja tupakaksi.» »No kun ei ruualle arvoa pane, vaan jos panee, niin ei jää kirkonviinarahoiksikaan.» Tällaista keskustelua kuului kartanolla.
Mutta lääkäri tuli jo ovessa vastaan; siinä sai ilmoittaa ruualle pyynnön ja samassa olla opastajana. Täällä on saatu mateita, ihastui lääkäri nähdessään nostannaisen madevadin pöydällä. Saapihan ne tästä lammista, tarttui Piatta heti puheeseen. Miten lienee tuo piikatyttö osannut keittää. Taitaahan tämä tähän laatuun olla tavallista, virkkoi lääkäri istuutuessaan.