United States or Solomon Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se on hyvä, että myönnät, sillä sinä olet roisto ja ryöväri ... rakkari sinä olet ... haaskalokki... kenenkähän saappaat sinulla nytkin on jalassasi? Omani tiemmä. Omasi ... hihhih ... onko ne tehty oikein sinun mitallasi? Kas niin, pappaseni, kas niin ... noustaan nyt ... kas niin....
Minä istuin vähäisessä kamarissani ja tuumailin myöskin poislähtöäni, ajatellen: »Kenenkähän eno nyt lähettää minua täältä noutamaan.» Juuri tätä ajatellessani tuli paronitar huoneeseeni, sanoen: »Hyvää päivää, Elsani! Tiedätkö, me olemme nyt päättäneet jo huomenna täältä lähteä, ja illalla menemme salmen rannalle jäähyväisiä sanomaan. Haluttaisiko sinua tulla meidän kanssamme sinne?»
"Kenenkähän ihmisen tuo lapsi lienee? Etkö nähnyt eli kuullut ketään?" "En, oli vielä pimeä, en nähnyt enkä kuullut mitään muuta kuin Tshjabon kuolon huudon, jonka kaksi sutta repi palasiksi". Lapselle annettiin nyt maitoa ja ydinrasvaa, sitä lämmitettiin ja pian se nukahti vaimon syliin.
Mutta pojalla näytti kuitenkin olevan itsellä suurempi huoli ylösnoususta kuin Matilla, sillä hän tuli lattiaan, puki vaatteet päällensä ja meni ulos. Vähän ajan kuluttua hän tuli takaisin, pidättyi unisin silmin nojailemaan takkapieleen. Hetkisen siinä mietiskellen ja tulta katsellen virkahti: »Kenenkähän hevonen tuolla meidän siuvariladossa on?» »Mikä hevonen?» alettiin kysellä.
Jos olisi oikea ihme ollut, niin eivät olisi lumihanget haitanneet ... yli olisi mennyt! ... eikä olisi kallioitakaan väistänyt ... saipahan Mooses kalliosta vedenkin vuotamaan ... mutta siinä miehessäpä olikin Herran henki... Kulkivat maantietä pitkin, niin alkoi tien pohjasta näkyä Valkeiskylän taloja. Kenenkähän nuo on lehmiä? kysyi Matti, kun näki lehmiä tiepuolessa.
Liinakko porhalsi täyttä ravia ja Jussi morkkasi tammaansa, kehumalla liinakkoa: »Eipäs tämä viuhauta häntäänsä niin kuin se tamma! Ja minä sitä vielä syötin kauroilla ... tammaa!» Siihen sanoi Antti nyt vain: »Kenenkähän se on, kun ei viuhauta?» »En minä tiedä. Kaunis liinakko se on», vastasi Jussi, ja nyt annettiin mennä.
JUHANI. »Mene elvettii, sinä pirkelee mias!» Hmmh! Kenenkähän nyrkin luulisitte tässä ylinnä keikkuvan? Häh? Smatrii, kubbe! ja huomaa kuinka kymmenen vuoden kuluessa muuttuu täällä maailman muoto. AAPO. Juho, Juho! TUOMAS. Nyt, veli, tahdon minäkin sanoa sanan; ja oleppas vaiti oman rauhas tähden. Kanttoori antakoon heille anteeksi; he eivät ymmärrä.
Mutta olihan siinä aivan lähellä toinenkin risti; kenenkähän se oli? Ja seppele? siitähän ei ollut enää muuta, kuin muutamia kuivaneita karoja jälellä! Synkkä aavistus sydämessä, riensi hän kiireisin askelin kummulle. Silmänsä eivät olleet pettäneet.
»No ei tuo ole ensi kerta, eikä se ole edes synti», arveli Antti. »Mutta kenenkähän karitsan ottaisin?» tuumi hän päätänsä raapien. »Mitä sillä on väliä, missä vain navettaan pääset.» »Luuletko sä sitten, Ella parka, olevan sellaisiakin navetoita ja navetan lukkoja, ettei mies pääse sisälle?» kyseli hän kummastellen ja juron näköisenä ivallisesti katsellen Ellaa.
Kenenkähän ne tosiaan ovat olleet sanoi sisar ota ne tänne kaikessa tapauksessa, Enni, niitä voidaan käyttää ehkä kuvannossa; ja nyt meillä on kaikki mitä tarvitsemme! Hän katseli tyytyväisenä vaatekasaa käsivarrellaan; silkkihameita, vanhoja hännystakkeja, suunnattoman suuria hattuja j.n.e., kaikki tuolta suuresta kirstusta. Nyt menemme alas, Enni, täällä vintissä ei näe näiden väriä oikein.