United States or Belgium ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hengille luonnon liekö hennommille Se peljättävä, paha kummitus? Inhoittavalta tuntuneeko sille Yörauhassansa seudun kauneus, Kun uhaten näin katsoo kaikkialle, Järvelle, maalle sekä taivahalle? Ei, hengeksi sen mieleni vaan houraa, Olento on se tosi itsestään. Se muistuttaapi miestä rautakouraa, Jok' ennen voimakkaalla kädellään Sen rakensi ja nimess' uskon uuden Sen kautta sorti Hämeen vapauden.
Sen toinen sanoi loisteeks auringon, mi kirkkaan paistehensa heihin loi; vaan toinen sanoi: "sisäistä se on, sen omatunto toi." Ken joen rannall' on tuo miesi ylhäinen, jok' yli vetten, maiden katsahtaapi? Jo ryhti, huulten uhka, säihke silmien, kädessä miehekkäässä miekka tulinen urosta, sotilasta muistuttaapi.
Mik' ennen lumos hänen sydäntään, maa, kansa, kansan kunto, voima, väki, mik' intoon nosti hänen henkeään, tuon vuoren hautaan kaikki häpeään ja pilkkaan, sortoon poljetuks hän näki. Ja senvuoks vavahtaapi vanhus tää, kun haudan nimenkin vaan kuulla saapi; ja hänen sydäntänsä kirveltää, ja hänen hiuksiansa pöyristää, jos Viaporista ken muistuttaapi. On ilta myöhä, kolkko, talvinen.
GONERIL. Hyvä herra, Tuo ihmetys se liiaks muistuttaapi Muist' uusist' ilveistänne. Pyydän teitä, Käsittäkää mua oikein: arvokas te Ja vanha oletten, myös viisas olkaa. Tääll' ompi teillä sata ratsumiestä, Rietasta, hurjaa renttukansaa, joka Hovimme tahraa tavoillaan ja krouviks Sen tekee; haureus sen ja juopumus Pikemmin nais- tai viinapaikaks leimaa Kuin siivoks linnaks.
Se pilkkaa kirjailijain tapaa esipuheessa puolustaa, jopa miltei kiittääkin omaa teostaan: »Kerskaten ja kehumalla esipuhe ensin tehty kiitokseksi kirjaiselle muistuttaapi kuinga kukko siiwin suotta paukutellen, kaaristellen kaulahansa laulunsa on laskewainen warsin vanhalla tavalla.» Loppusoinnullisista otettakoon tähän vain seuraava lyhyt »Tähde»
Inhottavalta tuntuneeko sille Yörauhassansa seudun kauneus, Kun uhaten näin katsoo kaikkialle, Järvelle, maalle sekä taivahalle? Ei, hengeksi sen mieleni vaan houraa, Olento on se tosi itsestään. Se muistuttaapi miestä rautakouraa, Jok' ennen voimakkaalla kädellään Sen rakensi ja nimess' uskon uuden Sen kautta sorti Hämeen vapauden.
Ja senvuoks vavahtaapi vanhus tää, Kun haudan nimenkin vaan kuulla saapi; Ja hänen sydäntänsä kirveltää, Ja hänen hiuksiansa pöyristää, Jos Viaporista ken muistuttaapi. On ilta myöhä, kolkko, talvinen. Tää vanhus, jonka omantunnon rauhaa Ei syyt, ei pelko kalva, hiiloksen Edessä huolet' istuu, kuunnellen Kuink' ikkunoita piesten tuisku pauhaa. Hän istuu yksin.