United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Maksun edestä! toisti tohtori, kohottaen tuota onnettomuuden myssyä. Luultavasti olet kärsinyt nälkää tässä talossa! Minä olen käyttänyt nuo pennivähät pieniin ostoksiin poikaa varten, vastasi Liisa lyhyesti. Niin, vaatteihin, ilkkui tohtori ymmärrän kyllä, pikkuinen olisi ilman sinun huolenpidottasi saanut olla alasti.
Tuskin toipuneeks sai tuosta, uutehen jo puuttui pulmaan: kasakkain jäi käsiin, juosta piti puoleen peninkulmaan, lenkutella jaloin levein, minkä aron varsa kevein, kunnes apuun urhokuomat osuivat kuin onnen tuomat. Otsa vaahtos, sydän hakkas, rinta puuskui, hohkui huuli, kun jo viimein laukka lakkas, vaan ei mennyt miehen tuuli. Veikot vieress' ilkkui vielä: 'Tarkenitko?
Ajatelkaa sitä solvausta! Ei Sakari jaksanut sitä sulattaa. Hän ihan kiehahti. »Jussi Punnittu!» alkoi hän oitis kiivaasti, ihan uhkaavasti: »Jussi Punnittu hoi!» Jussi tupakoi yhä syvällisemmin. Nyt Sakari jo juonikkaasti ihan ilkkui: »Niin että mitäs siihen sanot, Jussi Punnittu, jos sinun täytyisi vetää vesipuolikossa viisautta Jordanin virrasta asti! Häh?»
Vai niin, ilkkui Robert, pitääpä koettaa ajoissa Kaarlo Sedleytä siihen valmistaa. Kaarlo Sedleytä Robert! huudahti Jenny tulipunaisena harmista. Minua ihmetyttää todellakin, että sinä yhä tarraut tuohon vanhaan juttuun, vaikka ainakin sata kertaa olen sanonut sinulle, etten kärsi kuulla puhuttavan siitä! Kaarlo ja minä olemme kyllä hyvät ystävät, vaan...
Sinä se luulet olevasi iso viisas ... mutta odota ... tulehan vielä minulta velkaa tahtomaan ... tulehan... Et saa vaikka paikalle kuolisit... Pannaanhan mieleen!" uhkaili Hikliini. "Pane vaan mieleesi, anna olla oikein hyvässä muistossa, ettei unehdu", ilkkui Erkki. "Et saakaan ... et vaikka piru olisi", äyvästi Hikliini vielä mennessään oven ravosta.
Aflecht, joka Revonlahdell' urhoretkeilynsä päätti, ilkkui: "Malja Klingsporille! tavat vanhat pois hän jätti; hauska nähdä kuinka nyt hän keikuttaapi niskojansa; vihdoinkin hän seistä tohti, pitkin maata juostuansa."
Ja sitte leipoi hän kirveellä petäjää, niin että lastut sinkoilivat. Ryskäen kaatui vankka hirsipuu ja Antti ilkkui sille kostonhimoisena: »
Jumala vitsoo häntä, vaan hän ei ymmärrä, napisee vastaan ja on jäykkä, kauhean jäykkä ja paatunut. Ilkkui vain aivan kuin olisi tahtonut nauraa Jumalalle vasten silmiä, kun Hän vitsoi häntä. Mutta kyllä taipuu vielä, Jumala näkyy valinneen hänet itselleen... Valaise, Jumala, hänen mielensä pian ymmärtämään Sinun hyvyyttäsi, valaise meidän kaikkein...
Sinä tammikuunaamuna, jolloin hän lähti kalaretkelle, kaksi miestä mukanaan, kuuli hän lahdensuussa olevalta luodolta äänen huutavan pimeästä. Ivallisesti se ilkkui: »Kun saat viisihankaisen, niin varo itseäsi, Eljas!» Kesti kuitenkin monta vuotta, ennenkuin Eljas sai sellaisen itselleen hankituksi, ja hänen vanhin poikansa Bernt oli silloin jo kahdeksannellatoista.
Avoimessa ikkunassa hulmahtivat palttinauutimet, ja niiden keskeltä kurkisti esiin pieni, aamunsirkeä, punaposkinen, pörrötukkainen pää. "Herra professori!" hän ilkkui. "Luulin teitä ensin miksi mustalaiseksi, mutta tunsin teidät sitten profiilista. Mitäs ihmettä nyt?" "Hyvää huomenta, neiti! Saanko tulla katsomaan teitäkin profiilista? Tuntisin sen miljoonien joukossa."