United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä tein, niinkuin hän käski palkiten itseäni jälestäpäin kuuliaisuudestani ja niin hän tenhosi minut pois vakavammasta mieli-alastani, en tiedä kuinka pitkäksi ajaksi. "Mutta, rakas Dora!" lausuin minä vihdoin, jälleen palaten siihen; "minä aioin sanoa jotakin".
Vieras sun runteli ruumistas, Suomeni suur', jalopeuran', Sorti sun äänes ja valtas kaas, Ilkkuen kuolon-taisteluas, Niin kuni isketyn teuraan. Poikas myös, moni kunnoton, oi, Pöyhkänä päätäsi tallaa, Maidon, jonk' utaristas joi, Pilkoin palkiten, min vain voi Rintansa täynnä on hallaa. Herää, Suomi, niin loppuu yö, Nouse jo pois, jalopeura!
Toinen kohtaus. Juhlahuone Timonin talossa. Suuret ruokapidot. Flavius ja muita palvelijoita. Sitten tulevat Timon, Alcibiades, Lucius, Lucullus, Sempronius ja muita Ateenan senaattoreja sekä Ventidius. Seuralaisia. VENTIDIUS. Suurkunniainen Timon, jumalat on Isäni ikää muistaneet ja hänet Ikuiseen rauhaan vieneet. Autuaana Hän erosi ja minut rikkaaks jätti. Jaloa sydäntänne palkiten.
Ja innon, jonka kätkit sydämeemme, sill' erämaasi viljaviksi teemme, näin vaivannäkös palkiten ja työs. Ja vaikka nääntyisimme alla säiden, kun hyvä vaan on olla meidän äiden, niin silloin hyv' on olla meidän myös. Ja mitä vaikk' ei työmme suuremp' oisi kuin kipunan, mi syntyy sammumaan, ja verrata vaikk' eloamme voisi meressä yksityiseen pisaraan?
Miekan kautta kaatuneepi; Enkelit epälukuiset Saisin suurelta Isältä, Kuin olis tarves tappeluhun Eli mieli miekkaisille." Pani korvan konnan päähän. Teki narrin terveheksi, Palkiten pahan hyvällä. Sitte soimas vanhimpia, Että pappeja pahoja. "Onko pappien asiat Juhlan alla juoksennella, Yöllä metsissä mehuta, Eikö tarves temppelissä Tehdä juhlan tarpehia?
Barbaarinkin haltuun voi uskoa itsensä." "Sinä et ole barbaari! Se, jonka tunne on syvä, ajatukset jalot ja ylevät ja joka voittaa oman itsensä palkiten kiittämättömyyden lempeydellä, ei ole barbaari. Hän on yhtä jalo ihminen kuin konsanaan joku Scipioista." Ihastuneena kuningas lakkasi soutamasta, joten venhe seisahtui. "Camilla! Näenkö unta? Puhutko sinä niin? Ja minulle?"
Viel' on lemmentulta, Mi jäät ja lumet poluiltasi luo; Ja työmme harras poistaa nälkäs sulta Ja elon sulle huolettoman tuo; Ja innon, jonka kätkit sydämmeemme, Sill' erämaasi viljaviksi teemme, Näin vaivannäkös palkiten ja työs. Ja vaikka nääntyisimme alla säiden, Kun hyvä vaan on olla meidän äiden, Niin silloin hyv' on olla meidän myös.
Vanha ikä elämälle Onpi kultakaunistus, Elon ehtoo, kuolemalle Pyhä, vakaa valmistus. Se on ilta ihana Elon päivän oltua. Vanhat vaivoja on nähneet Tuskiakin tunteneet. Kyyneleillä kylvön tehneet, Päivän kuorman kantaneet Nuoruudessa. Vanhana Nauttikoot he lepoa! Koska kerran kuolemalla Herra vaivat vanhojen Lopettaapi, paremmalla Elämällä palkiten, Silloin sielut korkeaan Kohoavat kunniaan.
Sinulla on hyvä sydän, Bruno, sanoi Anna, palkiten hänet mitä lempeimmällä katseellaan; kukaan muu ei voisikaan tyydyttää sellaista oikullista ihmistä kuin minä ... voi, mikä minusta tulisikaan, ellei minulla olisi sinua rinnallani! Bruno ei tiennyt oikein, pitikö hänen ihmetellä vai iloita. Hän kuuli nyt ensimmäisen kerran Annan huulilta niin lempeitä ja ystävällisiä sanoja.
Ja innon, jonka kätkit sydämeemme, sill' erämaasi viljaviksi teemme, näin vaivannäkös palkiten ja työs. Ja vaikka nääntyisimme alla säiden, kun hyvä vaan on olla meidän äiden, niin silloin hyv' on olla meidän myös. Ja mitä vaikk'ei työmme suuremp' oisi kuin kipunan, mi syntyy sammumaan, ja verrata vaikk' eloamme voisi meressä yksityiseen pisaraan?