United States or Monaco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olenpa sentään puussani kiinteä oksa, jota ei tuulet nakkele. Epävakainen on suurten herrain onni, jatkoi kyytimies. Tuollaista hävyttömyyttä kuulee, kun haastaa kyytimiehen korvissa suomea, mutisi itsekseen ohut herra. Tämä ei kelpaa. Juuri sentähden hra vallesmanni, hra komisarius, hra henkiherra ja hra Nurkkelin sekä muut herrat eivät näissä ja tänkaltaisissa tiloissa suomea haastele.
Paneko mine sinut kirjan vai kirjottako mine sinu selkä peel?" Sitte soitteli henkiherra vielä hetken Joelin selkää ja ajoi hänet sitä tehden ulos. Koska henkiherra näin osoitti olevansa haluton jatkamaan keskustelua, päätti Joelkin jättää asian tällä kertaa sikseen. "Minä menen huomenna kyntämään", ajatteli hän.
Me olemme oikeastaan tulleet tänne tiedustelemaan, ettekö te tietäisi mikä siihen on syynä, että herra pormestari tänä aamuna, noin kello viisi minuuttia yli neljä, täydessä virkapuvussa, miekka vyöllä, kolmikulmainen hattu päässä ja pyhän Stanislain sekä pyhän Annan neljännen luokan ritariston merkit vasemmalla puolen rintaa ja kannukset jalassa, on voivotellen ja parkuen tavannut kadulla leskirouva Kivelinin sisäpiian Annan ja hänen kanssaan kadonnut tietämättömiin vai onko heitä sittemmin nähty?" kysyi henkiherra kääntyen muihin tovereihinsa.
Henkiherra aikoi työntää Härkämäen isäntää pihalle, mutta ukko otti hänet mukaansa. Vei portille asti ja puristeli pahanpäiväisesti. Ei auttanut potkimiset eikä rimpuilemiset, ei kiroukset eikä sadatukset. Täytyi kulkea mukana vaan. Portille tultua henkiherra jo rupesi armoille. Pyysi kauniisti isäntää hellittämään.
Hän lausui. Herratkin tulivat kuulemaan. Syvä äänettömyys vallitsi vieraissa. Niin kuuntelivat he neljännestunnin ja puolikin tuntia, jopa kolme neljännestä. Vaan sitten kuului rouvasväen suhinata, sitten alkoi hra henkiherra nikkoa: hän nousi, hän hiipaili ja hänen rouvansa ja tyttärensä tekivät samoin.
Viimein tuli henkiherra kamaristaan unisena ja pörröisenä, väljä yönuttu yllä. "Mike jeeveli se olla?" "Jojakim minä olen. Päivää vaan, vaikka yötäpä se on tainnut henkiherra pitää." "Vaitti lurjus! Miks sine tulla, kun mine maka?" "Milloinkas Te ette maka? Onko nyt mikä makuun aika?" "Tules tenne!" "Kuulen minä tännekin asti." Henkiherra oli jo hakenut notkean piiskansa.
Henkiherra ei kuitenkaan hevillä heittänyt piiskan vartta kädestään, vaan otti toiseen käteensä eteisessä olevan kalossin ja alkoi sillä takoa Jojakimia. Tämä taas ei kiireessä löytänyt sen mukavampaa asetta kuin makkaran pätkän taskustaan, ja sillä hän puolestaan suki henkiherran suupuolta. "Syöpikö henkiherra Lehmäniemen makkaraa?" kysyi hän aina lomaan.
Syyslukukauden kuluessa opittiin kappelissa vähittäin tuntemaan hra Kehnolin'ia. Eräässä herrasseurassa annettiin nuoresta tulokkaasta lausuntoja. Siveä ja nöyrä nuorukainen, tunnusti herra kirkkoherra. On osaavinaan uusia veisuja, muistutti herra kanttori. Muistaa koko almanakan ulkoa, tiesi herra henkiherra. Nöyrä kuin piiska, sydämellinen kuin nainen, naurahti herra nimismies.
"Onko henkiherra kotona?" "On, mutta se makaa." "Menkää herättämään, taikka minä menen." "Elkää Jumalan tähden! Herra on ruokalevollaan." "Olkoon vaikka millä, mutta noustava sen nyt on." Jojakim alkoi kiskoa nauhasta, niin että kello oli vähällä haleta. Piika kyllä voivotteli ja siunaili mokomaa "mustalaista", mutta huoliko tämä siitä.
Mutta tarkemmin katsottuaan Jojakimin rotevaa vartaloa ja pelkäämätöntä ryhtiä, jäi hän hetkeksi arvelemaan. Se hetki tosin oli hyvin lyhyt, vaan Jojakim ennätti kuitenkin sillä välin kysyä: "Kärpäsiäkö se henkiherra nyt rupee ajelemaan?" Samassa halkesi ilma, ja piiskan siima vilahti. Jojakim vältti kuitenkin iskun, tarttui sukkelasti piiskan siimaan ja kääri sen kätensä ympärille.