United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Herra Jumala! Jos hänenkin tyttönsä kulkisi vielä noin kuin Kristiina ja sitten vielä joku nauraisi niinkuin hänkin nauroi! »Niin, rukoilla niidenkin edestä, jotka meille pahaa tekevät», lausui Latun emäntä. »Niin on käsky. Mutta kaukana on meistä tällainen lähimmäisen rakkaus, kun sorretutkin sortavat toisiaan. Miten voimme sitten rakkautta odottaa niiltä, jotka meitä sortavat?»
Minä kirjoitin siitä pappilaan, mutta siellä eivät ajatukseni saaneet kannatusta, kälyni ei tahtonut päästää sinua ennenkuin omat tyttönsä kerkeisivät kasvaa siksi suuriksi, että kykenenisivät häntä auttamaan.
Viimekin yönä oli Eero taas nähnyt »tyttönsä». Hän tiesi jo melkein edeltäpäin milloin niin oli tapahtuva, sillä aina kun hän oli kokenut jotain erikoista tai kun hänen epätoivonsa ja raskasmielisyytensä oli korkeimmilleen kohonnut, näyttäytyi tyttö hänelle. Tavallisesti oli uni lohdullista ja rohkaisevaa, mutta usein se myöskin herätti hillitöntä kaipuuta ja ikävää.
Tohtorin purkaessa vihaansa ja rajatonta katkeruuttaan tyhjille seinille, nukkui Liisa tyynesti kuin pieni tyttönsä tuon kunnon talonpojan vierasvaraisessa talossa. Seuraavana päivänä nousi hän aikaisin kärryihin, jotka veivät hänet rautatien asemalla. Mutta vasta seuraavan päivän illalla ennätti hän matkansa perille, pääkaupunkiin.
Tyttöhän se kuitenkin oli tuo yleisön lemmikki, pysyväinen lemmikki, vaikka hänelle annettiinkin eri nimiä. Tyttönsä näki Iisakki näyttämöllä ja konserttisalissakin, tyttönsä aina, eikä koskaan muita. Synti olisi ollut hylätä häntä, josta oli niin paljo huvia. Se olisi ollut samaa kuin potkaista onnensa soppeen, mutta sitä ei Iisakki tehnyt, vaan eli onnellisena, hyvin onnellisena.
Sitten hänen mieleensä johtuivat hänen omat pikku tyttönsä, jotka kohta kehittyisivät naisiksi. Minkälaisia heistä tulisi mitä olivat he perineet häneltä ja Doralta miten osaisi hän oikein johtaa noita pieniä, vilkkaita, elämänhaluisia olentoja, joilla oli tuhansia mahdollisuuksia?
Niinkuin muinaisina vuosina uutta kyläänsä rakentava Veneh'ojan Heikki, koska hänen tyttönsä häntä salvoksille lähestyi ja kävi hihaan ja kuiskaten sanoi: minä olen sinusta äidiksi tulemassa, riemastui että hänen valittunsa oli itsensä hedelmälliseksi osottanut ja hän nyt sai sen vaimoksensa, niin tunsi tätä vanhaa Veneh'ojan sukuriemua ensi kuulemalta myöskin Hannes.
»Niin kyllä», sanoi leski. »Sanni tyttöni, mennään mekin jo pois. Sanni on vähän arka kylmälle.» Ja rouva Hyöriin jätti hyvästi ja läksi tyttönsä kanssa kotiin. Heidän lähdettyänsä Ilma kysyi: »Miksikä mummo aina näin viettää juhannusaattoa?» »Se on, lapseni, minun salaisuuteni», vastasi mummo. »Minulla myöskin on salaisuus», sanoi Ilma, »mutta, mummo, sen nyt tahdon teille ilmoittaa.
Ja hänen levollisuutensa tämä poissa olo kaikesta varovaisuudesta reivi M. ja toisia perhoisia kohtaan, jotka liehuivat hänen tyttönsä ympärillä... "Minä en häntä käsitä," sanoi hän itseksensä, "minä en voi tutkia hänen omituista luonnettansa. Onko tuo tyyneys luonnollista, tahi onko se teeskenneltyä?
Mikä kohaus se siellä, ja mikä kahaus tämä täällä? kysyin minä taasen, ja vastasi viimein Heiskanen morahtaen: »hoastaahan kuusiston toatto tyttönsä kanssa». Mutta meni vihdoin yö ja koitti kerran aamu ja siitä lähdettiin tallustamaan taas. Kas kun nyt juuri metsän rannalla näimme hallavan, sen peevelinmoisen suden, mutta hän pakeni kuin hernehaasia tuulispäässä.