United States or South Georgia and the South Sandwich Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuntuu kuin joku onnettomuus vaanisi. En uskalla katsoa ikkunaan päin, kun sieltä tuijottaa vain musta pimeys»... »Sinä olet hermostunut, kultaseni.» »Ja sitten sinun tyhjä vuoteesi, kun yöllä ojennan käteni siihen... Minun täytyy ottaa *sinun* päänaluksesi, tiedätkö; olen iloinen, kun saan edes sitä pitää.»
Ei siis eroa, vaan hengen yhtymys henkeen. Vien sinut hyväksi haltijaksi takaisin, saat olla ja piillä ja tulla vastaan kaikkialla, josta tahdoin sinut pois, sinua paeten. Korotan sinut kuvaksi, johon katson, kun uuvun, auttajaksi, jota kohti ojennan käteni, kun en yksin jaksa alttarille, jonka ympärillä aherran ja jonka ääressä uhraan kaikki, mikä minussa on parasta. Näkyvät kotirannan koivut.
Minä ojennan Annalle käteni, hän hyppää notkeasti laivasta, ja kuiskutteleva katselijain joukko aukaisee meille tien keskitsensä. Hänen pukunsa onkin tavattoman aistikas ja hieno noihin toisiin verraten, hänen käytöksensä arvokas ja käynti keveä. Minäkin nautin nyt siitä huomiosta, jota hän näkyy herättävän.
Minä ojennan ensimäisen kirjan äidilleni. Kenties se on joku kieli-oppi, kenties joku historia taikka maatiede. Minä luon viimeisen hukkuvan silmäyksen kirjan sivuihin, ennenkuin annan sen hänen käteensä, ja alan ääneen kilpajuoksijan kiiruulla, niin kauan kuin läksy vielä on muistissani. Minä hyppään yhden sanan yli. Mr. Murdstone katsahtaa ylös. Minä hyppään toisen sanan yli.
No mutta kaiken varmasti minä nyt ainakin tällä kertaa katselen tätä paperia aivan valvovin silmin; päässäni, jota liikutan, ei ole unta niin hituakaan; tieten, taiten ja tuntien ojennan vielä kättänikin. Näin selvillä eivät olisi asiat, jos nukkuisin. Niinpä niin. Tarvitsee vain muistaa, että usein muulloinkin olen unissani ajatellut aivan samoin ja pettynyt.
"Ja nyt, Tregarthen, minä ojennan teille käteni siinä toivossa, ett'ette minusta pahaa ajattele eikä myöskään tuo kaunis Devonshiren kukkanen, teidän tyttärenne; jääkää hyvästi."
Pois lähden koko paikkakunnalta, juoksen suoraan jotakin ilmaa kohti, sama se mitä, ojennan yhteen suuntaan, en kierrä, en kaarra enkä jäljelleni katsahda ... päätynenpä sitten minne päätynenkin. Heti paikalla lähden! Ja minkä hän oli pikaisesti päättänyt, sen pani hän pikaisesti toimeen. Loikkasi pitkän laukan kiveltä ja jatkoi samaan suuntaan, siinä sen kauemmin virkailematta.
Pihalle häntä kohti kiiruhdan Mut' eipä mua hän tok' älynnyt Siin' ottamahan käten' ojennan, Vaan juuri kun... KILPI. Jos päättäisit jo nyt! AINA. Mut maltas, vaari kulta, maltas vaan, Niin että kertoa ma kaikki saan. No niin, tuo armas aidalla jo on Voi tarinaani! paljon pois jäi siitä Hän aidall' onpi, olen levoton, Tuon tikapuut ja kiipeänpä niitä Ja astuin sitte tuolle aidalle.
Hiuksiin on tosin tullut lunta, voimat pettävät välistä, mutta mieli on nuori ja valpas. Kun Ruotsin naiset toissa kesänä saivat äänioikeutensa, kirjoitti hän senjohdosta: "Minä ojennan käteni taivasta kohti ja lähetän sinne palavimmat toiveeni, että naiset ymmärtäisivät ja pitäisivät velvollisuutenaan tuoda enemmän puhtautta ja hyvyyttä, rauhallisuutta ja sovinnollisuutta julkiseen elämään.
Ensimmäinen kivi polskahtaa, polskahtaa toinen ja kolmas, lopulta kourallinen, monta kourallista lohi ei ole tietävinäänkään. Ei kivi kiveä kaikkoa, sanoo Eemeli pilkallisesti hymähtäen. Nyt minä suutun... Pian se kivi kiskotaan ylös! Ojennan vavan vettä pitkin, niin että se ja siima ovat yhtenä linjana, ja kiristän. Se on kala, koska se yhäkin jutuaa.