United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sillä myrsky yhä ukkosena korvissani jyrisi, ja nythän kohtailin myös kotomaani laaksoissa lakkaamatta ylenkatsetta ja kirousta, ja kuohui sielussani karvaus ja kuolettava tuska. Hirmuisestihan painaa meitä kansan viha ja kammo! niin kaahasi minua merestä kamala myrsky, niin hengitti mua vastaan kylmä katkera sumu, ja vimman uhaksi muuttui viimein rinnassani murhe.
Pois, pois karvaus, Vältä, veikko, huolet! Pois, pois valitus, Taita tuskan nuolet! Rakkaus on tuskan alla rinnassamme täällä Aina niinkuin päivänpaiste syksyisellä säällä. Pois, pois vihainen Väliltämme vaino! Pois, pois salainen Kateuskin kaino! Ilon aamu autuas on nytkin alkavainen, Riemun päivä ruskottaapi kaunis, koittavainen. Pois, pois turmelus, Hyvä hyvin käytä!
Mielen karvaus haihtui. Täällä hän taas oli kuin omalla alueellaan. Lopo oli ainoa nainen joukossa, senvuoksi hänelle joka haaralta sateli pilapuheita. Mutta Lopo ei ollut mikään variksenpoika; tämmöiseen hän sitä paitse oli hyvin tottunut. Kas niin, huusi Ville, olet sinä näemmä ennenkin lasia kallistanut. Huomasittekos miehet, hän kulahutti sen alas yhdellä nielauksella.
Minä koetin ensin katsella kaikkia ylenkatseellisesti, mutta kun virren nuotti yhä hymisi eteenpäin ja kun Johannankin ääni siihen välistä helähtäen yhtyi, niin suli minusta vähitellen tuo katkera karvaus ja sen sijaan tuli kalvava suru ja ihan tukahduttava ikävä.
Paljon puhdasta hyvyyttä koko kansan sydämehen. Laulu elämän nautinnosta. Luonnon suuren lapsukaiset avaruuden alla, nauttikamme elämätä iloll' ihanalla; pois, pois karvaus, vältä, veljen', huolet, pois, pois valitus, taita tuskan nuolet.
Huomaa impi, kuinka vuori kimmeltää, Seisahtaa ja kuni hymyä hän tahtois; Mutta karvaus, koiruohon katkeruus Hänen huuliltansa hymyn himmentää. Eipä lapsi helleyden helmaan tullut. Samennus jo entisien aikojen, Muisto verisestä riidoist veljeskunnan Hämäränä väikkyi Atalantan silmis.
Sekä ihminen että ympäristö avautuu muutamista lauseista kuvauksessa s. 17 'Vaaralla', missä Nikkilän emäntä palaa kaupungilta katkeroittavalta lainanhakuretkeltään: 'Hän astua pylkkäsi kiivaasti, etunojassa, kengät kiviin kopisi ja suu supatti myötäänsä. Mutta suuttumuksen puuska meni pian ohitse ja mielen valtasi karvaus, joka tahtoi purkautua itkuksi.
Täällähän asuu vain rikkaita, joilla on maksaa vaikka kaksikymmentä markkaa miehenpuolelta, jollei kaksisataakin, ja viinirahoja sen markoissa, minkä meikäläiset penneissä.» Hän astui pylkkäsi kiivaasti, etunojassa, kengät kivihin kopisi ja suu supatti myötäänsä. Mutta suuttumuksen puuska meni pian ohitse ja mielen valtasi karvaus, joka tahtoi purkautua itkuksi.
Eihän sitä tahtonut riitautua niin joutavista asioista, selitti henkikirjurin rouva. Hyvin vastenmielisesti minäkin sitä join, sanoi nimismiehen rouva, kupin enintään, ja kotonani pidin oikeata kahvia ainakin puoleksi ja enemmänkin. Samoin minä. Silloin se karvaus toki ei niin tuntunut. Nyt en ole tilkkaakaan pitänyt ruista pitkiin aikoihin.