United States or Niger ? Vote for the TOP Country of the Week !
Huomaa impi, kuinka vuori kimmeltää, Seisahtaa ja kuni hymyä hän tahtois; Mutta karvaus, koiruohon katkeruus Hänen huuliltansa hymyn himmentää. Eipä lapsi helleyden helmaan tullut. Samennus jo entisien aikojen, Muisto verisestä riidoist veljeskunnan Hämäränä väikkyi Atalantan silmis.
Povi korskeana, Uhkaavana, armiaana kuitenkin, Ylöskohosi ja monen synkeänä Ihasteena täällä, toivotonna ain. Kuni päivän paistees kirsikkainen valmis, Hehkui ihanainen suu, ja kuin tuo hattara Tuolla kalveana paisuu taivahalla, Niinpä Atalantan poski pyöreä Lempeästi paisui, kajastaen kauvas. Hänen silmäns terä tummansininen, Kuinka tyyni, jalo! toki syvyydessä Hohti lemmen liekehtivä aarnio.
Somas rauhas Atalantan asujaamet Askartelit suojas muurien, Kukin tyytyvänä tehtäväänsä tehden; Mutta äkkiin ampui myrsky ukkosen. Kuului vaskitorvein pärinä ja huuto, Huuto hurjain miehien, ja räikynäl Portit, ovet auki iskettihin linnas, Atalantan rauhanlinnas. Mutta kauhistuen linnan asujat Tuonne tänne pakenivat yöseen kohtuun; Tuonne Atalantta kasvoil vaalehil, Tuonne Kaarin, silmät pallohina pyörtäin, Riensi, kaamea; mikä minnekkin. Miesivoimaa löytynyt ei rauhan linnas, Jossa ryövärjoukko riistäen nyt käy. Sieltä huuto, kirous ja nauru kuuluu, Kuuluu sälähteleminen akkunain, Koska huoneen riista kilvan jaksetahan Ahnehitten kynsiltä, ja aikojen Luomat kuvapatsahat ja ritarkilvet Kirveillä ja keihäil maahan runnotaan. Siitä, paljahaksi pian riistettynä, Tuliloimona jo linna lekkoaa
Tahi etsiiko hän Nähdäksensä kangastusta lemmen maast, Jossa ystävä ei ystäväänsä heitä? Tuot ei kenkään tiennyt. Yhä palasi Retkiltänsä mykkänä hän kammioonsa, Eikä hymyn ainohisen liehettä Täällä vienoiselle lapsellekan suonut. Niin hän alat valtijana synkeänä Vitkon vieriessä vuosikymmenen Haaveksien käyskeli. Ja koitti päivä, Jona Atalantan elon aamuinen Kerran täällä nousi.
Ylähällä, pilvein naapurina seisoo Vuoren penkerellä maja lampurin. Ankaran Helvetian sä laaksot näet, Näet tunturien jylhät harjanneet Longottavan jalkais alla, näet virrat Tuhannet ja monta merta hymyvää. Tämä oli kuva Atalantan nähdä; Mutta synkeänä alaskatsoi hän. Mutta ajan kulkee pyörä, kiirittäen Ylös yhden, toisen maahan vaivuttain Arvelemaan, mistä kotoa me ollaan.
Päivät nousee, päivät laskee. Kuni ennen Atalantan kartanossa eletään, Taasen työ ja toimi hedelmänsä tuovat; Ihanina loistaa vilja-vainiot. Kuni ennen moni kovan onnen lapsi Läpi linnan väljän portin käy, Mikä nälkäsenä tullen, mikä taasen Ravittuna, puettuna poistuen.