United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ukko oli vähältä hämmästyksessään pudota alas. "No, nyt on kumminkin loppuni lähellä", vaikeroi hän. "Nuo kirotut ryökäleet huomaavat minun pian ja rupeavat varmaankin ampumaan minua kuin varesta. No, nyt olen kumminkin joutunut tuhasta tuleen". Venäläiset äkkäsivätkin todella pakolaisen kirkon harjalla, ja kun kello oli la'annut soimasta arvasivat he oitis tuon ukon soittajaksi.
"Olkoon kuinka hyvänsä", päätti hän, "mutta minun suhteeni riippuu kaikki siitä tuleeko Georg nyt vai ei. Jos tulee, niin taitaahan elämässä vielä olla jotain vähän asiaa ja oltavaa, epätietoista mitä. Mutta jollei tule, niin silloin on selvä, että tämä on oleva minun loppuni." Ja illan hämärtyessä yhä enemmän, hän unohti tyhjät kadut ja rupesi jo unohtamaan oman odotuksensakin.
Kun lyön kämmeniäni, korpi kajahtelee. Voin vieläkin kiskoa juurikkaan suosta ja heittää sen kymmeniä syliä ryteikköön. Mutta minä olen jo vanha ja tunnen loppuni lähestyvän. Halajan takaisin sammaleisille sijoilleni. Ei ole minun kotini täällä, vaan tuolla siintävän salon sisässä, keskellä autioita, jyliseviä vaaroja seisoo Ilvolan tupa ja siellä asuvat minun ystäväni ja toverini.
He ovat lyöneet pullonsa rikki minun päähäni, ja nyt on loppuni tullut. Mutta ei ikinä ole enää tuo pahus syntisiä ihmisiä kiusaava, sanoi hän, ja samassa aikoi hän nakata jotakin virtaan, mutta hänen kätensä oli niin heikko, että kalu putosi alimmalle portaalle, niin että kivet helähtivät. Panin mieleeni paikan, mihin onnenkalu putosi ja luovailin sen jäljessä, kunnes sen löysin.
Sitten havahduin äkillisestä ja ankarasta, mutta kivuttomasta verensyöksystä; suuni tuntui kirpeältä ja veriseltä. Minä säikähdin kovin, luulin loppuni olevan käsissä ja kuoleman tempaavan minut pois, ennen kuin ehdin lopettaa työni.
Luulen loppuni lähestyvän». Poika raukka vaipui nyyhkyttäen polvilleen, painoi pienet kaihoisat kasvonsa maata kohti ja kohotti hartaana vapisevat kätösensä.
Ja siitäkin huomaan minä loppuni lähestyvän. Halajan tavata kuun ukon ja haastella hänen kanssaan, nähdä puiden puhkeavan lehteen ja jälleen kellastuvan, siksi kuin en viitsi tuotakaan enää, vaan paneudun pitkälleni hallavapartaisen kuusen alle. Tahdon korkeaan kotiini, iloiseen avaraan, taivaskatteiseen Ilvolaani.
Ja tästä lähin sinun nimesi ei ole Offerus, vaan Kristofer." Silloin Kristofer pani kätensä ristiin, rukoili ja sanoi: "minä tunnen loppuni lähestyvän. Jäseneni vapisevat; voimani raukeavat; Jumala on antanut kaikki minun syntini anteeksi." Tuosta lapsi katosi valkeuteen; vaan Kristofer istutti sauvansa maahan. Ja niin se aamulla kasvoi viheriöitä lehtiä ja punaisia kukkia, ikäänkuin mantelipuu.
Mutta hänen silmäinsä edessä loppuni tapahtukoon, hänen täytyy omin silmin nähdä, mitä hän on saanut aikaan... Hän peitti kasvonsa molempiin käsiinsä, sitte hän puristaen nyrkkiänsä karasi kamariin aikomuksella murhata itseään Annin nähden. Hän veti sängyn uutimet auki ja kuuli pikku tytön, joka oli puikahtanut istumaan äidin viereen sänkyyn, huutavan häntä vastaan: kukkuu! kukkuu!
Ken siellä? HANNU. Mikä hirvittävä ääni! Sydämmeni pakahtuu pelosta! Aha, voisin hiipiä täältä yhtä rauhallisena pois ... kuin tänne tulinkin! Rohkeutta, Hannu, rohkeutta! KAARLO. Ken kysyy? HANNU. Sitä kysyy Ahti, koskenhaltija. Astu esiin silmieni eteen! Haa, Ahti! Ahti! Ja aivan tulipunaisena! Voi minua! Nyt on loppuni tullut! Minä olen kuollut ... aivan kuollut!