United States or Slovenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hanna katseli hetken aikaa nuoressa lehdessä olevia puita, jotka kesäisen ihanina seisoivat männikön laidassa ja vaarojen kupeilla. Tuntui olevan tämän alkukesän kaikkein ihanin ilta. Koski ulvoi, sen pauhu kuului merkillisen hyvin kuin männikön yli lentäen. Hannan teki mieli lähteä koskelle nähdäkseen, kuinka lautta huristi hyrskyissä.
Sitten alkoi itä punoittaa. Albanian vuoret hohtivat ihanina, sinipunertavina, ikäänkuin ne olisivat olleet ruskopilviä. Sarastus heijastui kastehelmiin, jotka väreilivät puitten lehdillä. Sumu hälveni ja näköala tasangolle laajeni, avaten katsojan eteen rakennuksia, hautausmaita, pikku kaupunkeja ja puuryhmiä, joiden välitse pilkoitti temppeleiden valkeita pylväikköjä. Tie oli autio.
Niin, hän oli onnellinen ja hän oli kaiken entisen unohtanut. Hän eli niitä harvoja, lyhyen ja tuskaisen elämänsä hetkiä, joita myöhemmin olisi voinut ihanina muistella.
Mikä hauska, iloinen kamari teillä on, ja Jumalan kiitos siitä, että ikkunaverho on ylöskäärittynä; minua oikein rasitti nähdessäni verhon alhaalla näinä ihanina kesäpäivinä. Niin, nythän saatte jo huomenna istua vähän ylhäällä?" hän istui tuolille, "jos minä häiritsisin teitä, niin sanotte."
Ennen pitkää näkyi vehmasto soreita palmupuita, näkyivät näitten pitkät, hoikat varret ja notkistuvat höyhenlatvat, hiukeavina ja ihanina. Yliympäri vihantava nurmi hohti ikäänkuin smaragdi: hopeiset virrat vuotivat solisevasta, likeisestä lähteestä, kiertäen valkoisia vöitänsä vaaleanviheriäiseen kenttään.
Te lupaatte kantaa sen ranteessanne?" "Niin, oikein!" huokasi Klairon. "Onhan se ranne-rengas. Tähän asti huomasin vain valo-kuvan. Nyt vasta nä'en, että se on kallis-arvoinen ranne-rengas. Seppele ihanimmista hohto-kivistä ympäröi korkean ystäväni kauniita kasvoja. Voi, miten ihanina nämät kivet kiiluisivat, ell'eivät ne ympäröisi tätä valo-kuvaa!
"Katso tuolla sata askelta tästä oikealle haa, liekit nousevat ihanina tummasta rotkosta kun solan viimeinen vartija on kaatunut hyppäys tuohon rotkoon eikä roomalaisen rivo käsi saa koskea puhtaisiin naisiimme. "Muistellessani heitä mehän voimme kaatua missä tahansa muistellessani goottivaimoja, valitsin viimeiseksi taistelukentäksemme Vesuviuksen." Adalgot ei itkenyt enää.
»Niin, jotta sinä olet liika viisas!» haukkui Sakari. »Paholaisen hongan kolistaja!» kiivastui poika moisesta loukkauksesta, kiroili, haukkui ja lähti astua vetkottamaan, pannen uhallakin ilkeäksi lauluksi. Mutta edelleen vaelsi Sakari. Kesäiset metsiköt ja maisemat vaihtelivat ihanina, rauhallisina kuin ohi vaeltavat neitoset.
Sanat heräävät sydämessä kuin valkosiipiset linnut, he eivät puhu niitä, katsovat ainoastaan toisiansa, ja luulevat sulorintaisina kaiken puhuneensa. Eivät aina katso toisiaan silmiin, katsovat valkoiseen saliin, katsovat kukkasia puissa ikkunain edessä, mutta aina he sentään ovat kuin istuisivat he silmä toisensa silmässä, käsi toisensa kädessä ja kumpuavat ihanina.
Mutta se yhä vain vieroittaa häntä meistä muista. En minä sitä oikeastaan ollenkaan kummastele, sanoi Kaarina. Toivotaan, että se vielä sittenkin menee ohi ja että hän ainakin joskus voi katsoa maailmaa yhtä valoisin silmin kuin mekin näin tämmöisinä ihanina iltoina. En minä luule, että hän koskaan luopuu siitä, mistä kerran on lohdutuksensa löytänyt. Kaarinan ääni oli värähtänyt.