United States or Latvia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos kuka, niin Judith-äiti nyt iloitsi. Toinen oli, joka ei iloinnut, ja se oli "hänen tyttönsä". Raukka istui kamarissa ja itki ja hieroi silmiään siksi kuin turposivat. Hän rakasti Bårdia niin paljon kuin 16 vuotias katutyttö rakastaa voi; mutta nyt Bård matkusti pois, ja paljon saattoi ajat muuttua ennenkuin hän takaisin tuli!
Hän matki Judith-äitiä, näytti, kuinka hän ennusti kahvissa ja kuinka hän joi; ja heti ne kaikki alkoivat ryypiskellä, tulivat humalaan ja elämöivät kauheasti. Viimein Bård alkoi matkia sitä poikaa, jota hän oli nähnyt Ingridin luona, kun Judith-äiti oli ulkona. Ja kohta jakautui koko lapsiliuta pariksi ja leikki kosioimista. Se oli varsin hauskaa.
Judith-äiti ei enää nauranut. Hän olisi tahtonut repiä palaisiksi tuon pitkän tyttöhuitukan, jos vaan olisi voinut. Mutta kun ei hän saanut kepillään pieksää, käytti hän suutansa sitä enemmän. Bård sai kuulla niin paljon pahaa ja rumaa, että hän siihen vihdoin kyllästyi. Ja kahta hullummasti kävi, kun hän eräänä iltana miesten tapaan aikoi mennä morsiantaan tervehtimään.
Judith-äiti ei Bårdille sanonut, missä hänen äitinsä oli. Sillä hän ei sitä tiennyt. Oikeastaan hän ei Gunhildista tiennyt sen enempää, kun että hän eräänä iltana oli etsinyt kortteeria merimies Erik oli neuvonut häntä tänne, sanoi hän ja sitten hän oli antanut Judith'ille rahoja pojan kasvatukseen.
Ja välistä hän puhui jotain siitä, ett'ei hän ilmaiseksi ollut Judith-äidin luona ja parasta siis, että hän pitäisi suunsa kiini niin kauan kuin Bårdkin vaikeni. Sen hän oli kuullut kaupungilla. Ja joka kerran kun hän siitä mainitsi, vaikeni Judith-äiti. Niin Bård kävi julkeaksi häntä, samoin kuin muitakin ihmisiä kohtaan.
Niin, saatte häntä nyt sitten odottaa kuukauden tai kahden perästä, riippuu tietysti ilmasta; onhan tuo tähän aikaan ollut hyvän puoleista; mutta näyttää kuin tahtoisi tuuli kääntyä taaskin." Hans Mikkelsen käveli lattialla edes takaisin nauraen ja jutellen; Judith-äiti istui tyytyväisenä mukavuudessaan, Gunhildille oli jokainoa sana kuin pisto sydämeen.
Judith-äiti, joka vuosien kuluessa tuli yhä paksummaksi ja tuimemmaksi, piti kyllä poikaa hyvänä, mutta jankutti ja riiteli yhtenään hänen tänlaisesta elämästään ja viimein hän vaati poikaa menemään matkoihinsa, kernaimmin merille, sillä sinne juuri tuollaiset rasavillit olivat omiansa. Bård ei siitä suuresti lukua pitänyt; hänellä oli hauskaa kotona ja niin hän antoi vanhuksen jankuttaa.
"Juo veijari, niin vahvistut!" sanoi hän. Bård joi, mutta irvisteli pahasti; Judith-äiti nauroi. Ja kun Bård ymmärsi, että hän tuolla miehuuttaan näyttäisi, joi hän uudelleen, vaikka kirvelikin kaulassa ja viimein hän niin mieltyi puteliin, että rukoili äidiltä viinaa, niinkuin muut lapset sokuria rukoilevat. Judith-äiti nauroi ja ihmetteli pojan viisautta. Ja useimmiten hän sai mitä pyysi.
Kun hän oli noin 14 vuotias, saivat nämä ajatukset yhä enemmän valtaa ja hän alkoi kysellä äitiään ja ihmetellä, miks'ei hän niinkuin muutkin pojat saanut olla hänen luonaan. Judith-äiti ei siihen mitään vastannut. Mutta kerran oli Bård saanut hänet niin raivoisaan vihaan, ett'ei hän voinut itseään hallita ja silloin se tuli ilmi.
Bård Bårdinpoika kasvoi kaupungin syrjässä, ei ollut hänellä isää, eikä äitiä. Eräs eukko, jota sanottiin Judith-äidiksi, häntä kasvatti ja poika sanoi häntä äidiksi muiden mukaan. "Mutta en minä sinun oikea äitisi ole, pikku veijari", sanoi Judith usein pojalle, joka siitä alkoi tuumia, mikä eroitus oli oikean ja väärän äidin välillä, "oikea äitisi on toista laatua", lisäsi Judith-äiti, "sillä kaikkina aikoina on ollut eroa parempain ihmisten ja roistokansan välillä, näetkös.