United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kukkulalta päivä välkkyy, Lainehilla venho hälkkyy; Tuulen myötä hiljaa saamme Valkamaan. Kuuntele pihlajien huminaa! Vihriä-verhonsa niitty jo saa. Riemuitkaamme! kohta aika Karkaa kanssa nautinnon; Lempi, suvi lyhyt on; Haihtuu, Naana, niinkuin taika. Lehvistään jo torppa pilkuttaa; Sinne, viimat, purtta uitelkaa! Näätkö ukon, Naana kulta, Urkkivan meit' oven suulta?
Ehkäpä sitte kaikki kävisi hyvin. Sen päätöksensä vahvikkeeksi hän nukkui. Puhkeamassa olevien pihlajien ja tuoksuvien tuomien keskeltä kuului nuorten iloista naurua. Leikki oli parhaassa käynnissään. »Numeroisilla oloa», »tulen lainaamista» ja panttileikkejä leikittiin siksi kun jokainen oli saanut kylläkseen. Silloin ehdoteltiin lepoa ja ehdotus hyväksyttiin Eeron suureksi iloksi.
Koivun lehdet olivat puhjenneet, sametin hienoisina ja Smaragdi-vihreinä, itse tammetkin lykkäsivät lehtiä, ja haavoissa net jo suhisivat. Jumala tiesi, mihinkä nuo pienet laululinnut joutuvat talvella. Silloin näkyvät nuo somat, sievät herrat, jotka pihlajien latvoissa huvitteleivat talvikauden.
Jerikon äitinsä haudalle istuttamien pihlajien lehdet alkoivat käydä kirjaviksi ja ahnaat tilhit olivat jo puoliksi hävittäneet nuo punaiset marjatertutkin. Haudankaivaja kiroili kuuluvasti "tuota siunattua vettä", jota oli näinä aikoina niin runsaasti tullut, ettei siltä enää "tahdo hautojakaan saada kuivina pysymään".
Pihalla istuivat kukoistavien pihlajien suojassa täti ja Niemen ukko sekä Mikki ja Lyyli lastensa kanssa. Onnellisina istuivat he tässä vielä myöhään illalla, muistellen entisiä muistoja, nuoruuden armahia aikoja, ja katsellen Pohjanlahden välkkyviä aaltoja siksi, kuin aurinko levolle laski.
Sakris kuljeskeli siellä täällä kylässä, pimeillä poluilla, jonne sähkölamppujen valo pihlajien ja kuusten välistä valtatieltä tuskin pääsi kiilumaan. Minkälainen olikaan kohtalo Kukkelmanille! Kotona kertoi hänelle Nelma, itkemättä ja halveksien ja kuitenkin ikään kuin säälitellen, minkä neuvon Mimmi Byskata oli hänelle antanut. Sellainen kuului olevan välistä vaarallistakin.
Auta minua nyt niinkuin usein ennen!» Hän tarttui äidin käteen ja he asettuivat turvepenkille kukkivien pihlajien juurelle. »Kesämatkasiko taas on mielessäsi?» Erkki nyykäytti päätään. »Miksi tuottaa se sinulle niin paljon tuumailemista? Onhan asia aivan yksinkertainen.» »Eipä niinkään!
»Helvi puhui aivan oikein», lausui Arvo. »Ihmisen pitäisi varovasti käyttää kieltänsä, sillä usein hän juuri sillä myrkyttää viattoman sydämen.» »Kyllä sitä käskisi», sanoi Aksel. »Katsokoot etteivät pilaannu. Mutta mihinkä tässä nyt oikeastaan mennään?» »Lukkarille», vastasi Arvo. Lukkarin pihassa oli riippakoivu sekä kaksi suurta pihlajaa ja pihlajien välissä keinulavitsa.
Hän meni vain sinne peräkamariin, jonka auki olevasta akkunasta hieno iltatuuli lietsoi tuomien ja pihlajien tuoksua sisään. Siitä nauttimaan aivan kuin lumoutuneena rovasti istui keinutuoliin. Siihen lähelle tuolille istui ruustinnakin ja sanoi: »Kyllä tämä talo on ihan kukkuroillaan maallista elämän onnea. Minä olen aivan kummia nähnyt sitä näinä päivinä katsellessani.