United States or South Africa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuokaa ruoska tänne, sormieni päitä jo kutiaa. SANNA. Kas, se minulle mieleen. ROINILA. Ei yhtään ruoskaa, sanon minä. Sinä et tiedä. Olli, että Elli tässä väittää kaupungissa nähneensä Eeron ihka elävänä. Eeronko? Loruja! MIEHET. Kuinkahan tuon on? OLLI. Elkää helsingissä! Minkätähden hellitätte? Hän karkaa käsistämme. MIEHET. Mutta jos Eero elää? OLLI. Vielä vain. Eihän se ole mahdollista.
Eeron sisar, Eeva, piti vaimonpuolista hoitoa töllissä; hän oli myös hoitanut Annaa kuolinvuoteella.
Mutta Eeron kuritusta oli Simeoni kamoten katsellut korven pimeydestä ja kuullut hänen huutonsa, ja hyvin hän tiesi, että hän itse olisi saanut vielä kovemman rangaistuksen vihaisilta veljiltänsä. Sentähden kiitti hän onneansa ollessaan nyt kuusien suojassa, siirtyi kauemmas ahon haamusta pois ja katosi metsien turvaavaan helmaan.
Mutta veljekset tuumiskelivat pihalla, miten he parhaiten voisivat masentaa Eeron häijyä kompahimoa, joka saattoi hänen ilvehtimään, aapiskirja kourassa, ja tekemään pilkkaa ei ainoastaan heistä, vaan myös Jumalasta ja hänen sanastansa. Ja he tuomitsivat hänen ansainneeksi vakavan pieksiäissaunan. Astuivat he taasen pirttiin, ja tuore, koivuinen ruoska veli Juhanin kourassa hirvitti Eeron sielua.
Sen löysin seuraavana aamuna kahden kiven välistä kosken rannalta. Onhan se Eeron? Niin, siinä näette nyt, olenko oikeassa vai en. Kyllä ne minua aina juoruttelijaksi haukkuvat ja sanovat minun kaikkia urkkivan ja tietävän enemmän kuin kukaan muu. Mutta olisikohan vaan joku unikeko ollut niin kepperä nousemaan lämpöseltä vuoteeltaan ja alasti juoksemaan yökylmään.
Jos olin yksissä tuumissa Eeron kanssa ja jotakin viatonta yritimme eli kuten äiti sanoi »olimme pahanteossa» niin aina kuului: »Taas on iso edellä ja pieni perässä! Ei se lapsi niin osaisikaan, vaan tuo isompi neuvoo.» Ja minä sain yksin sovittaa yhteiset synnit. Tuli sitte mulle pahin kaikista, tuo lukeminen.
Lopulta ehtivät he tarkoitettuun tienoonsa ja rupesivat hiihtelemään tuonne, tänne kohden kaikkia suuntia, etsien kontiota, vaan aivan turhaan. Ilta läheni, veljekset heittivät jo kaiken toivon, mutta päättivät Eeron kehoituksesta vielä kerran etsiä erään metsäisen kallion ympäristöä korvessa.
Vaivaista uskollisuutta. Kun ei saanut tytärtä itselleen viekoitelluksi, niin ottaa pojan hengiltä. Kannattaa sitten vielä uskollisuudesta puhua. MAUNO. Sanos muuta. Sido kovempaan! ROINILA. Mutta yhtäkaikki elä, elä pane, Olli! OLLI. Mitä tyhjää. Parempi kuin auttaisitte minua. ANNA. Sitokaa sitten minut myöskin! On minussa yhtä paljon syytä Eeron kuolemaan kuin Maunollakin. OLLI. Sinullako?
Oli aivan ihmeellistä, miten usein Elina sanoa sutkautti juuri sellaista, mikä tavalla tai toisella oli yhteydessä Eeron ajatusten kanssa, ja joka oli hänelle erityisesti tarpeen juuri siinä mielentilassa, missä hän milloinkin sattui olemaan.
»Herranen aika, tämäkö se on minun oma poikani?» Hän kaapasi Eeron syliinsä. Eero karkasi punaiseksi ilosta ja ujoudesta. Elinan lähdettyä ei kukaan noin ollut syliinsä ottanut. Tohtorikin tuli omasta huoneestaan katsomaan, mitä nyt oli tapahtunut, eikä hän päässyt sinne palaamaan niin pian kuin tavallisesti. Häntä pidättivät Elinan iloiset puheet ja rupatukset.