United States or Slovenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Liinakko porhalsi täyttä ravia ja Jussi morkkasi tammaansa, kehumalla liinakkoa: »Eipäs tämä viuhauta häntäänsä niin kuin se tamma! Ja minä sitä vielä syötin kauroilla ... tammaa!» Siihen sanoi Antti nyt vain: »Kenenkähän se on, kun ei viuhauta?» »En minä tiedä. Kaunis liinakko se on», vastasi Jussi, ja nyt annettiin mennä.
Ja sehän tiedettiin, ettei Antero ollut niitä, jotka tutkinnoistaan ja väitöskirjoistaan puhumalla ja niitä kehumalla koettavat saada luottoaan pysymään. Mistä sinä olet lainan saanut? kysyttiin. Enpä sano. Mänisiä vielä pahhoo puhumaan. Pitkin askelin ja kasvot pyylevinä astui Antero laulajain rivissä lauluun yhtyen ja kepillään tahtia lyöden.
Se pilkkaa kirjailijain tapaa esipuheessa puolustaa, jopa miltei kiittääkin omaa teostaan: »Kerskaten ja kehumalla esipuhe ensin tehty kiitokseksi kirjaiselle muistuttaapi kuinga kukko siiwin suotta paukutellen, kaaristellen kaulahansa laulunsa on laskewainen warsin vanhalla tavalla.» Loppusoinnullisista otettakoon tähän vain seuraava lyhyt »Tähde»
Olihan Antero kuullut toveriensa näitä aatteita juhlapuheissa esittävän, olihan hän itsekin niitä käyttänyt, mutta hän ei ollut niitä niin koskaan omistanut. Ne olivat hänelle nyt elävää sanaa. Vaikuttavimmissa paikoissa katsahtivat häneen milloin Robert, milloin Naimi, ikäänkuin hakien hänen hyväksymistään, ikäänkuin kehumalla osoittaen: »Kuuletko!
Kokouksessa puolusti hän asioita ennalleen, samalla kehumalla miten hän aina on koettanut asettaa kaiken työmiestensä hyvinvoinnin edistämiseksi. »Prinsipaali» Tolvanen oli kaupungin varakkaimpia. Hänellä oli oma talo ja enempi miehiä työssä kuin missään toisissa käsityöverstaissa. Parikymmentä vuotta sitten oli hän tullut kerjuupoikana kaupunkiin.
Suussa on heidän suuruutensa, huulilla Kalevan kunto. Ei varjella Kalevan kenttiä muinaisilla muistelmilla, kehumalla, kerskumalla, eikä myöskään maassa matelemalla, vaan on tarmolla urosten. Ei siedä mokomat miehet tulilaulua Päivän pojan." Pois kulkivat sieltäkin, jo saivat vainiolle, missä mies maata kuokki. "Raskasta on raataa rahanalaisna!" huokasi mies.
Joukko nauroi, riemuitsi ja nautti. »Häh Jussi Punnittu!» ilkkui loukkaantunut Sakari. »Hyvä isä!» siunaili Maija kauhuissaan ja Punnittu itse koki hiivittäytyä hänen suojakseen. Sakari sai nyt ynseän, loukkaantuneen profeetan hengen ja ryhtyi ihan saarnaamalla ja kehumalla ansioitaan todistamaan, puhui niistä ylpeänä, mökin väelle kostonhaluisena, itseään ylentäen.
Koko maailmassa ei ole yhtään ihmistä eikä hattutehtailijaa, joka ei tuntisi tahi olisi tuntenut alentavansa itseään kehumalla työtään ja etevyyttään ammatissaan. Hänen sisäisin sydämensä kuiskaa hänelle: "Jätä se vihollistesi tahi ystäviesi toimeksi; antaa heidän siitä puhua!" Hän tuntee olevansa tyhmä kerskailija, joka nopein askelin etenee totuudesta valhetta kohti.
Hän oli koko tulomatkan aprikoinut, että mistähän se henkiherra oli tuntenut Jepen. Ja lopulta hän sen sai selville. Pojat olivat ihan varmaan jo ennen käyneet samalla asialla kuin hänkin. Mutta niiltä oli jäänyt asia kesken, vaan ei häneltä ei vielä vanhoillaankaan... "Jepen panetin verolle", sanoi hän poikain luokse tultuaan, vähän niinkuin kehumalla.