United States or Monaco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ha, ha, ha! armollinen herra! he ovat samaa sukua. NOTARIUS. Mutta, hyvät herrat, minä en enää ymmärrä mitään tästä. Eikö heitä ole kaksi neitoa, joilla on sama nimi? FIGARO. Ei, herra, heitä ei ole kuin yksi. Ja minä, joka vein heiltä tikapuut pois, jotta avioliitto olisi varmempi! Ah! minä olen saattanut itseni perikatoon huolettomuuden kautta. FIGARO. Järjettömyyden kautta.
Kuusi päivää työskentelivät he alinomaa, mutta muurien vahvuus teki kaikki yritykset turhaksi. Koetus tehdä miinoja pohjoispuolisen portin alle ei myöskään onnistunut, eikä muuta keinoa ollut jäljellä, kuin pystyttää tikapuut ja koettaa hyökkäämällä valloittaa muureja.
Nain itsekseen höpötettyänsä sysäsi hän jalallaan pois pahnat, joiden alta neliskulmainen kiviliuska, jossa oli rautarengas, tuli näkyviin. Sen hän kiskaisi ylös ja lykkäsi sen syrjään, laski sitten tikapuut pimeään aukkoon ja astui alas ruokakorineen ja lyhtyineen.
Ja huoneuston takaa esiintyi outo, muukalainen mies. Hiljaisena, alla päin käveli hän pihalla, ei huomannut minua, sillä tikapuut olivat kuistin suojassa eikä hän suuresti ympärilleen katsonut. Vihdoin käveli hän ovelle ja yritti menemään sisään. Minä näin selvästi hänen kasvonsa. Kullankellervä tukka, silmät unelmoivat, syvälle painuneet. Mitä! Isä, isähän se oli. Olin huudahtaa hämmästyksestä.
En pyrkinyt ylemmä korkeuksia kohti; olin saanut nähdä mitä halusin. Enkähän olisi päässytkään sinne läpi hankien. Lähdin laskeutumaan alas laaksoon. En samaa tietä, jota olin tullut, en linnan eri kerroksien kautta, vaan vuoren toista rinnettä, jyrkkää kuin tikapuut. Nousu oli kestänyt päivän, toista; laskeuminen meni tunnissa, parissa. Suloisesti upposi jalka pehmoiseen lumeen alas astuessani.
Hän kapusi kärsimättömästi edelleen, ja tikapuut tuntuivat hänestä nyt kahta vertaa pitemmiltä, kun hän äkkiä satutti päänsä johonkin kovaan esineeseen. Hän hapuili käsin pimeydessä ja tunsi tulleensa tikapuiden yläpäähän, mutta aukko oli kadonnut, ja sen sijaan oli sen suulla nyt raskas paasi, joka tietysti oli sama, mikä hänen alas astuessaan oli aukon vieressä.
Mutta milloinka on rakkaus tämmöisistä esteistä huolinut. Yhtenä yönä ilmautui sulhanen ystäwäjoukon kanssa appensa linnan edustalle, joka oli korkean, jyrkän kallion huipulle rakenuettu niinkuin kotkan pesä. Tyttö joka ennalta oli saanut salasanoman, solautti silkkiset tikapuut ikkunastaan alas.
Nytpä asetettiin tikapuut kuoppaan, mutta sepä ei kelvannut sudelle, joka tuimasti rupesi kuopassa ulvomaan. Tikapuut olivat poisotettavat. Nyt laskettiin köysi, jonka Koponen sukkelaan kiinnitti uumallensa. Nyt vaan oli tarvis vetää niin mies oli pelastettu. Mutta Jurripa tahtoi välttämättömästi seurata muassa, sillä muuten arveli suden hänen sill'aikaa surmaavan.
Ne asetti hän ihan paikallensa, lausuen: noin se on ollut. Vaikka kansselin matka hänestä oli vähän vaarallinen, ei hän kuitenkaan kauan epäillyt. Nähden ylhällä ikkunassa ihmisiä, jotka toki vielä eivät olleet häntä huomainneet, ajatteli hän: eihän tikapuut tässä mitättömänä seiso, ja koska ne muitakin ovat kannattaneet, niin tottahan ne minunkin pitää.
Samassa, kun hän kumartui alas, lemahti heikko savunhaju häntä vastaan; hän luuli näkevänsä himmeätä tulenvaloa luolan pohjasta, ja heti sen jälkeen huomasi hän tikapuut, jotka oli pystytetty luolan suuta vasten ja selvästi osoittivat, ettei siinä asunutkaan henkiä, jotka eivät suinkaan olisi tarvinneet semmoisia apuneuvoja ylös ja alas kiivetäkseen.