United States or Tonga ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun herra oli saanut toisen kahvikuppinsa tyhjennetyksi, emäntä ja Hetvi kantoivat herran eteen suuret maljat kukkuroillaan marjasäilykkeitä, toisessa maljassa vaarain-, toisessa lakkasäilykettä ja panivat pienet puulusikat maljojen vierelle. Herra sanoi Matille sormellaan osoittaen maljoihin: »Mitä se tuo on, tiedätkö sinä, onko se syötävää vai eikö?»
Kun marja-astiat kukkuroillaan suuria kauniita puolukoita puuhattiin kotia lähtöä, huomattiin Ullan iso vasu typötyhjäksi. Nyt kaikki vuorostaan Ullalle poimimaan ja joukko taas hajalleen metsään. Mutta Ulla heittäytyi Kallen marjamättään ääreen toimettomana istumaan ja rupesi katkerasti itkemään.
"Joko olette ehtineet omeniin? Ovatko nämä niitä?" Ja hän viittasi kahteen palmunniinestä kudottuun hedelmäkoriin, jotka kukkuroillaan hedelmiä sijaitsivat norsunluisilla jaloilla varustetulla pronssipöydällä. "Haa, voitto", huusi nauraen Marcus Licinius, Luciuksen nuorempi veli, joka luuli olevansa taiteilija sen ajan muodin mukaisessa vahanmuovailussa.
Heidän astuessaan sisään kohosi keskeltä lattiaa verkalleen, näkymättömän soiton humistessa, pöytä kukkuroillaan kaikkia ajateltavia herkkuja ja Idän vierasrotuisia kukkia maljakoissa, jotka olivat tuntematonta myrrhineläistä taidetta, joka upeilee väreillään ja kuultavuudellaan.
Täällä he istahtivat pienen pöydän ääreen, joka oli kukkuroillaan hedelmiä, kananmunia, kylmiä liharuokia ja astioita erinomaista viiniä; pihalle vievän aukon peittävä oviverho kehotti miehiä puhumaan hiljaa tai varomaan salaisuuksia puhumasta; he valitsivat edellisen vaihtoehdon.
Sinä hetkenä oli hänen onnensa mitta kukkuroillaan ja hän toivoi taas, että olisi »saanut kuolla, ollessaan niin rakastettu». Autuaallisuudessaan he unohtivat kaiken, maan ja taivaan ja ihmiset ja heidän pahat silmänsä. Ja sekunnit vierivät pois Mutta ihmiset eivät olleet unohtaneet heitä, eivätkä pahat silmät laiminlyöneet tilaisuutta vaaniakseen heidän onneaan.
Kun hän ajatteli, miten vavahtelevan kukkuroillaan sanomatonta, hurjaa onnea ja uskoa sen kestävyyteen hän silloin oli ollut ja nähdä nyt Elisabet samanlaisena!... Niin, se oli kuin muistaa maljakkoa, joka oli täynnä raikkaita, tuoksuvia kukkia... Maljakko kestää se on kai luonnon järjestys.
Hän meni vain sinne peräkamariin, jonka auki olevasta akkunasta hieno iltatuuli lietsoi tuomien ja pihlajien tuoksua sisään. Siitä nauttimaan aivan kuin lumoutuneena rovasti istui keinutuoliin. Siihen lähelle tuolille istui ruustinnakin ja sanoi: »Kyllä tämä talo on ihan kukkuroillaan maallista elämän onnea. Minä olen aivan kummia nähnyt sitä näinä päivinä katsellessani.
Kaksi tarjoilijaa juoksenteli pöytien ja tiskin väliä, jonka viimemainitun takana istui isäntä kylmää ruokaa kukkuroillaan olevien lautasten ja kulhojen keskellä, jotka kärpästen suureksi kiusaksi olivat kansilla peitetyt. Ovi avautui, ja Bruno Starkin kookas olento ilmestyi saliin. Hän näytti tänä iltana tavattoman iloiselta ja riemastuneelta. Livreijan hän oli vaihtanut tavalliseen pukuun.
Kuinka kauan olen näin vapiseva ja kärsivä, ja lopuksi kuitenkin aina myöntyvä hänen toivomukseensa, näihin kohtauksiin; ja kuinka voi hetki, joka on niin kukkuroillaan levottomuutta, tuottaa niin suurta onnea? En ymmärrä sitä. Enhän tohdi näyttäytyä sellaisena kuin olen, kun aina saan pelätä vakoilua, ja millaiseksi silloin kohtaloni muuttuisikaan?